Bethesda: Älä välttämättä odota Dishonored 2 -arvosteluja ennen julkaisua

Dishonored 2:sta ja Skyrimin remasteroidusta versiosta ei saada arvostelukopioita kuin vain päivää ennen julkaisua.

26.10.2016 20:32

Dishonored 2:sta ja The Elder Scrolls V: Skyrimin uudesta Special Edition -versiosta ei kannatta odotella arvosteluja välttämättä vielä niiden julkaisupäivänä. Julkaisija Bethesda itse on avoimesti tiedottanut tiistaina, ettei se ole tarjoamassa arvostelukopioita peleistä kuin vain päivää ennen niiden julkaisua.

– Jatkamme Skyrimin Special Editionin ja Dishonored 2:n julkaisun kanssa käytäntöämme lähettää medialle arvostelukopiot peleistä päivää ennen julkaisua. Jatkaessamme yhteistyön tekemistä median, striimaajien ja YouTube-käyttäjien kanssa – sekä ennen että jälkeen julkaisun – haluamme kaikkien median mukaanlukien kokevan pelimme samaan aikaan, Bethesdan sisältöjohtaja Gary Steinman selittää.

Bethesda teki vastaavanlaisen tempun aiemmin tänä vuonna Doomin kanssa. Aluksi tempaus herättikin monissa välittömästi huolia pelin laadusta, mutta lopulta se osoittautui arvostelumenestykseksi.

Dishonored 2 julkaistaan 11. marraskuuta ja The Elder Scrolls V: Skyrim nyt tänä perjantaina.

Lähde: Bethesda

Lisää luettavaa