Project Cars 2 -haastattelussa kilpakuskit Ben Collins ja Nicolas Hamilton

Juttelimme Project Cars 2 -ennakkoreissulla Nicolas Hamiltonin ja Top Gearin The Stiginä tunnetun Ben Collinsin kanssa heidän pelimaustaan, tulevasta F1-kaudesta sekä Collinsin urasta stunttikuskina.

18.3.2017 22:19

Kilpakuskit Pelaajan haastattelussa

Tutustumme Pelaajan maaliskuun numerossa laajasti loppuvuonna ilmestyvään Project Cars 2 -ajosimulaattoriin. Pääsimme pelin tiimoilta haastattelemaan kahta kilpakuskia, cp-oireyhtymästä kärsivää Nicolas Hamiltonia ja Top Gearin The Stiginäkin tunnettua Ben Collinsia, jotka osoittautuivat molemmat pitkän linjan pelaajiksi.

Puhuimme miesten kanssa muun muassa heidän pelimaustaan, tulevasta F1-kaudesta sekä Collinsin urasta stunttikuskina. Miesten kommentit Project Cars 2:n tekemisestä ja parannuksista voi vuorostaan lukea maaliskuun Pelaaja-lehdestä.

Miten päädyitte mukaan Project Carsin tekemiseen? Mitä olette oppineet prosessin aikana pelien tekemisestä ja pelialasta?

Hamilton: Minulla on vuosien varrelta todella paljon pelikokemusta erilaisista ajosimulaatioista. Isäni halusi aina minun lukevan kirjoja tai tekevän jotain rakentavaa, mutta minä halusin vain pelata pelejä ja saada edes virtuaalisen moottoriurheilu-uran, hieman samaan tapaan kuin veljelläni Lewisillä oli oikea moottoriura. En tiennyt, olisiko oikea ura ylipäätään mahdollinen terveydentilani takia, joten opettelin pelaamaan simulaattoreita ja eri pelejä.

Jossain vaiheessa sain GTR-ajosimulaattorin demon, enkä vielä silloin tiennyt sen yhteyttä Slightly Mad Studiosiin ja Simbiniin. Rakastin sitä, ja saatuani ratin kehityin nopeammaksi ja nopeammaksi. Pääsin Ison-Britannian mestaruussarjaan vuonna 2009 käyttämällä rattia ja näppäimiä, sillä en käyttänyt silloin polkimia. Siitä pisteestä myös oikea kilpaurani alkoi kehittyä.

Olin vuosien varrella onnistunut luomaan kontakteja Codemastersille, sillä halusin olla luomassa peliä, jossa aloitettaisiin oma kilpaura kartingista ja edettäisiin askel askeleelta Formula 1:een. Kontaktini kysyi, olinko kuullut Project Carsista, ja antoi kehitystiimin yhteystiedot. Otin heihin yhteyttä kertoakseni kuka olen ja mitä teen, ja he ottivat minut ilomielin auttamaan projektiin. Olen ollut mukana kehitystyössä nyt viitisen vuotta. Tänä aikana olen oppinut valtavasti siitä, miten peliala todellisuudessa toimii. En voi kuin kunnioittaa sitä tiedon ja taidon määrää, joka kehittäjiltä löytyy – niin luovuudessa kuin teknisessä osaamisessa. Jo pelkästään yksityiskohtien määrä, jonka he käyvät läpi ja analysoivat, on uskomatonta. Heidän on huomioitava lukemattomia asioita, joista suurin osa jää huomaamatta useimmilta ihmisiltä ja pelaajilta. Suurin oppini taitaa siis olla, kuinka paljon taitavia ihmisiä pelien takana on. Olen ylpeä saadessani olla osa tätä kaikkea.

Collins: Olen rakastanut pelejä lapsesta asti. Kasvoin Amerikassa 1980-luvulla ja taisin pelata kaikkea, missä oli joystick ja nappeja – Pac-Mania, Pole Positionia ja mitä tahansa sen tyylistä. Sitten tulivat Out Run, Ridge Racer ja kaikki arcadehenkiset pelit, ja rakastin niiden pelaamista.

