Wolfenstein: The New Order yllätti pari vuotta sitten kaikki, sillä usko pelisarjaan oli jo ehtinyt hiipua edellisten varsin keskinkertaisten pelien jälkeen. Ruotsalaisen MachineGamesin käsissä sarja sai kuitenkin uuden ja vahvasti tarinallisen otteen, jossa keskityttiin kokonaan yksinpelikokemukseen. Jatko-osa The New Colossus jatkaa samoilla linjoilla. Sen lähestyvän julkaisun kunniaksi jututimme pelin tehneen MachineGamesin taiteellista johtajaa Axel Torveniusta.
Tuskin kukaan odotti ensimmäisestä Wolfenstein-pelistänne sellaista menestystä kuin millaiseksi se lopulta muodostui, sillä monet olivat jo luopuneet toivosta sarjan suhteen. Jatko-osaan kohdistuu nyt aivan toisenlaisia odotuksia. Aiheuttiko se ylimääräistä painetta studiolle?
Emme oikeastaan odottaneet Wolfenstein: The New Orderin saavan niin lämmintä vastaanottoa pelaajilta kuin se sai. Olemme hyvin nöyriä ja iloisia siitä, että se hyväksyttiin niin laajalti. Paineet ovat tietenkin aina suuret, kun pitää tehdä jotain, josta pelaajat jo pitävät, mutta sanoisin että se on hyvää painetta. Wolfensteinin maailman kehittäminen ja rakentaminen on paljon enemmän kuin tehdä pelkkää räiskintäpeliä, jossa natsit ovat vihollisina. Panostamme uskomattoman paljon resursseja ja aikaa pelin maailman suunnitteluun, joten painetta aiheuttaa pelkästään se, että haluamme ylittää edellisen saavutuksemme. Olemme aivan varmoja siitä, että uusi peli on vielä edellistäkin parempi kokemus. Pelin tekeminen on pitkä ja hauska matka, emmekä me halua julkaista mitään, mihin emme itse usko.
Alkuperäisen pelinne maailma on äärimmäisen synkkä, onneton ja lohduton paikka, jossa ammutaan natseja naamaan. The New Orderissa oli kuitenkin mukana myös lämpöä, eriskummallisia tapahtumia ja huumoria. Oliko huumori mukana jo alusta pitäen, vai pitikö sitä lisätä peliin myöhemmin?
Synkkä huumori oli mukana alusta pitäen. Luova johtajamme Jens Matthies ja tarinasuunnittelijamme Tommy Tordson Björk loivat hyvin synkän ja vakavan tarinan mutta lisäsivät siihen myös paljon huumoria. Mustaa ja kieroutunutta huumoria on mukana myös pelillisesti, ja taiteellisena johtajana yritän varmistaa, että sitä on myös visuaalisessa tarinankerronnassa. Wolfenstein-pelimme ovat sellaisia kuin ne ovat juuri siksi, että rinnastamme pelin aiheen vakavuuden ja synkkyyden huumorin kanssa.
Liika huumori voi kuitenkin tehdä pelistä hölmön ja naurettavan. Kuinka saitte sen määrän tasapainoon?
Tasapainoilimme siinä koko kehityksen ajan. Joskus joku aluksi hauskalta ja hassulta tuntuva idea paljastuu lopulta liian hölmöksi ja ylivedetyksi, kun taas joskus joku vitsi-idea ei lopulta toimikaan niin kuin pitäisi ja tuntuu vain oudolta. Kehityksen aikana on oltava varsin herkkävaistoinen omien luomuksiensa suhteen ja yritettävä saada joku tuntuma siihen, mikä määrä huumoria on tarpeeksi. The New Colossuksessa on useita hersyviä kohtia, joissa nauru kuitenkin hyytyy kurkkuun, kun et tiedä, pitäisikö tässä siltikään nauraa. Myös The New Orderissa oli tällaisia tilanteita, joissa omasta mielestäni huumori toimii parhaiten.
