Alusta: PlayStation 4 | Kehittäjä: Sucker Punch
Julkaisija: Sony | Julkaisupäivä: 26. kesäkuuta 2020

Uusi sukupolvi häämöttää jo horisontissa, mutta nykyisellekin konsoliraudalle on vielä tiedossa suuria pelejä. Kesän PlayStation 4 -yksinoikeuksiin lukeutuva Ghost of Tsushima pyrkii toteuttamaan avoimen maailman samuraifantasian feudaalisessa Japanissa, mutta lähestyvästä julkaisusta huolimatta pelistä ei ole pidetty liiaksi asti ääntä. Päätimmekin siis kerrata osana yhdessä PlayStationin kanssa tehtyä näkyvyyskampanjaa, mitä sukupolven viimeisiin suuriin PS4-yksinoikeuksiin lukeutuvasta pelistä on tähän asti kerrottu.

Ghost of Tsushima

Taustalla Sucker Punch

Ghost of Tsushiman kehittäjänä toimii Sonyn omiin maailmanlaajuisiin pelistudioihin lukeutuva Sucker Punch Productions, jonka aiempaa käsialaa ovat alkuperäinen Sly Raccoon -trilogia PlayStation 2:lla sekä tuoreemmin avoimen maailman InFamous-supersankariseikkailut.

Näistä viimeisimmät, InFamous: Second Son ja sitä melko nopeasti perään laajentanut itsenäinen InFamous: First Light, nähtiin PlayStation 4:n alkutaipaleilla vuonna 2014. Studio onkin työstänyt Ghost of Tsushimaa siis jo lähemmäs kuusi vuotta.

Tekijätiimiläisten mukaan Sucker Punch suunnitteli alkujaankin isompaa irtiottoa aiemmista peleistään ja sarjoistaan, mutta päätti niiden vahvuuksien pohjalta pelin sijoittuvan avoimeen pelimaailmaan.

Ghost of Tsushima

Avoimen maailman samuraifantasia

Ghost of Tsushima sijoittuu Tsushiman saarelle vuonna 1274 mongolihyökkäyksen aikaan. Pelattavana päähahmona toimii saaren viimeisiin selviytyneisiin samuraihin lukeutuva Jin Sakai, joka joutuu taistelussaan valloittajia vastaan turvautumaan myös vähemmän kunniakkaisiin taistelutaktiikoihin ja periaatteisiin.

Uuden aavemaiseksi kuvaillun taistelutyylin ja ajatusmaailmansa myötä Jin kehittää myytin Ghostista, eli juurikin aaveesta, taistelussaan mongoleja vastaan. Apuna mitä ilmeisimmin toimii jousta taitavasti hallitseva Masako, jonka kanssa Jinillä menee ainakin pelin ensimmäisessä pelikuvavideossa tavoitteet ristiin.

Tapahtumat ja sijainti pohjautuvat oikeisiin historiallisiin tapahtumiin, joihin pureudumme omassa artikkelissa. Tsushiman saari ei luonnollisestikaan ole mallinnettu täysin oikean esikuvansa mukaisesti, mutta ottaa siitä vahvasti inspiraatiota.

Sucker Punchilta kerrottujen yksityiskohtien mukaan pelimaailman suunnittelussa on pidetty erityisen tärkeänä mielenkiintoisten, elävien ja toisistaan poikkeavien pelialueiden luomista. Ajatuksena olisi, että selkeästi toisistaan niityt, tiheät metsät, tuulessa huojuvat pellot, kylät ja muut näyttäviä yksityiskohtia sisältävät pelialueet houkuttelisivat pelaajia tutkimaan maailmaa omaan  tahtiinsa ja löytämään oman pelikokemuksensa.

Pelialueesta onkin luvattu Sucker Punchin suurinta, ja läänissä liikkuminen onnistuu ainakin hevosella ratsastaen.

Ghost of Tsushima

Aaveen ohjaksissa

Kuten samurailta saattaa odottaa, Jinin vakiovarustukseen lukeutuu miekka, mutta mies hallitsee myös jousen käytön ja hiiviskelemisen jalon taidon.

Toistaiseksi pelistä näytetty kuvamateriaali painottaa erityisesti miekkailua, jossa tuntuisi olevan harktisevampi ja vastustajien liikkeisiin vahvasti reagoiva ote. Nähdyn perusteella hyökkäysten torjumisella ja tyylikkäillä vastaiskuilla pärjää mainiosti niin yhtä vihollista kuin suurempaakin joukkoa vastaan.

Terä soveltuu myös hiiviskelyyn ja vihollisten yllättämiseen, mistä on nähdyssä kuvamateriaalissa saatu jo hieman esimakua Jinin ja Masakon yrittäessä pelastaa temppelissä kidutettavaa munkkia. Vartijat hoituvat päiviltä vaivattoman oloisesti, minkä jälkeen matka jatkuu temppelin katolle kiipeilyä ja maailmantutkimista helpottavan heittoköyden avulla.

Rakennuksen sisällä olevat mongolisoturit saadaan pois päiviltään silmänräpäyksessä, sillä peli hidastaa ajan Jinin ympärillä antaen mahdollisuuden kohdistaa nopeat sivallukset pahaa-aavistamattomiin vihollisiin. On vielä epäselvää, kuinka vapaasti tätä taktiikkaa pelaajat voivat pääsevät hyödyntämään.

Ghost of Tsushima

Tämä juttu on osa näkyvyyskampanjaa PlayStationin kanssa, joka ei ole vaikuttanut jutun varsinaiseen sisältöön.

Tähän mennessä julkaistut videot



Lisää luettavaa