Japanin roolipelijätti Dragon Quest palaa PS4:lle ensi vuonna toiminnallisissa merkeissä

Dragon Quest Heroes palaa länteen ensi vuonna virallisen jatko-osan merkeissä.

8.12.2016 22:31

Dragon Quest -roolipelisarjaa toiminnalliseen suuntaan vienyt Dragon Quest Heroes saa jatkoa vielä länsimaissakin asti. Ensi vuonna 28. huhtikuuta Square Enix tuo Eurooppaan Dragon Quest Heroes II:n, jonka on sen edellisosan tapaan kehittänyt Dynasty Warriors -sarjasta tuttu Omega Force.

Uusi osa jatkaa tyylillisesti hyvin samojen polkujen kulkemista kuin ensimmäinen osakin, mitä nyt odotettavissa on tietysti uusia pelattavia hahmoja sekä tuoreita juonikuvoita. Mukaan ujutetaan tällä kertaa myös mahdollisuus neljän pelaajan väliselle yhteistyöpeluullekin.

Japanissa Dragon Quest Heroes II julkaistiin alunperin viime toukokuussa niin PlayStation 4:lle, PlayStation 3:lle kuin Vitallekin. Länteen pelistä saadaan vain sen PS4-versio sekä fyysisessä että ladattavassa kuosissa.

Lisää luettavaa