Uusi ilmainen pelitila paisuttaa The Banner Saga 2:n viikinkitoimintaa

The Banner Saga 2 on saanut oman selviytymistilansa, josta on mahdollista nautiskella vielä ihan ilmaiseksi.

24.6.2016 17:15

Taktinen viikinkiroolipeli The Banner Saga 2 on saanut uutta ilmaista sisältöä viimeisimmällä päivityksellään. Jatkossa pelissä on mahdollista koluta perinteisen tarinatilan lisäksi läpi myös selviytymistilaa, jossa juoni on heivattu sivuun toiminnan tieltä.

Ideana The Banner Saga 2:n selviytymistilassa on rakentaa oma kuuden hengen taistelijajoukko pelin kymmenistä eri sankarihahmoista ja koettaa sitten selvitä sen avulla läpi jatkuvista taisteluista. Taisteluissa pärjäämällä pelaajat palkitaan niin uusilla esineillä kuin hahmoillakin, mutta vastapainona sankarit voivat myös kuolla lopullisesti. Pelaajilla on käsissään myös vain rajattu määrä mahdollisuuksia yrittää huonosti menneitä taisteluja uudelleen.

Uuden tilan myötä The Banner Saga 2:n saavutustarjonta on päässyt samalla kasvamaan hieman. Kaikkiaan pelistä löytyy nyt 12 uutta selviytymistilaan keskittyvää saavutusta.

Toistaiseksi The Banner Saga 2 on ollut saatavilla vain Windows- ja Mac-koneille. Pelin olisi tarkoitus saapua vielä ainakin Xbox Onelle ja PlayStation 4:lle 26. heinäkuuta.

Lähde: Steam

Lisää luettavaa