Katsauksessa Final Fantasy XIV:ää uudistava Reflections in Crystal -päivitys – haastattelussa myös pelin tuottaja ja ohjaaja Naoki Yoshida

Katsausksessa Final Fantasy XIV:ää uudistava Reflections in Crystal -päivitys, jota varten haastattelimme myös pelin ohjaajaa Naoki Yoshidaa.

21.8.2020 11:04

Final Fantasy XIV:tä pitkään pelanneet tietävät hyvin sen lähes kellontarkan päivitysaikataulun. Pelin ohjaajan ja tuottajan Naoki Yoshidan mukaan kehityksen sujuvoittamiseksi koko tiimi seuraa jokseenkin täsmällistä aikataulua, jotta he voisivat tuoda pelaajille uutta sisältöä tasaisin väliajoin. Aikataulu on pitänyt aina A Realm Rebornin julkaisusta lähtien, mutta nyt ensimmäistä kertaa pelin historian aikana siitä on jääty jälkeen useita kuukausia. Syykin tähän on varmasti selkeä jokaiselle: mikäpä muukaan kuin itse koronavirus.

Tuoreessa Pelaajalle antamassaan haastattelussa Yoshida kertoo viivästyksen johtuneen erityisesti siitä, että työntekijöiden koteihin täytyi luoda Square Enixin toimistotiloja vastaavat työasemat. Viivästys oli hänen mukaansa kuitenkin vaivan arvoista sillä työntekijät ovat olleet järjestelyihin tyytyväisiä, eikä heidän tarvitse käyttää useita tunteja päivässä stressaaviin työmatkoihin. Yoshida sanoo myös itse olevansa mielissään, sillä hän saattaa tulla normaaliin tapaansa toimistolle, ja työskennellä siellä omassa ylhäisessä yksinäisyydessään.

Katsauksessa Final Fantasy XIV:ää uudistava Reflections in Crystal -päivitys – haastattelussa myös pelin ohjaaja Naoki Yoshida

Nyt kun tiimi on viimein palannut takaisin tavanomaisempaan aikatauluun, on myös pelin uusin sisältöpäivitys, Reflections in Crystal, saatu onnellisesti ulos. Päivitys lisää peliin tuttuun tapaan runsaasti uutta sisältöä tasokattoon ehtineille, ja tällä kertaa erityisesti myös pelistä nyttemmin kiinnostuneille ja aloittaneille.

Veteraaneille on luvassa muun muassa Shadowbringersin tarinan päätösjakso, uusi NieR: Automata -aiheinen raidi, käsityöläisille tarkoitettu päivittäistehtäväalue, sekä paljon muuta. Peli saa myös kokonaan uuden unreal-vaikeustasoa edustavan raidin, jossa nähdään vanhoja pomoja nykyiselle varustetasolle skaalattuna. Ensimmäisenä vuorossa on Shiva, joka nähtiin alun perin pelin 2.4-päivityksessä. Yoshida kertoo sen sisällön vaihtuvan aina jokaisen numeroidun päivityksen myötä.

Päivityksen todellinen kohokohta on kuitenkin koko alkuperäisen pelin sisältöä koskeva uudistus.

Katsauksessa Final Fantasy XIV:ää uudistava Reflections in Crystal -päivitys – haastattelussa myös pelin ohjaaja Naoki Yoshida

Jokainen Final Fantasy XIV:tä pelannut osaa kertoa, että alkuperäisen pelin sisältö on nykystandardeilla hyvin karkeaa ja sisältää valtavan määrän tyhjänpäiväistä juoksentelua. Monen uuden pelaajan matka on katkennut näihin, sillä tehtävät voivat olla sanalla sanoen äärimmäisen tylsiä ja uuvuttavia. Pelaaja laitetaan kerta toisensa jälkeen juoksemaan toisella puolelle maailmaa, ja sieltä heti takaisin. Yoshida toteaa, että uudistuksen myötä liki 20 prosenttia näistä tehtävistä on karsittu pois, ja kokemuksen pitäisi nyt olla huomattavasti sujuvampi ja vastata pelin nykystandardeja. Hänen mukaansa myös peliin jätettyjä tehtäviä on suoraviivaistettu ja turhaa matkailua vähennetty.

Tehtävää kuitenkin riittää. Yoshida haluaisi tuoda pelin alkuperäiseen sisältöön Shadowbringersistä tutun Trust-järjestelmän, jossa luolastoja voi suorittaa tekoälyapureiden kanssa. Ainakaan toistaiseksi tällaista uudistusta ei ole peliin tulossa, mutta kehittäjä toivoo, että jonain päivänä sosiaalisia tilanteita karasatavatkin voisivat rauhassa nauttia pelin tarinasta.

Uusien pelaajien houkuttelemiseksi jopa pelin ilmaista koeaikaa on pidennetty runsaalla kädellä. Aiemmin pelata saattoi ilmaiseksi tasolle 35 asti, mutta muutosten myötä kokeilua voi nyt jatkaa aina tasolle 60. Tämä tarkoittaa että Heavensward-lisäosa on kokonaisuudessaan ilmaiseksi pelattavissa, jolloin ilmaista sisältöä löytyy helposti satojen tuntien edestä. Heavensward oli käännekohta Final Fantasy XIV:n elinkaaressa, sillä silloin peli löysi lopullisesti oman tyylinsä ja paransi alkuperäiseen sisältöön nähden suunnilleen kaikkea. Jos lisäosa on jäänyt kokematta, nyt siihen on päivityksen myötä täydellinen tilaisuus.

Lisää luettavaa