No Man’s Sky NEXT -selviytymisopas – 11 vinkkiä, jotka kaikkien tulisi tietää

Pelaajan ikioma Janne Pyykkönen laati yhdentoista kohdan oppaan No Man's Sky NEXTin saloihin!

2.8.2018 12:19

Hello Gamesin avaruuspeli No Mans’s Sky on useampien suurien päivitysten ja erityisesti äskettäin ilmestyneen mullistavan NEXT-päivityksen myötä aivan uudenlainen peli, kuin vuonna 2016 alunperin nähty raakile. Samalla se on kuitenkin muuttunut entistä työläämmäksi, monimutkaisemmaksi ja erityisesti alkuvaiheessa haastavammaksi. Seuraavat seikat on hyvä tietää, ennen kuin suuntaa käymättömille korpimaille ja matkalle galaksin keskustaan.

1. Odotukset kuntoon

No Man’s Skyn äärimmäinen palkkio on löytää juuri itselle täydellinen planeetta. Sellainen, joka näyttää kauniilta, jolla on hyvä asua, ja jolle kelpaa parkeerata hienoin löytämäsi satunnaisluotu avaruusalus. Se on lopulta päämäärätöntä ja puhtaasti esteettistä nautintoa. Moiseen päästääksesi sinun on kuitenkin tehtävä järjettömästi töitä erilaisten pelijärjestelmien parissa. Tulet kaivamaan loputtomasti valtavat määrät malmia ja erilaisia polttoaineita. Varaudu siis henkisesti siihen, että matka on pitkä, tai poltat itsesi loppuun grindauksessa jo ensimmäisinä päivinä.

Yritä myös koko ajan suorittaa pelin perustoimintaa, eli resurssien keräämistä ja eläimien sekä kasvien skannaamista. Pelin maailmaa avaavat tarinatehtävät ja lisäjärjestelmiä avaavat tehtävät, kuten The Atlas Path vaativat, että olet suorittanut tarpeeksi erilaisia peruspuuhia, ja ne antavat pelaamiselle päämäärällisyyttä.

2. Lyönti pelastaa

Pelin perustyökalu on Multitoolin (joista parhaissa on 24 slottia) Mining Beam eli kaivossäde. Se syö kuitenkin jatkuvasti virtaa, joten sinun on kaivettava lisää saadaksesi virtaa. Jos haluat säästää akkuja tai pahin mahdollinen tapahtuu, eli kaikki mehu loppuu, voit louhia peruskiviä Minecraft-tyylin lähitaisteluhyökkäyksellä, joka on konsoleilla oikeanpuoleisessa yläliipaisimessa.

Melee-iskua voi käyttää myös matkustukseen. Yhdistä ryntäys, rakettirepun hyppy ja isku oikea-aikaisesti, ja voit nopeuttaa perusmatkantekoa. Temppu on eräänlainen exploitti, mutta se ei tunnu haittaavan edes pelintekijöitä.

No Man's Sky NEXT opas vinkit

3. Helteitä luvassa

Joka planeetalla on erilaisia säätiloja, ja vain ilmattomat kuolleet maailmat ja kuut ovat vapaita säästä. Joskus sade vain haittaa näkyvyttä, mutta monella planeetalla on kestettävä radioaktiivisia, kuumia tai myrkyllisiä myrskyjä, jotka ovat muuttuneet tappavammiksi päivitys päivitykseltä. Pysy aluksen lähellä, lataa survival-laitteiden akut pyrähdyksillä aluksen sisään, ja hanki ennenmmin tai myöhemmin eri säätiloja kestäviä kilpimodeja pukuusi. Puvun tilavuutta voit kasvattaa maastosta löytyvillä Drop Pod -rakennuksilla. Jos joudut liian kauas aluksesta, mutta sen moottoreissa on edelleen launch fuelia, voit kutsua aluksen pikamenun kautta automaattiohjauksella luoksesi.

Jos myrsky yllättää, eikä alus ole vaihtoehto, käytä Multitoolin Terrain Manipulatoria (Rakenna se pian!), ja kaiva parin metrin syvyinen potero. Kärvistele sitten kuopassa, kunnes sää selkeytyy.