Pelit ovat aina kiehtoneet minua, minkä takia olen tehnyt aiemmin kaikenlaisia markkinointijuttuja eri peliyhtiöiden kanssa. Project Cars oli kuitenkin ensimmäinen peli, jossa olen näin vahvasti mukana kehityksessä.

Kilpa-ajopelien kohdalla pidin erityisesti Grand Prix 2:sta ja 3:sta, jotka olivat tavallaan simulaattoreita. Ne olivat kiva tapa leikkiä näppäimillä. Useat kilpa-ajajat, joiden kanssa kisailin, yrittivät tuolloin päästä F1:een, ja käytimme pelejä harjoitellaksemme etenkin kansainvälisiä ratoja. Vaikka ne olivat alustoina melko primitiivisiä, niistä saattoi oppia ratojen rytmityksestä. Samalla pääsimme leikkimään asetuksilla ja tekemään paljon muutoksia, mikä tavallaan jopa auttoi pääsemään sinuiksi iskunvaimentimien ja muiden asioiden kanssa. Se oli sinänsä hyvinkin hienoa, mutta pohjimmiltaan pelien pelaaminen muistutti oikeaa ajamista hyvin etäisesti. Tunsin aina, että niissä oli suuria puutteita.

Slightly Madin toimitusjohtaja Ian Bell otti taannoin yhteyttä minuun ja ehdotti tapaamista. Hän oli lukenut, että minusta simulaattorit ovat sontaa, mikä tietysti piti paikkansa. Ian kertoi studion kaavailevan kaikkien aikojen parasta kilpasimulaattoria, johon mallinnetaan jopa kaikki mutterit maailman parhaista autoista. Hän maalaili visiota avoimesta kehityksestä, verkkopohjaisista kilpasarjoista ja joukkorahoituksesta jo ennen kuin siitä tuli isompi juttu. Ajattelin, että mies on aivan toiselta planeetalta ja ettei kaiken toteuttaminen olisi mitenkään mahdollista.

Entisenä skeptikkona onkin todella uskomatonta, mitä studio on saanut aikaiseksi. On upeaa, miten he ovat saaneet suuren yhteisön rahoittamaan ja suunnittelemaan peliä, minkä ansiosta he ovat luoneet tarkan ja rakastetun pelikokemuksen. Ja tässä sitä ollaan, jo toisen pelin kohdalla. Ensimmäinen Project Cars oli ilmiömäinen, ja mielestäni saavutimme jotakin, joka tuntui aluksi mahdottomalta. Loimme elävän pohjan kilpa-autoilulle. Nyt toisessa pelissä tartumme entistä hanakammin hankaliin olosuhteisiin ja laajempaan autokirjoon. Olen innoissani siitä, koska olen ajanut kaikkia mahdollisia autourheilulajeja GT:stä ovaaleihin, joita päästään nyt ajamaan myös virtuaalisesti.

Kaikkein hienointa ovat kuitenkin Nicin kaltaiset tarinat ja kokemukset. Pelit antavat ihmisille mahdollisuuden päästä kokemaan asioita, joihin monilla ei olisi tavanomaisesti aikaa ja varaa. Kilpa-ajaminen on kallis harrastus, joten on hienoa, että pelit ovat kaikkien koettavissa.

Minkä asian autopelit yleensä tekevät väärin, ja miten sitä voisi parantaa?

Collins: Ohjaus ja ajotuntuma! Ne ovat täysin epärealistisia ja arcademaisia, ja ne tuntuvat yhä kuin 80-luvulta repäistyiltä. Peleissä on autoja, jotka liitävät ja liukuvat, mikä on tavallaan ihan hauskaa mutta ei aitoa. Se muistuttaa vain hyvin etäisesti sitä, mitä me koemme radalla, kun taas Project Carsin lähtökohtana on tavoitella oikean elämän kaltaista kokemusta.

