Tänään aion lypsää kuollutta lehmää. Tässä blogimerkinnässä käsittelemäni asia on kiehuttanut verta puolin ja toisin ajanlaskun alusta asti, ja siitä on väitelty kiivaasti tälläkin sivustolla niin monta kertaa, etteivät sormet ja varpaat riitä niitä enää laskemaan.
Tänään tahdon nimittäin keskustella tasa-arvosta – siitä sukupuolten välisestä. Ennen kuin riennätte sulkemaan välilehden, lukekaa tämä kappale loppuun. En aio ottaa esiin tuhansia kertoja kuultuja tilastoja tai kuluneita väitteitä. En aio peräänkuuluttaa suvaitsevaisuutta tai loppua sovinistisille vitseille. En aio arvostella yksittäisten ihmisten mielipiteitä tai asenteita, vaan pikemminkin kysyä rehellisiä kysymyksiä pelialan todellisten vaikuttajien tasa-arvokäsityksestä. Minä en nimittäin näytä sitä käsittävän.
Täydellisen ymmärtämättömyyteni oivalsin parisen viikonloppua sitten Puolassa, elektronisen urheilun sydämessä. Intel Extreme Masters -sarja lukeutuu maailman suurimpien eSports-tapahtumien joukkoon, ja kuten valtavat viihdespektaakkelit yleensä, myös se pyrki ajamaan juhlatunnelman varjolla hyvää asiaa. Niin kutsuttu naiskysymys oli vahvasti esillä koko viikonlopun niin mainosmateriaaleissa kuin mediapuolellakin, ja kokonainen lohko sunnuntaiaamuisesta lehdistötilaisuudesta oli uhrattu sen puimiselle. Tapahtuman nimikkosponsorina Intel vakuutti lavalla uskovansa, että juuri heidän uraauurtava suhtautumisensa tulisi vihdoin muuttamaan koko elektronisen urheilun pelikentän tasa-arvon saralla.
Kylmä fakta kuitenkin on, ettei eSportsin sukupuolijako ole useamman vuoden aktiivisen kampanjoimisen jälkeen lähelläkään Intelin tavoittelemia suhdelukuja, ja minä ja moni muu tahdoimme tietää, miten visioita korulauseiden ohella todella toteutetaan.
Muutamien taitavasti täsmäkohdennettujen yleisökysymysten jälkeen alkoi muodostua jonkinlainen kokonaiskuva siitä, mitä yhtiö tarkalleen lajin parissa tekee. Intelin toimintasuunnitelman keskiössä on raha: se sponsoroi parhaillaan kolmea naisjoukkuetta antaakseen niille mahdollisuuden keskittyä pelaamiseen täyspäiväisesti miespuolisten ammattilaiskollegojensa tapaan. Samalla se varmistaa, että näiden pelaajien kasvot ja avut ovat mahdollisimman paljon esillä Intelin omia tapahtumia mainostettaessa. Näin yhtiö pyrkii omasta aloitteestaan vihjaamaan, että naiset voivat vielä jonain päivänä painia samassa sarjassa miesten kanssa myös pelialalla.
Ironista kyllä, Intel itse seisoo haavekuvansa ja sitä tavoittelevien naisten välissä.
Ennen kuin alan pohtia ongelmaa abstraktimmalla tasolla, aion lyödä pöytään muutamia olennaisia totuuksia. Tällä hetkellä on täysin kiistämätön, paljain silmin nähtävä tosiasia, etteivät maailman parhaiksi kruunatut nais- ja miesjoukkueet ole taitotasojensa suhteen edes verrattavissa. En itse osaa sanoa, mikä kaikki naisten ammattipelaajapiireissä mättää. Sponsoreiden mukaan ongelma on korjattavissa kahisevalla, siinä missä selostajien spekulaatio koskee lähinnä joukkueiden ontuvaa ryhmädynamiikkaa. Naiset häviävät miehille eSports-kentällä myös puhtaassa väkivoimassa, eikä itselleen nimeä niittäneitä ryhmittymiä yksinkertaisesti ole monia.
Intelin edustajien mukaan positiivinen julkisuus kirii kuitenkin kaiken muun edelle tasa-arvoasiaa ajaessa. Teorian tasolla en ole yhtiön kanssa eri mieltä, mutta Puolassa näkemäni tekee toteamuksen allekirjoittamisesta vaikeaa.
Kuten kovin tavallista, naiset pelasivat myös Intel Extreme Mastersissa omassa sarjassaan. Yllä mainituista syistä järjestelyn voisi ensi näkemältä niellä ilman sen suurempia vastalauseita, mutta tilanne vaatii kuitenkin huolellisempaa tarkastelua. Siinä missä miesten finaaliliigan vaiheita päästiin seuraamaan koko viikonlopun ajan lähietäisyydeltä, naisten alkuerät pelattiin suljetulla takahuonealueella. Kun neidot vihdoin päästettiin ihmisten ilmoille, heidän peleilleen uhrattiin messualueen pienin ja surkein lava, jonka tarkoin rajatun yleisöalueen aitoja vasten katsojat pakkautuivat vailla toivoa istumapaikasta.