4. Kuka vahtii vahteja?

Planeettoja vahtivien sentinelien kanssa joutuu kahnauksiin lähes kaikissa paikoissa, paitsi planeetoilla, joilla niiden käytös on luokiteltu passiiviseksi. Se on vaarallista ja kuluttavaa erityisesti alussa. Älä siis kaiva rautamalmeja eli ferriittejä, kun sentinelit leijuvat lähellä, sillä siitä ne pimahtavat aivan erityisesti. Ennen multitoolin asepäivityksiä (ja usein sen jälkeenkin) paras ratkaisu on juosta karkuun kun olet tuhonnut ensimmäisen tai toisen aallon sentinelit ja piileskellä kunnes tilanne rauhoittuu. Jos alat päivittää aseita, haulikkomodi ja sarjatulipyssy Pulse Splitter muuttuvat modauksella tuhovoimaisimmaksi mörssäreiksi, mutta se odottaa vasta urasi loppuvaiheessa. Päivittele aluksi ennemmin vaikka pukusi suojakilvet, niin elät pidempään. Superpäivitetyn puvun kilvestä ei yksinäinen sentinel edes pääse läpi.

5. Modaus

Modeista puheen ollen, avaruusasemilta naniiteilla ostettavat blueprintit ja modit muuttavat pelin tuskallisesta selviytymistaistelusta luksusmatkailuksi. Blueprinteillä saat oleelliset lisälaitteet, jotka täytyy tosin valmistaa itse, kuten Economy Scannerin, joka auttaa päättämään mihin aurinkokuntaan kannattaa loikata, ja löytää hetkessä planeettojen Trade Postit. Modit ovat sen sijaan valmiita ja suoraan asennettavia lisäosia, jotka antavat arvottuja satunnaisbonuksia.

Naniitteja ansaitaan tekemällä tehtäviä avaruusasemilla oleskeleville kiltatyypeillä, ja niitä kannattaa tehdä mahdollisimman usein. Saat naniitteja myös sentinelien tuhoamisesta ja eläimien sekä kasvien skannattujen tietojen lähettämisestä nettiin. Skannaa jatkuvasti kaikki planeetat, joita käyt läpi. Se on sen arvoista. Skannaus ei kuitenkaan anna itse naniitteja, vaan palkkion saat vasta ladatessasi tiedot online-palveluun.

Modeja on useissa eri kategorioissa, jotka ovat nimeltään C, B, A, ja S. Rehellisesti sanottuna vain S- ja ehkä A-luokan modeihin kannattaa käyttää naniitteja. Et näe modien todellisia vaikutuksia ennen kuin isket ne pukuusi, multitooliisi tai alukseesi, ja kökkömodien teho voi paljastua mikroskooppiseksi. Oikeat S-modit sen sijaan muuntavat koko pelin luonteen.

Tässä ovat tärkeimmät modit eri luokissa:

Puku:

S-luokan Movement-modit –  näillä rakettirepun kesto ja juoksukesto saavat uskomattomasti. lisätehoa.

S- luokan Hazard-suojat – Hanki yksi jokaista, ja säästät hermojasi lähes kaikilla planeetoilla.

MultiTool:

S-luokan Skannerimodit – Kolmella S-skannerilla saat yhden ison eläimen skannauksesta 200 000 – 300 000 krediittiä, ja rahahuolesi ovat ohi.

S-luokan Mining Beam -modit – Säästät mielenterveyttäsi, sillä kaivostyö ei lopu koskaan.

Alus:

S-luokan Hypermoottorimodit – Warp-polttoaine kestää pidempään ja aluksesi pääsee helposti 600-1000 valovuoden hyppyihin, kun tunget näitä tarpeeksi useita sen sisään.

S-luokan kilpimodit – Elät pidempään avaruustaisteluissa.

S-luokan Phase Beam -modit – sädepyssy skaalautuu aseista parhaiten modien avulla.

No Man's Sky NEXT opas vinkit

6. Lennä karkuun, Luke

Avaruustaistelu on usein vain välttämätön paha. Jos pelastat Freighter-kapteeneja hyökkäyksiltä, voit ostaa heiltä aluksen. Jos piraatit tulevat kimppuun, ne on vain pakko nitistää, ja yleensä niitä on siedettävän vähän. Jos sen sijaan suututat sentinelit ja kimppuusi tulee System Authorityn aluksia, älä jää taistelemaan, vaan yritä paeta. Muuten jäät avaruustaistelun loputtomaan suohon.