Nicolas Hamilton

Minkälainen pelimakunne on yleisesti ottaen? Miten paljon pelaatte arcademaisia pelejä?

Hamilton: Arcademaiset ajopelit ovat kuin todella halpaa jäätelöä. Joskus et halua parasta jäätelöä, vaan jotakin halpaa ja nopeasti nautittavaa. Joskus arcadepelit ovat hauskoja, mikäli et halua keskittyä sen kummemmin, sillä voit vain hypätä kehiin ja nauttia kaasu pohjassa ajamisesta. Yleisesti ottaen olen ammattimainen henkilö ja otan kaikki pelit vakavissani, olipa se urheilua, ammuskelua, tappelua tai ajamista. Simulaatiossa tähdätään pelaamaan mahdollisimman hyvin ja ammattimaisesti, mitä minä haluan tehdä.

On paljon pelejä, joissa ei ole ammattimaista realismitekijää. Niiden ajotuntumassa on paljon pitoa, minkä ansiosta selviydyt täysin epärealistisistakin skenaarioista. Toisin sanoen sinun ei tarvitse ajatella kuin oikea kilpakuski, vaan voit paahtaa täysillä ja kolaroida mielesi mukaisesti. Se jos mikä on halpaa jäätelöä, jolla on ihan kiva aloittaa ja valmistautua vaativimpia asioita varten.

Jos en olisi saanut GTR:n demoa aikanaan, en olisi täällä tänään. Siksi minulle ajosimulaattoreissa on kyse myös opettamisesta. Haluamme antaa mahdollisuuden ihmisille, jotka unelmoivat oman moottoriurheilu-uran aloittamisesta. Siksi Project Cars 1:ssä ja 2:ssa annamme mahdollisuuden istua autoihin ja todella ajatella, tehdä päätöksiä ja taktikoida kuin oikea kilpa-ajaja pelkän kaasuttamisen ja kolaroinnin sijaan. Toivonkin suuresti nostavamme rimaa realismissa ja kilpahenkisyydessä, sillä Forzan kaltaiset pelit voivat olla monista hauskoja, mutta niissä on yhä turhan arcademainen tunne.

Collins: Arcademaisuus voi olla hyvä piirre alustasta riippuen. Olen pelannut vuosien varrella todella kahjoja pelejä. Minulla on yhä muun muassa Namco-pelien kokoelma, PSP ja Game Boy, joista nautin edelleen suunnattomasti. Mobiililla arcademaiset pelit ovat hyviä, koska niissä ei muutoinkaan voi olla äärimmäisen tarkkaa ohjausta, mutta ne voivat silti olla ihan haastavia.

Isolla ruudulla haluan kuitenkin kunnon kokemuksia, ja silloin arcadepelit voivat olla melko puuduttavia. Autopeleissä on ensin ajettava tuskallisen hitaita menopelejä päästäkseen seuraavalle vauhdikkaammalle apajalle. Project Carsissa ja tulevassa jatko-osassa saadaan avaimet heti kaikkiin autoihin, eli jos haluat ajaa McLarenia, voit tehdä sen. Tämä on monia muita pelejä kiinnostavampi lähestymistapa.

Nicolas, toimit Channel 4:n Formula 1 -kommentaattorina tällä kaudella. Mitä odotat uudelta kaudelta, sen sääntöuudistuksilta ja Valtteri Bottakselta Mersun riveissä Lewisin tallikaverina?

Hamilton: Kausi on kiinnostava kaikille. En tiedä vielä, kuka kuski tai mikä talli on vahvoilla tänä vuonna. F1:ssä on ollut alavireinen trendi, jossa yksi tiimi dominoi muita. On toki hienoa nähdä Lewisin tai Mersun voittavan usein, mutta tiedän Lewisinkin haluavan enemmän kilpailua lajiin. Ehkä sääntöuudistukset muuttavat voimasuhteiden tasapainoa samalla tavalla aikaisemmillakin kerroilla. Ferrarin 2000-luvun dominointi siirtyi sääntömuutosten myötä Red Bullille ja seuraavien isompien muutosten myötä Mersulle. On vaikeaa arvioida, mitä tämänkertaiset uudistukset aiheuttavat.

