Dark Souls -selviytymisopas

From Softwaren seikkailu kerää mainetta vaikeana pelinä. Takaamme, että se tuntuu hiukan helpommalta, kunhan luet seuraavat perusvinkit.

22.10.2015 09:42

HUOM: Peliin valmistui Japanissa juuri päivitys, joka muuttaa joitakin oppaan mainitsemia asioita, kuten Twinkling Titaniten saatavuutta. Opas päivitetään, kunhan päivityksen vaikutukset on ehditty selvittää.

Uusimmassa Pelaajassa arvosteltu Dark Souls on haastava peli samaan tapaan kuin edeltäjänsä Demon’s Souls. Sen haaste syntyy kolmesta osasta: taistelujärjestelmän opettelusta, kenttien ja vihollisten pänttäämisestä sekä yleisen tiedonpuutteet selättämisestä. Ensimmäisen voi ratkoa vain harjoittelulla, ja toiseen tarjoaa apua monisatasivuinen virallinen strategiaopas. Kolmannessa mekin voimme auttaa! Olen koonnut tähän vinkkilistan asioista, jotka helpottavat aloittelijan ja ehkäpä pidemmälle ehtineen pelaajankin elämää epäkuoleman valtakunnassa.

1. Hahmonluonti ja hahmon numeroarvot

On hyvä ymmärtää heti, että hahmoluokan valinta alussa on lähes merkityksetön, sillä se määrittää vain pelihahmon alkunumerot ja varustesetin. Kaikki varusteet on mahdollista löytää myös myöhemmin. Jotkut luokat ovat kuitenkin helpompia alussa kuin toiset: magiaa hyödyntävät sorcerer ja pyromancer ovat loitsuineen helpompia alkutunteina. Giftin eli ylimääräisen esineen valinnalla on jo jotain merkitystä, ja yksi on ylitse muiden: Master Key avaa monet kentät ja ovet aiemmin kuin ”pitäisi”, ja se voi johtaa onneen tai turhautumiseen ylimääräisten kuolemien takia.

Jokainen hahmon kykypiste nostaa hahmon yleistä Soul Leveliä yhdellä. Vaikka kovemmat tasot helpottavat pelaamista, liika tasonnosto voi estää moninpeliä. Useimmat pelaajat lopettavat ensimmäisen läpipeluun tasolle 70–80, vaikka superninja tekee sen tasolla 1.

Koska tasoa ei pidä korottaa liikaa, kannattaa miettiä, mihin pisteensä laittaa. STR mahdollistaa suurten kilpien (50 suurimmalle) ja hitaiden sekä raskaiden aseiden (58 suurimmalle) käytön. DEX on pistoaseiden, keihäiden ja jousien numeroarvo. Sorcery vaatii INTiä (50 kovimmalle loitsulle vaikka loitsujen teho kasvaa suuremmalla numerolla) ja ihmeet Faithia. Vitality auttaa eniten toisten pelaajien kanssa taistelussa sekä New Game Plus -pelissä. Endurance auttaa haarniskojen ja raskaiden aseiden käytössä, ja se kasvattaa stamina baria 40 pisteeseen asti, mikä on oleellista kaikille lähitaistelijoille.

Koska kaikkea osaava hahmo on moninpeleihin liian korkealla tasolla, erityisesti INTiin ja Faithiin panostavien hahmojen ei kannata nostaa STR:ää ja DEXiä liian korkealle, vaan vain siihen asti, milloin voi käyttää haluamaansa asetta, joka muutetaan myöhemmin numeroarvoista riippumattomaksi Fire- tai Lightning-aseeksi.

Mystisin numeroarvo on Humanity. Sillä on useampia käyttöjä, eikä sitä kannata tuhlata sen löytyessä esinemuodossa. Yhdellä Humanitylla hahmon saa ihmiseksi, mikä avaa oven sekä yhteistyöpelille että invaasiolle. Kun hahmo on ihminen, nuotioita voi ”kindlata”, jolloin niillä lepääminen antaa enemmän parannusjuoman käyttöjä (ensin 10, myöhemmin 20). Humanity lisää myös jonkin verran mahdollisuuksia saada satunnaisesineitä hirviöiltä, mutta peruspelissä kymmenien aktiivisien Humanityjen kanniskelu on kohtalon uhmaamista.