Aluksen aseistus ei ole yhdenvertaista. Perustason Photon Cannon on hyvä ase jopa ilman päivityksiä. Sillä osuu helposti, ja se tekee jopa vauriota. En ole erityisesti vakuuttunut Infra-Knife Acceleratorista tai Cyclotron Ballistasta. Rocket Launcher on ok, jos sitä käyttää hetkittäin pääaseen odotellessa jäähtymistään. Phase Beam on täyttä kuraa päivittämättömänä, mutta S-luokan modeilla se muuttuu rikkaan pelaajan kuolemansäteeksi. Avaruuden haulikko eli Positron Ejector on kätketty helmi. Se ei vaadi modeja toimiakseen, sillä lähitaistelussa vaurio on naurettavan iso, ja sillä on helppo osua, ja se hyötyy myös modeista. Ejector on myös uskomattoman hyvä kaivosväline asteroidien louhimiseen.

7. Koti on kultainen

NEXT-päivityksessä tukikohtia eli koteja voi rakentaa mihin huvittaa, mutta niiden rakentaminen on muuttunut paljon työläämmäksi. Jokainen komponentti maksaa aiempaa enemmän, joten ison tukikohdan rakentaminen kannattaa vain planeetoilla, joilla aiot oikeasti viihtyä pidempään. Pienetkin yhden huoneen sisätilat mahdollistavat sen sijaan sentineleiltä ja säältä piileskelyn.

Jos tiputat kivalle planeetalle tukikohdan alkeet eli Base Computerin, voit teleportata sinne miltä tahansa avaruusasemalta tähtiportin kautta. Se on ihan oikeasti kiva tapa keräillä planeettoja, joilla voi vierailla myöhemmin asumatta niillä oikeasti. Tukikohdan rakentaminen avaa monia tehtäviä ja järjestelmiä, kuten rahaa antavan farmauksen, joten siihen kannattaa iskeä jossain vaiheessa. Tukikohdan voi myös rakentaa Freighter-alukselle, joista myöhemmin lisää.

8. Mistä oma Millennium Falcon?

Hyvä alus on yksi etenemisen ja peruspelaamisen kulmakivistä. Aluksia on viittä eri mallia. Shuttlet ovat rumia ja arvoiltaan tasapainoisia, mutta eivät superhyviä missään. Fightereilla on suuri vauriobonus ja ketteryyttä. Explorerien hypermoottori kantaa pisimmälle. Haulereissa on vahvat kilvet ja paljon tilaa. Exoticit näyttävät upeilta ja niissä on hyvät statit, mutta tilasta on tyypillisesti puutetta. Alusta voi päivittää hitaasti ja asteittaisesti, mutta uskoisin useimpien pelaajien hyötyvän eniten hyvästä Explorerista tai Haulerista, sillä matkustaminen ja tilankäyttö ovat aina murheenkryyninä.

Jokaisessa aurinkokunnassa on satunanisesti luotu joukko eri alusmalleja, joita on yhteensä 21. Tämä tarkoittaa, että aurinkokunnassa lentää ympäriinsä 21 erilaisen näköistä alusta, jotka eroavat kuitenkin numeroarvojen puolesta. Joka mallista on olemassa C-, B-, A-,  ja S-luokan mallit, joita laskeutuu satunnaisesti avaruusasemille ja kauppapaikoille. Rikkaissa järjestelmissä näkyy enemmän A- ja S-luokan alusvariantteja. Alusmalleissa on tilaa joko vähän, keskiverrosti tai paljon, ja tilavat alukset tunnistaa suurista siivistä.

Äärimmäistä Hauleria etsivä varmistaa siis omistavansa 5-10 miljoonan avaruustaalan edestä rahaa,  hyppää rikkaaseen järjestelmään, laskeutuu planeetan kauppapaikalle ja alkaa odotella, josko siellä näkyisi isosiipistä hauleria. Sitten vain odotellaan, kunnes RNGesus suo kyseisen aluksen A- tai S-mallin laskeutuvan taivaista. Prosessia voi nopeuttaa luomalla tallennuspisteen esimerkiksi kauppapaikan katolla kyttäysasemiin ja latamalla peliä yhä uudestaan, mikä nopeuttaa alusten laskeutumista. Kapteeneja ei tarvitse jututtaa joka kerran, sillä alusten tilan ja luokan näkee skannerilla niiden ollessa parkkipaikalla. 

