Potteriksi Potterin paikalle – testissä taianomainen The Sims 4: Noituuksia / Artikkelit / pelaaja.fi

Potteriksi Potterin paikalle – testissä taianomainen The Sims 4: Noituuksia

14.09.2019 // Kirjoittanut: Johanna Puustinen
0
Potteriksi Potterin paikalle – testissä taianomainen The Sims 4: Noituuksia
Arkisen realismin voisi kuvitella olevan The Simsin kaltaisen pelisarjan lopullinen tavoite, mutta sen uskolliseen fanikuntaan lukeutuu myös pelaajia, joita todentuntuisuus ei voisi vähempää kiinnostaa. Heille The Sims on kautta aikojen tarjonnut tilaisuuksia toteuttaa korkealentoisempia fantasioita vampyyreinä, merenneitoina, ihmissusina ja muina maagisina olentoina, joihin ei välttämättä ensimmäisenä uskoisi törmäävänsä vakavastiotettavassa simulaatiopelissä.
 
Syyskuun 10. päivänä ilmestynyt Noituuksia on juuri tälle koulukunnalle täsmätehtailtu pelipaketti, joka nimensä mukaisesti vie pelaajansa noitien ja velhojen maailmaan. Taikuus on ollut vaihtelevissa määrin osa pelin maailmaa jo ensimmäisestä sukupolvesta asti, mutta Noituuksia on pelisarjan historian ensimmäinen tyystin suippohatuille pyhitetty lisäosa. Tämä lienee ilouutinen myös niille pelaajille, jotka eivät magiaa elämäänsä erityisesti kaipaa, ja voivat nyt jättää pelipaketin hyvällä omallatunnolla ostamatta.
 
Loitsijaksi ryhtyminen on The Sims 4:ssä tehty helpoksi kuin heinänteko. Uuden Glimmerbrook-naapuruston sydämessä välkehtii salaperäinen portaali, joka kuljettaa uteliaat simit taikaolentojen ulottuvuuteen. Päätepysäkillä odottaa kuvankaunis maailma, jota vartioivat voimakkaat tietäjät ilahtuvat tilaisuudesta opettaa magian salat uudelle kokelaalle. Muinainen viisaus vaihtaa omistajaa hetkessä: pim, olet noita!
 
Aloittelevasta taikurista ei kuitenkaan tule uutta Gandalfia tai Dumbledorea pelkän magian avulla, vaan voimien hallitseminen vaatii työtä. Loitsuja harjoittelemalla, taikajuomia keittelemällä ja muita noitia ja velhoja päihittämällä pelaaja kartuttaa taikarepertuaariaan. Magia jaetaan The Sims 4:ssä kolmeen leiriin: käytännöllinen taikuus helpottaa arkisia kodin askareita, kujeilutaikuus antaa pelaajan hallita muiden simien olotiloja ja vitsailla muiden kustannuksella, ja kesyttämätön taikuus on kuin luotu tuhon kylvämiseen. Alussa pelaajan loitsukirja ammottaa tyhjyyttään, mutta täytettä piisaa.
 
 
Ikävä kyllä magian mestariksi tuleminen on tehty hieman turhan suoraviivaiseksi, ja eteneminen tapahtuu liian suurin harppauksin. Jo tunnin tai kahden pelaamisen tulos on se, etteivät pelaajaa kahlitse enää mitkään arkielämän lainalaisuudet. Simin kaikki tarpeet voi tyydyttää yhdellä kulauksella taikajuomaa, rahaa voi loitsia itselleen lisää monistusmanauksella, eikä paikasta toiseen siirtymiseenkään tarvita enää kuin napakka ranneliike. Loitsijoilla, kuten vampyyreillä ja julkimoilla, on oma kykypuunsa, mutta siitä on tyystin riisuttu aiemmista lisäosista tutut heikkoudet. Noidat ja velhot ovat The Sims 4:ssä lyömättömiä yliolentoja, joilla pelaaminen tuntuu huijaamiselta.
 
Sisältököyhyydestä Noituuksia-pakettia ei voi soimata. Uudet naapurustot ovat pieniä, mutta kauniita, ja pitävät sisällään Viistokujaa muistuttavan ostoskadun kaltaisia ilahduttavia yksityiskohtia. Modernin gootahtavat vaatteet ja asusteet tuovat uutta ilmettä kaupunkien kaduille, ja rakennustilan fantasiateemaiset esineet ovat ehdottoman ainutlaatuisia. Paketti tarjoaa myös mahdollisuuden nimittää loitsijan lemmikki suojeluseläimeksi, joka saattaa pelastaa omistajansa jopa kuolemalta tiukan paikan tullen. Kahdenkymmenen euron pakettiin on saatu ahdettua varsin vaikuttava määrä uusia ominaisuuksia ja teemaan sopivaa tavaraa, joka varmasti tekee vaikutuksen taikavoimista haaveileviin pelaajiin.
 
Pelkästään tällä mittapuulla Noituuksia saattaakin olla The Sims 4:n parhaita pelipaketteja. Vaikka uudet mekaniikat ovat perustavanlaatuisesti ristiriidassa pelisarjan perusidean kanssa ja tietyt ulottuvuudet kaipaisivat tasapainottamista, kokonaisuutena paketti tuntuu eheältä ja teemansa puitteissa loppuun asti mietityltä. Jää pelaajan kontolle säännellä vallankäyttöään niin, että pelaaminen tuntuu edelleen mielekkäältä, mutta suuri vastuu lienee kuitenkin surkeita voimia parempi vaihtoehto. Kukapa haluaisi pelata velhoa, joka ei hallitse korttitemppuja kummempia kykyjä?

8/10

Johanna Puustinen