Spoilerivaroitus! Paras paikka Humanityn hakemiseen pelin alkuvaiheissa on Depthsin eli viemärien viiden rotan lauma, jonka lähellä on näppärästi Bonfire.

2. Varusteet

a) Haarniskat

Haarniskaa puettaessa valitaan kahdesta vaihtoehdosta: hahmo on joko juuri sopivan kevyesti puettu, jotta se kykenee nopeaan kierähdykseen, tai sitten ”fatroller”, joka on tömpsähtelee väistöissään kömpelösti raskaassa varustuksessa.

Haarniskoja puettaessa osia voi miksata yhteen vapaasti, mutta pariin numeroon kannattaa kiinnittää huomiota. Poise-numeroarvo määrittää sen, keskeytyykö hahmon lyönti tai loitsinta, kun siihen osuu isku. Jos väistely ei onnistu täydellisesti, Poise helpottaa siis elämää huomattavasti, mutta useimmat sitä antavat haarniskat painavat paljon ja johtavat läskirullaukseen.

Lähes kaikkia haarniskoja voi parannella, mutta parannusta on kahdenlaista. Aluksi ankeat perushaarniskat parannetaan pitkälle helposti hankittavalla perus-titaniitilla. Kehittyneet ja paremman näköiset haarniskat sekä pomojen haarniskat parannetaan aina Twinkling Titanitella, joka on yksi pelin tuskallisimmin hankittavista aineksista, joten sitä ei kannata tuhlailla.

b) Kilvet

Ilman kilpeäkin pärjää, mutta sellainen on ninjojen ja masokistien hommaa. Jokaisella muulla hahmolla on lopulta kaksi tai kolme kilpeä eri tilanteisiin (kovan STR:n muskelimasat voivat pärjätä lopulta yhdellä superkilvellä).

Ensimmäinen kilpi on perusiskujen torjuntaan, ja sillä on kaksi oleellista numeroarvoa. Ensimmäinen on Physical Resistance 100, joka tarkoittaa, että jokainen normaali-isku torjutaan, kunhan staminaa riittää. Toinen on kilven Stability-lukema, joka vähentää iskuissa kuluvaa staminaa. Varma valinta lähes hahmolle kuin hahmolle heti alussa on joko Knight Shield tai alun zombeilta tippuva ruma, mutta uskomattoman erinomainen Hollow Soldier Shield. Kun mukaan tarttuu kilpiä, jotka ovat 80–90 Resistancen luokassa muissa kategorioissa, ne kannattaa ottaa varalle esim. lohikäärmeiden liekityksen torjuntaan.

c) Aseet

Asevalinnassa ei kannata tuijottaa vain vaurionumeroihin vaan myös siihen, miten se vaurio syntyy.

Keihäät ja pistoaseet ovat erinomaisia ahtaissa käytävissä, joissa laajan kaaren aseet, kuten katanat ja jättinuijat, osuvat seiniin, ja keihäillä voi tökkiä pitäen kilpisuojausta yllä. Kaarella heiluvat aseet, kuten jälleen katanat ja tietyt keihäät, ovat erinomaisia toisia pelaajia vastaan, sillä niillä voi osua pakoon rullaavaan viholliseen. Suurta voimaa vaativat aseet voivat olla tehokkaampia, mutta niitä on vaikein käyttää: on pakko opetella se, kuinka pitkään heilahdus vie ja ajoittaa iskut alkamaan jo ennakkoon, ja siltikin omaan nassuun voi tulla vastaiskua.

Kaikki aseet ovat aluksi perustyyppiä, jossa voimaa vaativa ase tuottaa tyypillisesti isoa vauriota kun voima-arvo kasvaa. Tämä skaalautuminen rikkoutuu, kun +10:een nostettu ase vaihdetaan toiseen tyyppiin. Näistä Raw Weapon on aivan turha, ja elementaaliaseet Lightning ja Fire ovat erinomaisia, sillä ne eivät skaalaudu numeroarvoin. Niinpä kynäniskainen velhokin voi iskeä Lightning Longswordillaan lujaa kuin tukkirekka.

