Artikkeli on alunperin julkaistu Pelaaja-lehdessä numero 177 kesäkuussa 2017. Julkaisemme sen nyt verkkoon sovitettuna artikkelisarjana alkuperäisen elokuvan lähestyvän 41-vuotispäivän sekä tällä viikolla ensi-iltansa saaneen Solo: A Star Wars Story -elokuvan innoittamina.
***
Sivu 1 | Sivu 2 | Sivu 3 | Sivu 4 | Sivu 5
Monimediakokonaisuus Shadows of the Empire
Shadows of the Empire on vuonna 1996 Lucasfilmin toimesta suunniteltu monimediakokonaisuus, josta puuttui vain varsinainen elokuva. Sen pohjana toimi Steve Perryn romaani, jonka tarinan ympärille tehtiin myös sarjakuvia, leluja, keräilykortteja, virallinen soundtrack ja tietenkin myös Nintendo 64:lle julkaisu videopeli.
Tarinallisesti Shadows of the Empire sijoittuu Imperiumin vastaiskun ja Jedin paluun väliseen aikaan, joka tuolloin oli lähes käyttämätön ajanjakso elokuvien ulkopuolella. Sen keskeisimmät hahmot olivat Luken, Leian, Landon ja Chewbaccan ohella karboniitissa olevan Han Solon korvike eli salakuljettaja Dash Rendar ja tämän Outrider-alus. Mukana oli myös Darth Vaderin paikalle Keisarin oikeaksi kädeksi haluava, Black Sun -rikollisorganisaation johtaja prinssi Xizor, jonka pauloihin Leia joutuu.
Shadows of the Empire -kirja keskittyi elokuvista tuttuihin hahmoihin sarjakuvan seuratessa tapahtumia enemmän Boba Fettin, IG-88:n ja muiden palkkionmetsästäjien näkökulmasta. Pelissä taas seurattiin pelkästään Dash Rendarin seikkailuja.
Shadows of the Empire -peli oli räiskintää ja ajoneuvo-osuuksia yhdistävä kaupallinen menestys. Se muistetaan parhaiten ensimmäisestä osiostaan, jossa Dash Rendarilla otetaan osaa Hothin taisteluun. Valitettavasti myöhemmät osiot eivät nousseet aivan samalle tasolle, ja kokonaisuutena peliä pidettiin hyvänä mutta myös melko tylsänä. Se julkaistiin vuotta myöhemmin pc:lle täydellä ääninäyttelyllä ja välianimaatioilla varustettuna.
Star Wars: Shadows of the Empire (1996)
Todellinen Voima-trippi
Hieman niin kuin Shadows of the Empire reilu vuosikymmen aikaisemmin, The Force Unleashed oli moneen eri muotoon levinnyt monimediaprojekti. Se koostui muun muassa leluista, sarjakuvasta ja kirjasovituksesta, mutta keskeisimpinä luomuksina olivat kaksi suurpeliä, joissa Voima päästettiin toden teolla irti aikansa kehittyneimmillä fysiikka- ja ympäristötuhomallinnuksilla.
The Force Unleashed (2008) ja The Force Unleashed II (2010) muistetaankin erityisesti ylitehokkaista Voima-voimista, joiden hallintaan päästiin Darth Vaderin salaisena oppipoikana Starkillerinä ja jopa tämän kloonina. Voima-työnnöt, -tarttumiset ja -salamat siivittivät toimivasti sulavaa valomiekkailua, ja pelien ikonisimpiin kohtauksiin lukeutui kokonaisen tähtituhoojan kiskominen avaruudesta Starkillerin jalkojen juurelle.
Episodien III ja IV välimaastoon sijoittuva pelikaksikko antaakin vaihtoehtoisen ja varsin kiinnostavan näkökulman Darth Vaderiin, jolla on selkeästi omat suunnitelmansa keisari Palpatinen ja Imperiumin varalle. Vaderin ja Starkillereiden taival jäi valitettavasti kesken The Force Unleashed II:n kehitysongelmien ja lopulta Lucasfilmin Disney-kaupasta seuranneen suunnanmuutoksen takia.
