Parhaat Star Wars -pelit kautta aikojen – ja galaksin kauhein

Pelaajalehti.com julkaisee lehden vuoden takaisen Star Wars -juhlakatsauksen artikkelisarjana. Toisessa osassa tutustutaan mm. Kyle Katarniin.

25.5.2018 09:04

Artikkeli on alunperin julkaistu Pelaaja-lehdessä numero 177 kesäkuussa 2017. Julkaisemme sen nyt verkkoon sovitettuna artikkelisarjana alkuperäisen elokuvan lähestyvän 41-vuotispäivän sekä tällä viikolla ensi-iltaan tulevan Solo: A Star Wars Story -elokuvan innoittamina.

***

Sivu 1 | Sivu 2 | Sivu 3 | Sivu 4 | Sivu 5

Räiskinnästä lasermiekkailun huipulle

Yksi Tähtien sodan merkittävimmistä pelisarjoista on ehdottomasti Jedi Knight. Se teki ensimmäistä kertaa hyvää Star Wars -räiskintää ja kehittyi sitten erinomaiseksi lasermiekkailuksi. Samalla se loi yhden oheistuotemaailman merkittävimmistä hahmoista.

Kaikki alkoi LucasArtsin Dark Forces -pelistä vuonna 1995, jossa seikkaili palkkasoturiksi ryhtynyt entinen Imperiumin pahis Kyle Katarn. Räiskinnän lajityyppi oli silloin nuori, ja mittatikkuna pidetty Doom oli vasta kaksi vuotta vanha. Dark Forces oli kuitenkin jo silloin hämmästyttävän kehittynyt peli, jonka monimutkaisissa kentissä oli taistelun lisäksi kunnon pulmia. Doomin lättänäkenttiin verrattuna se hyödynsi myös taitavasti korkeuseroja. Peli oli osoitus siitä, että LucasArts pystyi tuottamaan parasta laatua genressä kuin genressä. Dark Forces oli erinomainen Star Wars -peli, mutta se olisi toiminut ilman lisenssiäkin.

Kaksi vuotta myöhemmin jatko-osassa Jedi Knight: Dark Forces II pyssyttely ei enää riittänyt, vaan mukaan piti saada lasermiekat. Niinpä Katarnin isä paljastui jediksi, joka oli murhattu pimeiden jedien toimesta. Katarn palasi kotifarmilleen ja etsi isänsä lasermiekan, jolla huitominen oli suorastaan järkyttävän hauskaa. Näin Katarnista tuli hahmo, joka oli Star Wars -peleissä käypä korvike sekä Lukelle että Hanille – samalla sekä veijarimainen seikkailija että pimeän puolen kanssa kamppaileva tuore jedi. Mukaan tuli hämmästyttävän monipuolinen jedikykyjen arsenaali, joka tarjosi sekä pimeän että valoisan puolen kykyjä.

Välianimaatioissa peli syleili ajan trendiä, jossa perinteinen grafiikka korvattiin amatöörielokuvia muistuttavilla videopätkillä. Niiden kökköys naurattaa vielä vuosien päästä, mutta silloin nämä kotivideot edustivat unelmaa elokuvamaisesta Star Wars -pelistä.

Jatko-osissa Jedi Knight II: Jedi Outcast ja Jedi Knight: Jedi Academy Katarn unohti Solo-puolensa ja ryhtyi jedimestariksi. Academyssa hän oli jo pelihahmojen uutta sukupolvea kouluttava Kenobin vastine, ja pelistä oli tullut silkkaa valomiekkailua. Pelkkänä yksinpeliräiskintänä aloittanut Dark Forces huipentui Jedi Academyn moninpelissä, jossa pelaajien itse luomat jedit ja tutut Tähtien sota -hahmot loikkivat ympäriinsä silpoen toisiaan villisti. Aikaansa edellä ollut peli oli uskomatonta viihdettä LAN-iltamissa, ja se on pelimekaanisesti edelleen parasta Star Wars -toimintaa. Quake-sarjan teknologialla tehdyssä pelissä oli takavuosien areenaräiskintöjen villiä vauhtia, mutta pyssyjen sijaan kaikki oli kiinni lähitaistelusta. Jos joku Tähtien sota -pelien genreistä ansaitsisi uuden tilaisuuden, se olisi juuri moninpelattava lasermiekkailu.