Ensimmäisen pomon jälkeen on saatavilla myös naurettavan tehokas ase, joka kestää pitkälle pelin puoliväliin, kunhan STR:iä on 16 pistettä.

Spoilerivaroitus! Ammu sillan lohikäärmeen häntä irti kymmenillä nuolilla jousen kanssa sillan alemmasta kerroksesta ja ihaile naurettavaa Drake Swordia. Saisit hävetä moista huijausta.

d) Varusteiden parantelu

Aseita ja haarniskoja voi parannella, kunhan löydät ensimmäisen sepän. Ne voi nostaa ensin luokkaan +5 helposti hankittavalla titaniitilla, mutta sitten on löydettäviä esineitä nimeltä Ember. Jokainen Ember avaa uuden korotusluokan, johon on löydettävä myös oikea seppä.

Spoilerivaroitus! Ensimmäinen ja tärkein seppä, joka myy myös titaniittia on Undead Burgin kirkon vieressä sijaitsevan rakennuksen kellarissa.

3. Taikuus

Taikuuteen erikoistuvat pelaajat huomaavat, että Dark Soulsin magiassa on muutamia erikoisuuksia.

Samaa taikaa voi käyttää Attune-sloteissa useamman kerran, jolloin esimerkiksi Soul Arrow’n 30 käyttökertaa muuttuu 60:ksi.

Sekä velhouden että ihmeiden alkuesineet eli pelin alun Catalystit ja Talismaanit ovat niin hyviä, että niitä ei kannata korvata kuin pelin lopun parhailla esineillä.

Pyromancy ei vaadi hahmolta mitään numeroarvoja eikä se skaalaudu niiden mukaan. Sen sijaan pyromancerien taikateho riippuu ”liekin” paranteluasteesta. Lähes kaikki hahmot hyötyvät tietyssä tilanteissa Pyromancysta, joka vaatii vain useamman sadan tuhannen sielun panostusta, mutta ei pakota hahmoa mihinkään muottiin.

Spoilerivaroitus! Ensimmäiset kouluttajat taikuudelle ovat:

Sorcery: Mene hissillä Firelink Shrinen alakerran pohjukkaan ja kurkkaa kalteri-ikkunasta järven vieressä. Seuraava erittäin tärkeä kouluttaja on kätketty Undead Burgin katutasolle (osta avain).

Miracles: Punkero pappi ensimmäisen nuotion lähellä. Ukko vaatii useamman puhuttelun ennen avautumista.

Pyromancy: Miekkonen on pakattu tynnyrin sisään aivan Depths-kentän alkupäässä.

4. Alkupään kentät ja viholliset

Alussa ei kannata lähteä ihmettelemään vaarallisempia suuntia vaan suunnata vain ylöspäin kallionkielekettä kohti Undead Burg -kaupunkia. Hyvin nopeasti tutustutaan kolmeen eri vihollistyyppiin ja pelin perusasioihin.

Perussolttu ei vaadi erikoistaktiikkaa. Molotoveja nakkelevat veijarit auttavat huomaamaan, että kilpi ei torju koskaan kaikkea tulivahinkoa, joten ei kuin väistörullausta. Haastavin on keihäällä ja kilvellä varustettu sotilas, joka opettaa, että kilven lyöminen syö stamina-mittarisi. Tällaiset viholliset hakataan koosta huolimatta siten, että ensin annetaan niiden lyödä ja isketään sitten vastapalloon torjunnan tai väistön jälkeen.

