SÉBASTIEN LOEB RALLY EVO

Tekijä: Milestone S.r.l. Julkaisija: Bandai Namco Entertainment
Alustat: PS4, Xbox One, pc Julkaisu: 29. tammikuuta

Rallia lisenssien ulkopuolella

Sébastien Loeb Rally Evo on italialaisen Milestone-studion paluu rallitaivalten varrelle. Milestone teki virallista WRC-pelisarjaa vuosina 2010–2013, mutta sen jälkeen sekä WRC että Milestone vaihtoivat kuvioita. Nyt pari vuotta työstetyn pelin kantavana tekijänä on siis Sébastien Loeb ja aiheena yhdeksänkertaisen maailmanmestarin saavutukset rallissa ja hiukan sen ulkopuolellakin.

Studio onkin pyrkinyt ottamaan kaiken irti uudesta tilanteesta. WRC-rallisarjaan kuuluvista osakilpailuista mukana on vain kahdeksan, mutta valinta on kohdistettu mielenkiintoisimpiin kisoihin, kuten Suomeen, Ruotsiin sekä Monte Carloon. Kahdeksasta rallista on lohkaistu 64 erikoiskoetta, jotka kattavat yhteensä yli 300 kilometriä tietä. Studio korostaa toistuvasti, että kyseessä on ainut peli, johon erikoiskokeet on mallinnettu oikein, eli keksittyjen tieosuuksien pitäisi loistaa poissaolollaan.

Autovalikoima on sangen laaja, sillä se kattaa yli 50 autoa aina klassisesta Alpina A110:stä uudenkarheaan DS3 WRC:hen. Listalla on havaittavissa tietty painotus PSA-konsernin tuotteisiin, mikä on ymmärrettävää Loebin ura huomioiden. Mikäli pelissä esimerkiksi lähtee seuraamaan miehen jalanjäljissä, ensimmäisissä kisoissa työkaluna on esimerkiksi legendaarinen Citroën Saxo Kit Car. Nopean kokeilun perusteella autot on mallinnettu asiallisen tarkasti myös sisältä.

Autoille on tarjolla asialliset säädöt, eli iskunvaimennusta ja tasauspyörästön lukon toimintaa voi säätää melko tarkasti, mutta säätöasteikko on mallia paljon tai vähän. Kiitosta tulee kuitenkin säätöjen ja niiden vaikutusten kuvailusta. Suoranaisia lisäpisteitä peli saa latausruudussa tarjottavista autofaktoista, joissa kerrotaan esimerkiksi Peugeot 504 coupen historiasta. Valitettavasti triviaa näytetään vain kilpailuista poistuttaessa ja pitkistä latausajoista huolimatta parhaimmat faktapalat jäävät usein kesken.

”Muutaman tunnin ennakkotestin perusteella Milestone on tehnyt pari vuotta rajusti töitä saadakseen autot ja erikoiskokeet virtuaalisiksi.”

Loeb on kuitenkin vakuuttanut myös ralliuransa jälkeen, joten Milestone on sisällyttänyt mukaan myös rallicrosskisat. Rallicrossissa idea on kisata muita autoja vastaan radalla, joka koostuu sekaisin sorasta ja asvaltista. Säännöistä merkittävin on peliinkin mallinnettu jokerikierros, eli kierroksista yksi täytyy suorittaa hitaampaa vaihtoehtoista reittiä pitkin. Kisat sopivatkin hyvin, jos haluaa välillä kamppailla suoraan muita kuljettajia vastaan, eikä ajaa aina kelloa vastaan.

Pelissä on mukana myös legendaarinen Pikes Peak -mäkikilpailu, jossa kuljettajat taistelevat 19,99 kilometrin reitin jyrkkää rinnettä ylös tuulilasin näyttäessä paikoin vain taivasta. Loeb rikkoi reitin ennätyksen vuonna 2013 raivoisalla Peugeot 208 T16 Pikes Peak -kilpurilla, joka nähdään pelissä. Suomalaisille kisa lienee tutuin vuodelta 1988, kun Ari Vatanen suoritti rinteen silloisessa ennätysajassa suorastaan eläimellisellä Peugeot 405 T16:lla. Ajosta on tehty lyhytelokuva Climb Dance. Mikäli mielii Vataseksi Vatasen paikalle, kannattaa harkita ennakkotilaamista, jolloin saa oikean Peugeotin lisäksi myös vanhemman, osittain hiekkatietä olevan version Pikes Peakistä.

Muutaman tunnin ennakkotestin perusteella Milestone on tehnyt pari vuotta rajusti töitä saadakseen autot ja erikoiskokeet virtuaalisiksi. Useimpien rallipelien tavoin alussa on vaikeaa, sillä autolla täytyisi ajaa vauhdikkaasti yleensä liian kapealta tuntuvaa tietä pitkin. Ainakin Jyväskylän seudun erikoiskokeilla suurinta kiroilua aiheuttivat ojat ja penkat, jotka sotkivat ajamista armotta.

Työtä pelissä kuitenkin riittää vielä. Pädiohjaus tuntuu epäilyttävän terävältä erityisesti sorapinnalla, joten toivoa sopii, että viimeistään rateilla tilanne on parempi. Myös pikakelaus tuntuu epämääräiseltä eikä niin luontevalta kuin esimerkiksi Forza Motorsportissa. Kesken ovat myös äänien ohjelmointi ja vahinkomallinnus.

Sébastien Loeb Rally Evo julkaistaan 29. tammikuuta pc:lle, Xbox Onelle sekä PlayStation 4:lle. Erityisesti konsoleilla kilpailutilanne rallipelien suhteen on sangen otollinen – ainakin kunnes DiRT Rally julkaistaan huhtikuussa.

Aake Kinnunen

Lue lisää artikkeleita Pelaajalehti.comin uudesta artikkeliosiosta!

Lisää luettavaa