Star Wars: Dark Forces (1993)

Star Wars: Dark Forces (1995)

Star Wars: Jedi Knight - Jedi Academy (2003)

Star Wars: Jedi Knight III – Jedi Academy (2003)

Kyle Katarn – jokapaikan sankari

Ennen Disney-kauppaa kaikki Star Wars -videopelit olivat tiivis osa Tähtien sota -maailman ns. expanded universea. Koska Lucas periaatteessa hyväksyi kaikki hahmot ja juonikuviot itse, pelienkin sankarit muuttuivat osaksi tarinoiden pyhää kaanonia. Eniten tästä sai irti Dark Forcesissa esitelty Kyle Katarn. Palkkasoturina aloittanut mies päätyi lopulta yhdeksi galaksin vahvimmista ja viisaimmista jedimestareista, kunhan hän oli ensin lahdannut pimeyden jedejä ja vieraillut pimeällä puolella itsekin. Vaihtoehtoisessa lopussa hänestä voi tehdä jopa keisarin veroisen pahiksen. Entä arvaatteko, kuka varasti Imperiumilta Kuolemantähden suunnitelmat ja lähetti ne Leialle? Jep, Katarn ehti tehdä sen jo vuosia ennen Rogue One -leffan porukkaa. Pelien jälkeen hänestä tehtiin sarjakuvia, kirjoja ja jopa leluja.

Kun Luke Skywalker perusti virallisissa kirjoissa uuden jediakatemian, monessa liemessä keitetty Katarn värvättiin sen opettajaksi. Ehtipä hän kouluttaa jeditaidoissa myös Mara Jaden, entisen keisarin kätyrin, joka päätyi lopulta Luke Skywalkerin vaimoksi ja tämän Ben-pojan äidiksi. Vanhan Star Wars -maailman käänteitä ei kukaan uskoisi, jos niitä ei olisi aikanaan nähnyt. Disney-kaupan jälkeen kaikki nämä tarinat on kuitenkin muutettu epäviralliseksi epähistoriaksi ja niitä kutsutaan enää legendoiksi. Kadonneiksi luultuja legendojen hahmoja on kuitenkin esitelty jo uudelleen viralliseen Disney-universumiin, joten ehkä myös jedimestari Katarn palaa vielä jonakin päivänä.

Kyle Katarn pelissä Star Wars: Dark Forces II - Jedi Knight (1994(

Kyle Katarn pelissä Star Wars: Dark Forces II – Jedi Knight (1997)

Paras strategiapeli – Empire at War

Vaikka Tähtien sodan kuvittelisi jo nimensä perusteella sopivan lukuisten strategiapelien aiheeksi, on niitä vuosien varrella nähty kuitenkin varsin vähän. Niistä ensimmäinen ja kunnianhimoisin on vuonna 1998 ilmestynyt Rebellion. Siinä taistelukenttänä toimii koko galaksi ja pelata voi niin Imperiumin kuin kapinallistenkin riveissä. Monet pitivät peliä sen mittakaavan vuoksi kuitenkin liian kuivana Tähtien sota -peliksi, eikä se saavuttanut koskaan jatko-osaan vaadittavaa suosiota. Se on kuitenkin selkeästi ollut vuonna 2015 julkaistun erinomaisen Star Wars: Rebellion -lautapelin esikuvana.

Rebellionin henkisenä ja paremmin onnistuneena jatko-osana pidetään vuoden 2006 Empire at Waria ja sen lisäosaa Forces of Corruptionia. Se on komeampi, näyttävämpi ja selkeämmin hallittava peli. Se jakautui kahteen osa-alueeseen eli strategiseen karttaan, jossa hallittiin omia planeettoja, niiden tuotantoa ja yksiköitä, sekä tosiaikaisiin taisteluihin, jotka käytiin joko avaruudessa tai planeettojen pinnalla. Mukana oli myös tarinallinen kampanjaosio, vaikka hiekkalaatikkomainen Galactic Conquest -pelitila olikin pelin ydin. Kokonaisuutena Empire at War tarjosi toimivan ja parhaiten elokuvien hengen tavoittavan Tähtien sota -strategiakokemuksen, jota ei toistaiseksi ole ylitetty. Tosin yrittäjiä ei sen jälkeen ole juuri edes nähty.