Spoilerivaroitus! Lopulta vastaan tulee ensimmäinen pomo Taurus Demon. Se näyttää isolta ja pelottavalta, mutta ei kannata järkyttyä, sillä sen voi hakata monella eri keinolla. Jos et halua opetella sen liikkeitä väistöjen vuoksi, nakkele sitä kerätyillä tulipommeilla tai käytä Sorcerya tai Pyromancya. Entä haluatko todella halvan taktiikan? Hakkaa läheisen tornin sniper-luurangot. Sitten otat käteen ilkeimmän aseen, jota jaksat käyttää, ja pidät sitä kahdella kädellä. Jos sinulla on mitään Resin-pihkaa (ennen Taurusta on avaimella aukeavan oven takana salama-Resiniä), sivele sitä astaloon juuri ennen kuin astut kohtaan, josta pomo ilmestyy. Kun Taurus saapuu, juokse nopeasti tornille ja kiipeä ylös. Hyppää otuksen päälle asetta heiluttaen, jolloin putouksen, kunnon aseen sekä resinin yhdistelmä lasauttaa naudan ruumishuoneelle melkein yhdellä iskulla.

Spoilerivaroitus! Entä kakkospomo? Bell Gargoyle. Sekin on lopulta helppo nakki, kunhan mielessä pitää pari asiaa. Jos olet ihmismuodossa, voit kutsua apuun muita pelaajia tai ennen siltaa tapaamasi Knight Solairen. Gargoili on heikko taikuudelle, joten myös Soul Arrow’t syövät sen hengiltä. Tämä on ensimmäinen taistelu, jossa voit saada myös ylimääräisen aseen hakkaamalla pomolta hännän irti ennen kuolemaa. Tämä mekaniikka pätee lähes kaikkiin pomovihollisiin, joilla ylipäänsä on jonkinlainen häntä.

5. Moninpeli ja invaasiot

Yhteistyöpeli

Dark Soulsin moninpelillä on monenlaisia kätkettyjä sääntöjä niin pelaajien yhteistyössä kuin vastakkainkin pelatessa.

Ensimmäinen on Humanity-sääntö. Pelaaja voi asettaa maahan valkoisen soapstone-merkin vain Hollow-muodossa. Pelaaja voi kutsua apua merkistä vain ollessaan itse Human-muodossa.

Toinen sääntö on tasosääntö. Peli asettaa pelaajat samaan peliin vain kun molemmat ovat hyvin lähellä toistensa tasoa, ja tämä haarukka kasvaa hyvin hitaasti kovemmille tasoille mentäessä (puhutaan 10 prosentin tasosäännöstä). Jos siis haluat apua tai auttaa toisia Humanity-palkkioiden toivossa, on hyvä pitää itsensä järkevällä Soul Levelillä läpi pelin. Alkupomot autellaan tasoilla 20–30, keskitason paikat, kuten Anor Londo, ovat jossain 50:n tienoilla ja vaikeimmat kentät, kuten Tomb of Giants, jossain 60–70 harakoilla lopputaiston asettuessa ehkä 80:een. Täsmällisiä haarukoita ei ole, ja nettiväki ei osaa päättää näitä haarukoita aivan tarkkaan, mutta itse olen saanut tuloksia moisilla numeroilla.

Yhteistyöpelissä on pari hyvää sääntöä. Kutsujan on syytä olla kohtelias ja antaa hyvien henkien eli kutsuttujen mennä edellä ja ottaa vastaan pahimmat vaarat. Jos kutsuja kuolee, henget lentävät pihalle ja kaikkien aika menee hukkaan. Henget eivät voi parantaa itseään, ja hyvin harva tuntuu tietävän, että juomalla parannusjuomia kutsuja parantaa myös henkiä. Fiksu kutsuja tarkkailee siis kaveriensa elämäpalkkeja ja ryystää estus-pulloja tarpeen mukaan.

Jos erityisesti haluaa tulla kutsutuksi, apua tarvitaan yleensä ainakin Depthsiä edeltävällä minipomolla ja Anor London voimakaksikolla.