No Man's Sky NEXT opas vinkit

9. RGB-avaruudesssa

Avaruuskartalla näkyy useamman värisiä aurinkokuntia, joista keltaiset ovat peruspaikkoja. Fiinimmät siniset, vihreät ja punaiset systeemit vaativat kyseisiin hyppyihin kykenevän hypermoottorimodin rakentamista. Monet näistä ja erityisesti punaiset systeemit ovat liikenteestä autioita ja tutkimattomia järjestelmiä, joissa näkee tyypillisesti kummallisia eksoottisia planeettoja ja rikkaita paratiisimaailmoja. Ne ovat enemmänkin loppupelin herkkua, sillä eksomaailmat näyttävät kivoilta, muttei niissä ole välttämättä sen kummempaa asua tai hengailla. Normaaleissa keltaisissa järjestelmissäkin on kyllä tekemistä pitkäksi aikaa.

10. Mistä massia?

Krediittejä eli perusrahaa saa hyvin monilla eri tavoilla. Malmien kaivaminen ja myyminen on niistä helpoin, ja kun saat ostettua naniiteilla skannausmodeja, peruspelaaminenkin tuottaa jatkuvasti fyrkkaa. Isot rahat irtoavat nykyään muukalaisartifaktien etsinnästä, mihin tarvitaan rakennettavia skannereita sekä planeetoilta löytyviä erikoisrakennuksia. Yhden artifaktin myymisestä voi saada järkyttävän määrän rahaa. Lisäksi planeetoilta löytyvien hirviömunien farmaus on kannattavaa, muta myös erittäin vaarallista. Sitä varten kannattaa katsoa vaikkapa Youtubesta aivan erillinen video aiheesta. Joka tapauksessa on hyvä tiedostaa, että vaikka alussa 50 000 krediittiä on iso raha, lopulta voit ostella huoletta kymmeniä miljoonia maksavia rahtialuksia ja superkalliita rakennusaineita.

11. Laivasto asemiin

Aiemmassa päivityksessä peliin lisättiin pelaajan omistamat Freighter-suuralukset, ja NEXT tuo mukanaan niiden seurana liikkuvat fregatit. Mutta mitä niillä oikeasti edes tekee? Freighter on ensinnäkin hyvä paikka varastoida valtavia määriä erilaisia malmeja. Lisäksi voit välttää niiden avulla avaruustaistelut. Jos aavistat piraattien hyökkäävän, voit kutsua Freighterin paikalle ja liitää nopeasti sen hangaariin. Avaruustaistelussa Freighterin turbolaserit auttavat (hieman) piraattien tuhoamisessa, ja jos olet palkannut fregattilaivastoon Combat-luokan aluksia, ne lähettävät avuksi hävittäjiä. Freightereita on myös eri luokkia, ja jos löydät hyvän mallin, voit käyttää sen hypermoottoria matkustamiseen.  Parhaalta näyttävät Freighterit ilmestyvät ostettavaksi vain piraattitaistelujen kautta. Mikä tärkeintä, Freighterilla ja sen lisälaivastolla voit luoda äärimmäisen näyttäviä scifiasetelmia, joista kelpaa räpsiä hienoja screenshotteja.

Fregatteja voi lähettää myös Expedition-tehtäville, joilta ne voivat pienellä riskillä tuoda kivoja palkkioita pelaajan puuhatessa aivan muuta. Tällä hetkellä pelissä on kuitenkin bugi, ja expeditionit voivat todella huonolla tuurilla aiheuttaa tallennuksien korruptoimisen. Sanoisin, että  kannattaa odotella korjaavaa päivitystä. En usko sen kestävän kauaa, sillä vaikka pelin isommissa patcheissa on nähty ennenkin bugittelua, ne on korjattu ihailtavalla tehokkuudella. Tällaista vain on No Man’s Sky -kapteenin elämä.

Lisää luettavaa