On tärkeää myös huomata, etteivät naiset kilpailleet mieskollegoidensa tapaan extrememestareiden tittelistä edes omassa sarjassaan. Naisten liiga oli herttaisesti nimetty jo toista vuotta putkeen Intel Challengeksi, joka oli merkitty medialle jaettuun kalenteriin vähintään yhtä suloisella vaaleanpunaisella värillä.
Ennen Challenge-finaalien alkua myös miesten areenafinaalissa paikalla ollut kisa-analyytikko Janko Paunović myönsi, ettei seuraa naisten eSportsia juurikaan. Moista tuskin voi pitää kovinkaan rangaistavana rikoksena eritoten erilaisten turnausten ja sarjojen silkkaa määrää pohtiessa, mutta miehen seuraava kommentti tuntui kumoavan kaiken, minkä eteen tapahtuman järjestäjä väittää työskentelevänsä. Intoa uhkuva Paunović kertoi olevansa hyvin kiinnostunut siitä, kuinka naiset ”lähestyvät Counter-Strikea”. Minusta on suorastaan kummallista, että analyytikon pallille on päästetty mies, joka ei ole tähän päivään mennessä ymmärtänyt, ettei toimivilla Counter-Strike-taktiikoilla ole mitään tekemistä toteuttajansa sukupuolen kanssa.
Omituisten möläytysten kekoon kantoi kortensa myös itse Intel, jonka lehdistöesitelmät olivat ajoittain suorastaan surullisen huvittavaa kuunneltavaa. Ilmaisut ”ihmiset” ja ”kuluttajat” ovat kaikesta päätellen tätä nykyä liian suurpiirteisiä, ja moinen muuntui lavalla muotoon ”miehet JA naiset” – erityisen hätäiseen sävyyn eritoten silloin, kun joku vahingossa unohti sananpartta ensi yrittämällä käyttää. Kuten moni tätä lukeva tiedostanee, ylimalkainen poliittinen korrektius käy valitettavasti kiusalliseksi kovin nopeasti.
Kunnollisen pohjustuksen paperille suollettuani aion nyt päästää hämmennykseni valloilleen täydessä komeudessaan.
Inteliä sunnuntaisessa lehdistötilaisuudessa edustanut Lee Machen myönsi minulle silmiin katsoen, ettei tiedä, kuinka naisten ja miesten sarjat saataisiin enää saatettua yhteen. Visiota on lähestytty alusta alkaen niin vinolta lähtöviivalta, ettei miesten kiinni ottaminen vaikuta enää realistiselta tavoitteelta, eikä mikään rahamäärä maailmassa voi tilannetta muuttaa. Miten naisten voisi edes olettaa motivoituvan moisesta, jos heitä ohjaillaan pelaamaan vain omissa amatöörisarjoissaan? Miten yleisön voi olettaa ottavan heidät tosissaan, jos eriarvoisuus on lajin sisälläkin itsestäänselvyys? En itsekään väitä keksineeni ratkaisua ongelmaan, mutta sen tiedän, ettei nykyisillä kisakäytännöillä ole mitään tekemistä tasa-arvon kanssa.
Vaikka lajitovereiden pärstät julisteissa ja trailereissa ovat toki pieni erävoitto peliharrastuksen normalisoinnissa naisten keskuudessa, on tämäkin vaivannäkö helposti nollattu laajemmassa mittakaavassa finaalissa nähtyjen asenteiden avulla. Pelaavien naisten kohtelu jonkinlaisina harvinaisina satuolentoina on täydessä ristiriidassa paitsi Intelin harmonisen tasa-arvoaatteen myös juuri edellisessä kappaleessa päivitellyn mystisen pahnanpohjimmaisuuden kanssa. Kaksinaismoralismi laittaa monimutkaisten naisenaivojeni piuhat entistä tiukempaan solmuun – miksi sukupuolesta tehdään ohjelmanumero tapahtumassa, jonka keskeinen filosofia koskee tasa-arvoa?
Erityiskohtelu ei yksinkertaisesti ole terve tapa lähestyä minkäänlaista eriarvoisuusongelmaa. Askeleita kohti tasa-arvoa on suotavaa ottaa, ja halootakin asiasta saa pitää, mutta jos valitut toimintatavat itsessään erottavat naiset miehistä perustavanlaatuisella tasolla, mihin niillä oikein pyritään? Positiivinen julkisuus on laiha lohtu, jos se ei saa yleisöään kyseenalaistamaan vallitsevaa käsitystä ongelman laadusta.
Paljon kysymyksiä, niin vähän vastauksia. Vaikka monien muiden naisten tapaan toivoisin asiaan kovasti muutosta niin eSportsin saralla kuin yleisemmälläkin tasolla, Intelin kaltaisten jättien asennoituminen ei yksinkertaisesti käy omasta näkökulmastani järkeen. En vain voi käsittää, miksi minun tai kenen tahansa muun naispuolisen peliharrastajan paikka olisi jonkinlaisella erillisellä pallilla, jolla killuen meidän olisi määrä toimia tasa-arvon airuina. Eikö tasa-arvon ytimessä ole nimenomaan puolueeton kohtelu, vai olenko ymmärtänyt tämänkin konseptin väärin?
Johanna Puustinen