Invaasiot

Toisten pelaajien kimppuun hyökätessä säännöt muuttuvat hieman. Perushyökkäys tehdään kertakäyttöesine Cracked Eye Orbilla, ja hyökkääjän ja uhrin on molempien oltava ihmismuodossa. Tasosääntö pätee vain yhteen suuntaan, eikä hyökkääjä voi iskeä alemman tason hahmojen maailmoihin, vaikka vastaan voi tulla satoja sielutasoja kovempia ”uhreja”. Jumalten kanssa tehdyt liitot eli covenantit rikkovat näitä sääntöjä hieman.

Metsän ylätasolla Forest Hunter -covenantin hahmot voivat kurmottaa vapaasti vaikka vastasyntyneitä, kunhan uhri on ihmismuodossa. Tämä on erittäin suosittu PvP-paikka.

Darkwraith-covenantin hahmot saavat pysyvän Red Eye Orbin kertakäyttöesineiden tilalle, ja ne voivat hyökätä missä tahansa.

Darkmoon-covenantin kostajat voivat iskeä toisia pelaajia kiusaavien ”syntisten” kimppuun ja erityisesti Anor London jumalia loukanneita vastaan, ja tietyt pelaajat yrittävät erityisesti houkutella näitä kostajia tapettavaksi omiin maailmoihinsa.

Nämä ovat pää-covenantit, ja muihin törmää joskus: lohikäärmeapostolit voivat hyökätä Dragon Scaleja omistavien kimppuun, ja Gravelordit voivat (lähinnä teoriassa) myrkyttää toisten maailmoja pahemmilla vihollisilla. Jätän covenantien etsimisen pelaajien tehtäväksi, sillä se on oikeastaan melko hauskaa. Annan kuitenkin vinkin Darkwraithista, josta voi lukita itsensä pois tietämättä, että se on edes olemassa:

Spoilerivaroitus! Mukaan voi liittyä vain, jos Lordvesselin saatuasi suuntaat New London pomoille, joiden luo pääseminen on oma taiteenlajinsa. Jos puhut Framptille Lordvessel hallussasi, menetät mahdollisuuden liittymiseen.

6. Satunnaisia vinkkejä

Älä lyö ketään, jos et ole varma, onko se vihollinen. Jos hakkaat vahingossa esimerkiksi alun sepän tai jonkin magiakouluttajista, vaikeustaso nousee välittömästi seuraavaan potenssiin.

Jos vihollinen on iso, se lyö todennäköisesti kovaa ja kauas. Mene lähelle ja kierrä sitä, jolloin isku voi mennä yli tai ohi.

Säästä Demon Titanitet ja Twinkling Titanitet, kunnes tiedät mitkä ovat lempivarusteesi.

Älä polta pomojen nimettyjä sieluja valuutaksi, jos haluat erikoisaseita. Niitä vaaditaan achievementeihin/trophyihin.

Netissä on huijausohjeita, joilla saa loputtomasti sieluja. Älä ole nössö, vaan pelaa peli reilusti, ja päivitys korjaa kaikki nämä toivon mukaan.

Ainakin ennen päivitystä pelissä oli muutamia esineitä, joita pidetään avuttomien ja pelkurien aseina liiallisen (ja viallisen) tehon takia. Niitä ovat Greater Magic Shield -loitsu, Ring of Fog ja Stone Greatsword. Toisaalta jos näet jonkun käyttävän näitä, miksei tuleen vastaisi tulella…

Vihollisten erikoishyökkäyksistä ilkein on Curse, joten kannattaa omistaa sitä vastustavaa haarniskaa. Jos näet pelissä outoja patsaita Curse-vihollisten lähellä, ne ovat toisten pelaajien raatoja! Toisaalta New London kummituksia voi lyödä vain, jos sinulla on Curse- tai Transient Curse -kertakäyttöesine.

Mitä ihmettä, Catacombsin luurangot nousevat necromancerien käskystä uudelleen ylös! Hakkaa ne pysyvästi hiljaisiksi Divine-aseella. Spoilerivaroitus! Seppä muuttaa Anor London salahuoneesta löytyvän Occult-nuijan Divine Club +5:ksi pilkkahintaan.

Kuolitko kaikesta huolimatta? Ei haittaa. Uusiksi vaan.

Janne Pyykkönen

Lisää luettavaa