Maininnan arvoinen on myös Age of Empires -sarjan tekijöiden vuoden 2001 Galactic Battlegrounds sekä sen laajennus Clone Campaigns. Se oli maineikkaan Age of Empires -sarjan päälle taitavasti rakennettu Tähtien sota -peli, joka tosin keskittyi vain maasotaan.

Star Wars: Empire at War (2006)

Star Wars: Empire at War (2006)

Paras mobiilipeli – Galaxy of Heroes

Tähtien sotaa on tietenkin käyty myös mobiilimuodossa monien eri pelien voimin, mutta niiden taso ei yleisesti ole ollut kovin kummoinen. Paremmasta päästä maininnan arvoisia ovat ainakin Rovion vuosina 2012 ja 2015 julkaisemat Tähtien sota -teemalla varustetut Angry Birds -pelit. Vuonna 2013 nähty rakentelupeli Tiny Death Star herätti myös kiinnostusta, sillä sen takaa löytyivät mobiilihitti Tiny Towersin tekijät. Disney kuitenkin päätti vetää pelin pois myynnistä vuoden 2014 lopulla.

Tämän hetken suosituinta ja parasta Tähtien sotaa mobiililla tarjoaa vuoden 2015 lopussa julkaistu Galaxy of Heroes. Se on näyttävä, varsin laaja ja monipuolinen kokonaisuus, jossa kerätään ja kehitetään monenlaisia Tähtien sota -hahmoja kaikilta aikakausilta ja soditaan niillä vuoropohjaisia taisteluita erilaisissa pelitiloissa, mukaan lukien pelaajien väliset turnaukset ja kiltojen raid-tehtävät. Myöhemmin mukaan ovat tulleet myös avaruustaistelut, ja muutenkin peli päivittyy tasaiseen tahtiin. Monille mobiilipeleille ominaisesti peli voi kuitenkin olla varsin työläs ja itseään toistava pelata, etenkin jos siihen ei halua käyttää omaa rahaa. Toista näin monipuolista ja laajaa Tähtien sota -peliä ei mobiilille tällä hetkellä kuitenkaan löydy, joten jos sellaista kaipaa, Galaxy of Heroes on ainakin testaamisen arvoinen.

Star Wars: Galaxy of Heroes (2012)

Star Wars: Galaxy of Heroes (2012)

Galaksin kauhein – Kinect Star Wars

Koska Lucas johti viihdeimperiumiaan rautaisella otteella, Tähtien sota -pelit eivät koskaan olleet samanlaista roskaa kuin useimmat elokuviin pohjaavat lisenssipelit. Silti aikanaan oli vaikea uskoa, että aiheesta nähtäisiin koskaan pahempia pelejä kuin Game Boyn karmea lentely Flight of the Falcon (2003) tai alkuperäisen Xboxin kökkö toimintaseikkailu Obi-Wan (2001). Niinhän me luulimme.

Microsoft kauppasi vielä viisi vuotta sitten innolla Xbox 360:n liikkeentunnistavaa Kinect-kameraa peleineen, ja pitihän sille saada myös oma Tähtien sotansa. Terminal Realityn kehittämä Kinect Star Wars oli epäpyhä painajainen, jota voi epäillä jonkinlaiseksi fanien kiusaamiseksi. Sitä on jälkikäteen vaikea uskoa edes todeksi. Pelaaja huitoi muun muassa Rancor-hirviönä ja yritti epätoivoisesti heiluttaa kuvitteellista valomiekkaa.

Pahinta oli kuitenkin tanssi. Kinect Star Warsin musiikkipelitila oli Dance Central -pelien karmea klooni, jossa tutut Tähtien sota -hahmot tanssivat ja lauloivat outojen huumoribiisien tahtiin. Et ole elänyt täysillä, jos et ole koskaan kuullut pelin I Am Han Solo -biisiä. ”I’m pickin’ up my blaster, / put it on my side. / I’m jumpin’ in my Falcon, / Wookie at my side.” Voisiko joku tukkia korvamme karboniitilla?    

Kinect Star Wars (2012)

Kinect Star Wars (2012)

***

Sivu 1 | Sivu 2 | Sivu 3 | Sivu 4 | Sivu 5

Sanat: Janne Pyykkönen ja Miika Huttunen

Lisää luettavaa