
Megaluokan roolipeli Baldur’s Gate 3 on kevyesti vuoden odotetuimpia ja kohutuimpia pelejä myös Pelaajan toimituksessa. Mitä pelistä pitäisi tietää ennen julkaisua ja miksi siitä kohkataan näin kovaa? Listaamme tähän faktoja, joilla aivan uudet tulokkaatkin voivat valmistautua pelin ilmestymiseen.
Hetkonen, eikö BG3:n pitänyt tulla kuukauden päästä?
Pelin alkuperäinen julkaisupäivä oli elokuun 31. päivä sekä pc:llä että PS5:llä. Pc-julkaisua aikaistettiin kuitenkin lähes kuukaudella torstaihin 3. elokuuta. Se avautuu silloin pelattavaksi kello 18.00 Suomen aikaa. Tällaisten pelien aikaistuminen on todella poikkeuksellista. Tarkoituksena on varmasti välttää päällekkäisyyttä vuoden toisen megaropen eli syyskuun alussa ilmestyvän Starfieldin kanssa.
Baldurin PS5-versio siirtyy sen sijaan toiseen suuntaan, viikkoa myöhemmäksi. Sen uusi julkaisupäivä on 6. syyskuuta. Tästä voimme päätellä, että pc-version on teknisesti todella kuosissa, mutta pleikkariversio vaatii viime hetken viilausta. Baldur’s Gate 3:n Xbox-versiot ovat vielä kehitteillä. Ongelma on se, että pelin pitäisi olla yhtä hyvä sekä S- että X-malleilla, mutta moninpeliä on vaikea saada optimoitua heikommalle S:lle.
Eikö Baldur’s Gate -sarja ole todella vanha?
Kyllä, ensimmäinen Baldur’s Gate (1998) ja Baldur’s Gate II (2000) ovat länsimaisten roolipelien virstanpylväitä. Nykyään Mass Effecteistä ja Dragon Ageista tuttu BioWare loi niillä maineensa ja kehitti valtavien, tarinavetoisten roolipelien formaatin. Peleihin tuli myöhemmin toiminnallista konsolijatkoa Dark Alliance -nimellä, mutta peleinä ne eivät lainkaan muistuttaneet alkuperäisiä.
Ja tekijätkin ovat vaihtuneet?
BioWaren sijasta Baldur’s Gate 3:n on kehittänyt Larian Studios. Se on uudempi roolipelifirma, joka teki aluksi pieniä ja melko tuntemattomia euroroolipelejä ja iski sitten jättipottiin kahdella Divinity: Original Sin -pelillä, joista jälkimmäistä voi pitää klassikotason suorituksena.
Larianille Baldur’s Gate 3 edustaa studion tilaisuutta tehdä historiaan jäävä suurpeli, jota muistellaan vuosikymmenien päästä. Larianin luova johtaja ja perustaja Swen Vincke on useaan kertaan sanonut, että hänelle maailman paras peli on toinen vanha roolipeliklassikko Ultima 7, jossa nähtiin myös massiivinen maailma ja valtava tarina.
Baldur’s Gate 3 on D&D:tä
BG3 on yritys sovittaa digitaaliseksi peliksi maailman suosituimman roolipelin eli Dungeons & Dragonsin viides sääntölaitos. Säännöt, hahmoluokat, loitsut ja kyvyt on otettu pelin sääntökirjoista mahdollisimman aitoina ja lievästi sovittaen. Pelissä on 12 hahmoluokkaa Bardista Warlockiin sekä 46 erilaista alaluokkaa. Esimerkiksi Rogue voi olla murhaava Assassin, kätevä Thief tai taiat tunteva Arcane Trickster. Erilaisia loitsuja on luvattu mukaan jopa 600 kappaletta. Hahmot voivat nousta enintään tasolle 12.
Koska aidossa D&D:ssä pelaajat toimivat vuorotellen, pelaaminen on BG3:ssakin vuoropohjaista. Ei kuitenkaan pidä odottaa kuivan taktista kokemusta. Vitos-D&D:n vuorot ovat hyvin yksinkertaisia: joka tyyppi voi liikkua, tehdä yhden toiminnon ja joskus pienen bonusliikkeen. Peli etenee siis melko rivakkaa tahtia. Kaikki tämä perustuu osin siihen, että D&D:n vitoslaitos on pöytäroolipelinäkin paljon rivakampi, sujuvampi ja helpommin avautuva kuin edeltäjänsä.
Tarvitseeko edelliset osat pelata ensin?
Ei. Se sijoittuu samaan Forgotten Realmsin maailmaan ja Baldur’s Gaten kaupunkiin, mutta liki kaikki hahmot ovat uusia. Tarinan konnilla on linkkejä kahden ensimmäisen pelin taustoihin, mutta ummikon ei oikeastaan tarvitse edes katsoa mitään juonitiivistelmiä.