Katsojana haluaisin kuitenkin seurata lajia, jossa ei tiedä etukäteen voittajaa ja voittajatallia. Haluan, että voittaja voi olla kuka tahansa kymmenen tallin kuskeista. Viime vuonna tiesimme, että mestari olisi jompikumpi Mersu-kuski eli Lewis tai Nico Rosberg. Jos heillä oli ongelmia, etu olisi lähes aina Red Bullilla tai Ferrarilla.

Olen Valtterin suuri fani, mutta en ole mielestäni puolueellinen moottoriurheilun suhteen. Tuen toki veljeäni, mutta minulla ei ole yksipuolista näkemystä asioista. Tämä on Valtterille erittäin hieno tilaisuus, mutta odotan toki hieman haasteita, koska Lewis on ollut tallissa kauan. Tiimi ja auto on rakennettu hyvin pitkälti Lewisin ja hänen ajotyylinsä ympärille. Valtterille on varmasti samanaikaisesti sekä haastavaa että kiinnostavaa antaa oma panoksensa. Hänellä on ollut tähän mennessä todella mieletön ura, joten hän on varmasti valmis haasteeseen. Sinun on kisattava parhaita vastaan ollaksesi paras, ja tällä hetkellä Lewis on mielestäni se kuski, joka hänen pitää haastaa ja jolta hänen pitää ottaa oppia. Katsotaan, miten käy!

Entä Ben? Minkälaisia odotuksia sinulla on F1-kauden suhteen?

Collins: Ainakin renkaat ovat suuremmat. F1-autot tarvitsevat suuremmat renkaat ja pienemmät siivet. Sarjassa on maailman parhaat kuskit, mutta emme yleensä näe, mihin he kaikki kykenevät, mikä on surullista. Olen katsonut F1:tä kauan, ja kun muistelee 90-luvulle tai kauemmas, silloin autojen välillä oli todellista taistelua. Sitä tunnetta ei synny enää nykyisin, mikä on turhauttavaa, koska taitoa ja kykyä riittäisi vaikka millä mitalla. Olen toiveikas, että eri rengaskoolla päästäisiin lähemmäs tätä tunnetta, sillä se tekee kisaamisesta spektaakkelimaisempaa, jota F1:n pitääkin olla. Ellei se ole spektaakkelimaista, fanikunta vain pienenee pienenemistään.

Ben CollinsBen, kilpa-ajamisen ja Top Gearissa kaahailemisen lisäksi olet tehnyt stunttikuskin töitä muun muassa James Bond -elokuvissa. Millaista työtä se on, ja miten se poikkeaa tunnetasolla kilpailemisesta?

Collins: Se on upeaa! Kilpa-ajaminen on joukkueurheilua, jossa oma tiimi on sinun puolellasi ja kaikki muut ovat vihollisiasi. Elokuvissa olet osa stunttitiimiä, johon lukeutuu ammattilaisia taistelulajeista, räjähteistä ja pyöräilystä ja ties mistä. Kaikki puhaltavat yhteen hiileen tehdäkseen jotakin näyttävää, joten kukaan ei kilpaile kanssasi, mikä vähentää tietyllä tasolla painetta.

Ajotyyli on myös hyvin erilainen, koska sen on oltava näyttävää ja tarkkaa. Jos teemme tahallisia törmäyksiä, on pidettävä mielessä lähistöllä oleva kamera, sen kuvaaja ja tyttö, jonka on hypättävä pois auton edestä viime hetkellä. Ajoitus on kaikki kaikessa. Saan käyttää kaikkia oppimiani taitoja ja kokemustani moottoriurheilusta täysin erilaisella tavalla, minkä lisäksi lopputulosta pääsee ihastelemaan elokuvateatterissa isolta ruudulta, mikä on aina siistiä. Vaikka stunttikuskin rooli on hyvin erilainen kilpa-ajajaan nähden, se vaatii samankaltaista kurinalaisuutta.

