Pelintekemisen ilot ja surut valkokankaalla
Huomenna perjantaina Suomen teattereihin saapuu The Name of the Game, täyspitkä kotimainen dokumenttielokuva videopelien tekemisen haasteista ja hinnasta. New Dawn -tuotantoyhtiön elokuvassa seurataan kolmen vuoden ajan Housemarque-pelistudiota, joka yrittää tehdä Nex Machina -pelistään uuden ajan vastinetta klassikkopeli Robotronille apunaan itse Robotronin luoja Eugene Jarvis.
Dokumentin ohjanneet Paul J. Vogel ja Jarno Elonen keskittyvät elokuvassa Housemarquen ydintiimiin. Pääosissa ovat pelin ohjaaja Harry Krueger, toimitusjohtaja Ilari Kuittinen, julkaisujohtaja Mikael Haveri ja yhteisövastaava Tommaso De Benetti. Elokuva esitettiin ennakkoon jo kesällä lehdistölle ja pelintekijöille.
Ohjaajista elokuvataustaisempi Vogel on itse pelaaja, ja Elosella on 20 vuoden kokemus pelintekemisestä. Parivaljakko halusi tehdä suurelle yleisölle helposti avautuvan elokuvan, josta välittyy erityisesti pelintekijätiimin intohimo projektiinsa. Aluksi ilmassa oli pelko siitä, olisiko tarinassa tarpeeksi dramatiikkaa, mutta se osoittautui turhaksi.
– Valmiiksi voi kehittää idean siitä, millainen filmi on, mutta sitten asioita tapahtuu, eikä elokuva olekaan enää sellainen. Yritimme löytää dramaattiset kohdat, jotka kiinnostavat yleisöä. Alusta asti halusimme kuitenkin tehdä enemmänkin tarinan ihmisistä pelien takana kuin dokumentin pelintekemisestä, Vogel kertoi.
Huumorin ja draaman välillä liikkuva dokumentti kuvaa pelintekemistä sensuroimatta ja silottelematta tavalla, joka ei ole tyypillistä peliteollisuudelle. Elokuvan nimi on peräisin vaikeuksista, joita syntyy, kun tiimi koheltaa kännissä keksiäkseen pelin nimen. Hymy hyytyy nopeasti, kun linssin edessä ovat pelialan epävarmuus, ainainen rahapula ja irtisanomiset. Nex Machinan pääsuunnittelija Harry Krueger toivookin, että katsojiksi tulisi esimerkiksi aloittelevia pelintekijöitä, jotka saisivat käsityksen siitä, millaista pitkäjänteisyyttä unelmapelin tekeminen vaatii. De Benetti painottaa taas sitä, että juuri pelaajien tulisi katsoa The Name of the Game.
– Kun kerroin kavereilleni työstä pelifirmassa, he kyselivät budjetista ja arvelivat ison pelin maksavan miljoona euroa. Useimmilla ihmisillä ei ole mitään käsitystä siitä, miten ala toimii, millaisia diilejä tehdään, paljonko 3D vaatii 2D:hen verrattuna ja paljonko hyvän pelin tekeminen maksaa, De Benetti totesi.
Alan realiteetit näkyvät The Name of the Gamessakin niin karuina, että ilman jatkuvaa huumoria elokuva olisi kaurismäkeläisen masentavaa katsottavaa. Tunnelmaa keventävän huumorihahmon rooliin sujahtanut Mikael Haveri painottaa sitä, että nauru auttaa jaksamaan.
– Jos on jatkuvasti kireänä, asiat alkavat levitä käsiin paljon nopeammin. On pakko pystyä nauramaan, tai luulen ettemme saisi muuten mitään aikaiseksi, Haveri sanoo.
Housemarquelle The Name of the Game on myös eräänlainen Nex Machinan tilinpäätös. Kriitikoiden mestariteokseksi kutsuma peli ei lopulta menestynyt kaupallisesti niin hyvin, että Housemarque olisi voinut jatkaa sen kehitystä. Haveri sanoo, että sitä oli todella vaikea hyväksyä.
– Kaikilla oli paljon ideoita sen suhteen, mihin olisimme voineet peliä viedä, mutta se ei myynyt tarpeeksi ja ne ideat jäivät roikkumaan. Ei ole helppo ymmärtää, että joskus asiat kuolevat ja ne pitää voida laskea lepoon.
Arvostelussa The Name of the Game
Pelkäsin ennen ensi-iltaa, että The Name of the Game olisi kuin monet peleistä ja niiden tekijöistä tai pelaajista kertovat dokumentit: puiseva ja täynnä puhuvia päitä. Se on turha pelko. Elokuva seuraa pelitiimiä vuosikaudet läheltä ja tuntuu niin dramaattisesti tyydyttävältä, että se menisi täysin kuvitteellisesta tarinasta.
Päähenkilöt ja juoni istuvat pelottavan täydellisesti muottiin, joka on tuttu Dodgeballin kaltaisista urheilukomedioista. Kuittinen on alaistensa toilailuista kärsivä pomo, ja nuori haastaja Krueger on pian isäksi tuleva ja kyvyistään epävarma perfektionisti, joka toivoo viisauksia virnuilevalta mestari Jarvisilta. Haverin ja De Benettin keskenään kinasteleva markkinointiduo taas loikkii onnettomuudesta toiseen, kun kaksikko etsii rahoitusta ja yrittää tunkea Nex Machinaa julkaisija Sonyn tietoisuuteen.
Draamapuolikin on kunnossa. Vaikka tiesin, miten Nex Machinan lopulta kävi, se on helppo unohtaa elokuvan aikana. Rahat ovat jatkuvasti lopussa ja studion tulevaisuus Nex Machinan harteilla. Resogunissa kannuksensa ansainnut Krueger kantaa olallaan valtavaa taakkaa ja harmaantuu johtoroolissa siihen tahtiin, että katsojaa hirvittää. Siksi elokuva sopisi valistukseksi muun muassa niille netin äänekkäille pelaajille, jotka luulevat bugien ja myöhästymisien johtuvan laiskoista pelintekijöistä.
Toivon The Name of the Gamen löytävän katsojansa. Se on eittämättä informatiivinen, mutta puoleentoista tuntiin mahtuu myös sen verran monta aidosti dramaattista ja hauskaa hetkeä, että elokuva on pelidokumenttien ehdotonta kärkeä, joka peittoaa helposti esimerkiksi Indie Game: The Movien.
4/5
Katsaus ja arvostelu julkaistiin alunperin kesäkuun Pelaaja-lehdessä numero 189. Tekstistä on päivitetty pois viittaukset elokuvan levityssuunnitelmista, jotka olivat vielä kesällä avoinna.