Star Wars: The Force Unleashed (2008)
Avaruustaistelun ässä
Avaruushävittäjän puikoissa istuminen on Tähtien sodalle vähintään yhtä tärkeää kuin valomiekan vingutus. Konsoleilla aiheesta on nähty keveämpiä tulkintoja, kuten aivan mainiot Rogue Squadron- (1998) ja Jedi Starfighter (2002) -pelit. Paljon kunnianhimoisempi tulkinta oli pc-tietokoneiden X-Wing (1993). Siinä ei riittänyt vain tähtääminen ja väistely, vaan pelaajan oli hallittava hävittäjänsä järjestelmiä. Virtaa oli ohjattava reaktorista tarpeen mukaan esimerkiksi moottoreihin tai suojakilpiin. Kun tunsi tarkkaan oman X-, Y-, A- tai B-siipisensä rajat ja suorituskyvyn, olo oli kuin Han Sololla Falconin ohjaksissa. Neliosainen pelisarja päättyi vuoden 1999 X-Wing Allianceen, mutta sen huippuhetket nähtiin jo paljon aiemmin. LucasArtsin avaruussimujen ykkönen on ja tulee olemaan Star Wars: TIE-Fighter, X-Wingin seuraaja ja sarjan kakkososa vuodelta 1994.
TIE Fighter rikkoi rohkeasti totuttuja rajoja sekä pelinä että Star Wars -tarinana. Pelaaja ei ollutkaan enää Kapinaliiton sankari, vaan yksi Imperiumin mustiin univormuihin pukeutuvista TIE-piloteista. Alla oli kuolemanloukkuna tunnettu TIE-hävittäjä, jossa ei ollut X-siipien tapaan edes suojakilpiä, vaan selviytyminen oli kiinni vain koneen ketteryydestä sekä pilotin taidosta ja tuurista. Pelihahmo ei ollut mikään pimeän puolen pahis, vaan isänmaallinen sotilas, joka halusi todistaa kykynsä ja puolustaa viattomia terroristeilta. Moraalisesti epämääräistä juonta pehmennettiin tekemällä päävihollisista Imperiumin pettureita, jotka suunnittelivat keisarin ja Vaderin murhaamista.
Grafiikka oli aikakaudellaan kehittynyttä Gouraud-varjostettua 3D:tä, joka sai alukset näyttämään hiotuilta ja hienosti varjostetuilta. Upeaan tehtävä- ja pelisuunnitteluun nojaavasta TIE Fighterista tuli nopeasti rakastettu kulttipeli, joka sai laajennuslevynkin. Pelaaja taas palkittiin kärsivällisyydestä pääsyllä alati kehittyvien TIE-vaihtoehtomallien puikkoihin. Vaderin aluksena tunnetun TIE Advancedin, TIE-pommittajan ja ketterän TIE Interceptorin rinnalle esiteltiin myös pelin oma alus. Täysin ylivertainen avaruushävittäjä TIE Defender vastasi vähintään viittä X-Wingiä ja nöyryytti jopa corellialaisen korvetin kaltaisia isoja aluksia. Defender nähtiin myöhemmin myös Tähtien sota -kirjoissa, joten miksi siitä ei sitten tullut Imperiumin vakiokalustoa? Syynä on tietenkin hinta: pihi keisari luotti määrään eikä laatuun ja heitti mieluummin linjoille tuhansittain halpoja ja helposti huollettavia ja korvattavia perushävittäjiä. Eipä olisi kannattanut, Palpatine-veikko.
Star Wars: TIE Fighter (1997)
Tämä se vasta on podracingia!
Tatooinelaiset ovat moottoriurheilukansaa, mutta Anakin ”Jihuu!” Skywalkerin lempiurheilua eli podracingia ei ole nähty kovin monessa pelissä. Se on ehkä hyvä, sillä kukaan ei edes halua muistella Super Bombad Racingia, mutta on aiheesta tehty yksi hyväkin peli. Kun kotikonsoleilla rällättiin keskinkertaista Episode I: Racer Arcadea, kolikkopelihalleissa oli sen isoveli eli Segan ja LucasArtsin yhdessä kehittämä Star Wars: Racer -kolikkopeli vuodelta 2000. Ihme kyllä, siinä toimivat oikeasti podracingin järjettömät ohjaimet eli kaksi erillistä kaasukahvaa, joilla säädetään vasemman ja oikean vetoyksikön vauhtia.
Star Wars Episode I: Racer (2000)
***
Sivu 1 | Sivu 2 | Sivu 3 | Sivu 4 | Sivu 5
Sanat: Janne Pyykkönen, Miika Huttunen ja Ville Arvekari