”Natsit ovat aina olleet herkästi tunteita herättävä aihe ja viimeisen kymmenen vuoden ajan aiempaa enemmän.”
Wolfenstein-sarjassa on ammuttu natseja jo ensimmäisestä pelistä lähtien. Tosielämä on kuitenkin tehnyt uudesta pelistänne tällä kertaa paljon ajankohtaisemman. Esimerkiksi monet The New Colossuksen mainosvideot ja muu markkinointi peilaavat tämänhetkisiä oikeita tapahtumia. Onko tämä kehitys aiheuttanut ylimääräistä varovaisuutta?
Natsit ovat aina olleet herkästi tunteita herättävä aihe ja viimeisen kymmenen vuoden ajan aiempaa enemmän. Aihe oli hieman keveämpi 1980-luvulla, kun muistellaan vaikka Indiana Jones -elokuvia tai pulp-elokuvia ennen niitä. Asiat kiertävät sykleissä, ja aina kun viihteessä käsitellään natseja tai natsien ideologiaa, aiheen arkaluonteisuus on otettava huomioon. Me teemme fiktiota ja videopeliä – emme historiallisesti tarkkaa kuvausta maailmasta. Käymme pelin sävystä ja soveliaisuuden rajoista jatkuvaa keskustelua studion sisällä ja kustantajamme Bethesdan kanssa.
Olette rakentaneet peleihinne vaihtoehtoisen historian, jossa natsit ovat valloittaneet maailman. Se tuntuu oudon aidolta ja brutaalilta, etenkin länsimaisen popkulttuurin saksalaistamisen osalta. Mistä keksitte kaikki nämä ideat?
Tämä on vähän sama asia kuin kysymys huumorin tasapainottamisesta. Esimerkiksi Beatlesin levynkansien muuttaminen natsisaksalaiseksi on huvittavaa, mutta samalla se tuntuu hieman huolestuttavalta ja pelottavalta. Tutkimme paljon 1960-luvun popkulttuuria, jotta tunnistimme sen keskeisimmät piirteet. Sen jälkeen päätimme, mitä käytämme ja viemme pidemmälle. Emme esimerkiksi kuvaa lainkaan hippikulttuuria, sillä kuvitteelliset natsimme tuskin hyväksyisivät sitä maailmassaan, mutta sen jäykempi ja tiukempi versio voisi kyllä toimia. Valitsemme siis pelin ajankohdasta sopivat aiheet ja ilmiöt, minkä jälkeen annamme niille ”Wolfenstein-käsittelyn”. The New Colossuksessa tätä nähdään entistäkin enemmän.
The New Colossuksen paljon esitellyssä ensimmäisessä kentässä päähenkilö B.J. Blazkowicz liikkuu rullatuolissa. Kuinka päädyitte tähän ideaan, jonka täytyi olla varsin haastava kenttäsuunnittelun kannalta?
Idea oli päätuottajamme Jerk Gustafssonin luovan hulluuden tulos. Se oli iso haaste MachineGamesin animaattoreille, ohjelmoijille ja muille lahjakkaille tekijöille, jotka vastaavat pelaajan liikkumisesta. Tietenkin pyörätuoli aiheutti paljon rajoitteita, joiden sisällä kenttäsuunnittelijat ja taistelun ohjelmoijat joutuivat työskentelemään. Tavoite oli silti saada se tuntumaan mahdollisimman normaalilta pelaamiselta. Esimerkiksi vihollisten näkyvyys ja suojat oli suhteutettava pelihahmon istumakorkeuteen. Se vaati paljon pientä säätämistä, mutta minusta lopputulos tuntuu varsin sujuvalta – pelaaja tuntee liikkuvansa rullatuolissa samalla natseja räiskien.
Wolfenstein: The New Colossus julkaistaan pc:lle, Xbox Onelle ja PS4:lle 27. lokakuuta. Nintendo Switch -version on tarkoitus ilmestyä ensi vuoden puolella.