Molyneux 2.0
Pokémon GOn jälkeen loppukesän puhutuin peli oli kiistämättä No Man’s Sky. Kuten tämänkin lehden arvostelusta sivuilta 46–47 voi lukea, ei peli ollut lopulta aivan sitä mitä odotettiin. Monille pelin kehitystä seuranneille tämä ei tullut täytenä yllätyksenä, mutta huomio onkin keskittynyt enemmän siihen, onko pelin saama ristiriitainen vastaanotto pelaajien vai tekijöiden syytä?
Pelaajat syyttävät No Man’s Skyn tehnyttä Hello Gamesia liian suurista ja lunastamattomista lupauksista. Etenkin studion puhemiehenä toiminut Sean Murray on saanut kovaa kritiikkiä, ja häntä on jopa nimitetty uudeksi Peter Molyneux’ksi, hypetohtoriksi, joka lupailee peleissään kaiken olevan mahdollista maan ja taivaan väliltä, vaikka lopputulos on yleensä jotain aivan muuta.
Jotkut näkevät asian kuitenkin toisin: on pelaajien itsensä vika, että he ovat rakentaneet pelille niin suuret ja yksityiskohtaiset odotukset varsin epämääräisten ennakkopuheiden perusteella. Eikö pelaajien pitäisi tajuta, ettei 15 hengen indietiimi kykene loihtimaan sellaista jumalpeliä, jollaiseksi he No Man’s Skyn omassa päässään ovat kuvitelleet? Pelkästään se, mitä tekijät ovat konkreettisesti saaneet aikaan, on studion koon huomioiden melkoinen suoritus.
Vastaus lienee jossakin näiden välissä. Pelistä kieltämättä puuttuu useita ominaisuuksia, joita siihen ennakkopuheissa luvattiin. Murray esimerkiksi tunnelmoi pelaajien satunnaiskohtaamisilla, eikä korjannut vanhoja puheitaan edes siinä vaiheessa, kun pelaajat todistivat, ettei koko moninpeliä ole olemassa. Suuri osa näennäisistä puutteista on kuitenkin syntynyt vain pelaajien omissa puheissa ja kuvitelmissa. Hype ruokkii verkossa helposti itseään ilman yhteyttä siihen, mitä oikeasti on sanottu tai luvattu. Murraylla on kieltämättä ollut tapana puhua No Man’s Skysta kysyen, että eikö olisi hienoa, jos tämä tai tämä olisi pelissä mahdollista, mutta hän ei suoranaisesti ole koskaan sanonut tai vahvistanut, että pelissä se kaikki olisi totta. Pelin todellisuus pidettiin julkaisuun asti hämärän peitossa, eikä käytännön kysymyksiin paljoa vastailtu.
Katse pelikohussa kieltämättä kohdistuukin juuri Sean Murrayn suuntaan. Vertaus Molyneux’hon ei huono. Murrayssa on samaa visionäärin vikaa kuin satusetä-Peterissä sekä hyvässä että pahassa. Pelien tekemisessä, kuten kaikilla luovilla aloilla, tarvitaan visionäärejä, jotka uskaltavat uneksia peleistä, jollaisia ei välttämättä juuri sillä hetkellä ole mahdollista toteuttaa. He siirtävät raja-aitoja ja vetävät kangistuneita kaavoja uusiksi – ainakin unelmissaan.
Visionäärit ovat hyviä puhemiehiä peleilleen ja studioilleen, mutta he ovat samalla kaksiteräinen miekka: jos todellisuus ei vastaa visioita, on maksumiehillä eli pelaajilla oikeus suuttua. Molyneux’n hallitsemattomat ideat ja puheet kasvoivat nopeasti niin suuriksi, ettei mikään peli olisi ikinä niitä voinut tavoittaa. Murrayn kohdalla tämä ei ainakaan vielä pidä paikkaansa, mutta on syytä toivoa, että hän jatkossa osaa erotella omat visionsa ja kehitettävän pelin todellisuuden paremmin toisistaan – etenkin puheissaan.
No Man’s Skyn kohdalla syyllisiä liiallisiin odotuksiin ovat tavallaan siis kaikki: sekä liian epämääräisiä puhuneet tekijät että niiden pohjalta liikoja kuvitelleet pelaajat. Kaikki tietenkin haluavat aina uskoa parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen, mutta liian suurien kuvitelmien kohdalla kunnon ripaus kyynisyyttä on aina paikallaan, etenkin peleistä puhuttaessa.
Miika Huttunen
Pelaaja-lehden päätoimittaja
Kirjoitus on julkaistu pääkirjoituksena Pelaaja-lehden syyskuun numerossa 168, joka on nyt kaupoissa!