Kyseessä on iso tarinavetoinen peli
Taistelu ei ole oikeastaan edes pääosassa, vaan pääpaino on tarinalla ja massiivisen pelimaailman täyttävien tyyppien kanssa jutustelussa. Sitä sitten riittääkin, koska Larianin mukaan keskiverto läpipeluu kestää 75-100 tuntia, mutta jos haluaa olla huolellinen ja koluta kaikki sivutehtävät, pituutta kertyy 150-200 tunnin verran.
Vaikka taistelu on isometristä eli ylhäältä kuvattua, tarina etenee lähikuviin zoomaavissa välianimaatioissa ja dialogeissa, joissa omaa hahmoa ja kavereita pääsee ihastelemaan jatkuvasti. Tarina ja tehtävät haarautuvat ja kääntyilevät pelaajan valintojen mukaan, ja hahmojen erilaiset taitoarvot (kuten suostuttelu, pelottelu, valehtelu, johtolankojen havaitseminen tai vaikkapa magian sekä historian tuntemus) määrittävät, mikä onnistuu ja mikä ei. Noppa pyörii ruudulla jatkuvasti.
Se on myös moninpeli
Baldur’s Gate 3 on alusta asti suunniteltu myös moninpeliksi, jota voi pelata yhteistyössä enintään neljän pelaajan ryhmässä. Seikkailijaryhmässäkin on enintään neljä hahmoa, joten esimerkiksi kahdella pelaajalla kumpikin pelaaja ohjaa itse luomansa sankarin ohessa yhtä NPC-apuria. Jokaisen keskustelun kulkua määrittää siihen päätynyt pelaaja, joka voi itse päätää, mitä hahmo tekee tai sanoo. Muut seuraavat dialogia ja voivat auttaa haasteissa. Pelaajille on kuitenkin annettu itsenäisyyttä ja pelaamisen vapautta, ja he voivat hortoilla aivan erillään ja hankkiutua halutessaan vaikeuksiin vaikka yksinään. Moninpeli on vielä enemmän kaaosta ja hauskanpitoa.
Pelissä on nykyajalle poikkeuksellisesti myös saman sohvan moninpeli jaetulla ruudulla. Siinä missä nettipelissä voi olla neljä pelaajaa, jaetulla ruudulla yhteistyöhön pääsee vain kahdella pelaajalla.
Tuleeko pelistä hyvä?
Emme ole päässeet käsiksi täysversioon aivan vielä, mutta ennusmerkit ovat hyvät. Peliä on kehitetty kaikessa rauhassa ainakin jo reilusti yli viisi vuotta. Larian on testannut pelin ensimmäistä lukua Early Access -testissä jo kolmen vuoden ajan, ja siellä on nähty tasaisia parannuksia pelin tekniikkaan ja toimintaan. Aina on mahdollista, että megakokoinen roolipeli “tekee cyberpunkit”, mutta BG3 oli jo rajoitetussa Early Access -muodossaan erittäin viihdyttävä ja toimiva.
Miksi BG3:sta kohistaan verkossa “uhkana” muille pelistudioille?
Larian piti pelin julkaisun lähestyessä nettilähetyksen, jossa se avasi tarkemmin Baldur’s Gate 3:n massiivista kokoa. Studio esimerkiki paljasti, että pelissä on haarautuvan tarinan takia 174 tuntia pelkästään välianimaatioita ja dialogianimaatioita. Yksittäisiä repliikkejä laskien pelissä on lupausten mukaan enemmän elokuvamaista dialogia kuin kaikissa kolmessa Taru sormusten herrasta -elokuvassa yhteensä.
Kokokeskustelu sai useammat pelintekijät Twitterissä kommentoimaan pelaajien odotuksia. Heitä huolestuttaa se, että pelaajat pitäisivät BG3:a uutena mittatikkuna, jonka mukaan roolipelejä pitäisi punnita tästä eteenpäin. On kuitenkin muistettava, että Larian on indie- studiona valtava. Se on kehittänyt peliään kaikessa rauhassa liki kuusi vuotta ja kasvanut kunnianhimonsa mukana. Divinity: Original Sin tehtiin 40 hengen tiimillä ja massiivinen kakkososa vaati 150 kehittäjää. BG3:n kehitys vaati kuitenkin jo 400 hengen kehitystiimin.
Kohu on siis melko turha, sillä useimmat pelaajat varmasti tietävät, ettéi keskiverto indietiimi pysty mitenkään tällaisen kunnianhimon ja kokoluokan projekteihin. On myös selvää, että Larian on laittanut tulevaisuutensa pitkään ja hartaasti työstetyn pelin varaan. Torstaina nähdään, että kannattiko se.
Kommentit
Hyvä info pläjäys!