Paljasta suosikkistunttisi vuosien varrelta.

Pääsin tuhoamaan Lamborghinin Doctor Strangessa, mikä oli hauskaa! Bond-elokuvat kuitenkin erottuvat joukosta. Työskentelin kolmessa Daniel Craigin elokuvassa, ja se vaatii täyttä panostusta, sillä saatat viettää neljäkin kuukautta satunnaisissa maailmankolkissa. Samalla pääsee työskentelemään maailman parhaimpien stunttiammattilaisten kanssa, jotka ovat upeita ihmisiä.

Kasvoin 007-elokuvien parissa, ja koen saaneeni ison vastuun päästessäni osaksi Bondin historiaa. Kaikki kehittyy, ja moderni Bond on hyvin erilainen kuin aikaisempi, sillä se kilpailee Jason Bournen ja muiden toimintaelokuvien kanssa. Toiminnan on oltava rankempaa ja lähempänä oikeaa elämää. Niin kauan kuin kaikki tehdään oikeasti aidoilla stunteilla ja vähemmän CGI:llä, yritän työskennellä elokuvien parissa mahdollisimman pitkään.

Nic, olet sanonut, että haluat inspiroida muita omalla intohimollasi kilpa-autoilua kohtaan cp-oireyhtymästäsi huolimatta. Minkä viestin haluaisit lähettää elämän asettamia esteitä pelkääville?

Hamilton: Elämäni on ollut melko hullua. Synnyin kaksi kuukautta liian aikaisin, enkä hengittänyt heti. Olin kuusi viikkoa sairaalassa ennen kuin pystyin tekemään mitään. Minulla todettiin cp-oireyhtymä 13 viikon ikäisenä, ja silloin arvioitiin, etten pystyisi koskaan puhumaan ja kävelemään. Odotettiin, että elämästäni tulisi outoa ja vaikeaa.

Vanhempani eivät tienneet, miten kasvattaa cp-lasta, koska Lewis oli täysin terve ja pystyi tekemään mitä halusi. Minulle kaikki oli täysin erilaista. Lapsena minun oli vaikea elää muista poikkeavan terveydentilan kanssa ja ymmärtää, miksi olen erilainen kuin muut lapset. Minun oli vaikea nousta ylös ja liikkua, ja melkein kaikki tekeminen oli iso ja vaikea haaste.

Vanhetessani tulin vahvemmaksi ja vahvemmaksi. Vanhempani pitivät huolen, ettei minua kohdeltu silkkihansikkain, vaan että olin samalla viivalla Lewisin kanssa. He käytännössä tekivät elämästäni helvettiä [nauraa]! He antoivat minun tehdä täysin mitä halusin, eivätkä he heti juosseet auttamaan, jos kaaduin ja satutin itseni. Minun oli opittava huolehtimaan asioista itse ja ymmärrettävä, miksi kaaduin. Se oli ikään kuin kilpa-auton tutkimista – miksi se ei toimi kunnolla ja miten sitä voisi parantaa.

Autot ja simulaatiot olivat aina veressäni ja sain lopulta mahdollisuuden päästä mukaan moottoriurheiluun. Vuonna 2015 olin ensimmäinen vammainen kuski British Touring Carsissa ja aloin elää haluamaani elämää eli ajaa autoa Lewisin jalanjäljissä. Se oli iso juttu minulle, koska seitsenvuotiaana kokeilin kartingia ja ajoin kolarin, mikä sai minut välttelemään moottoriurheilua.

Huomasin pian inspiroivani ja koskettavani muita ihmisiä. Teimme ensimmäisestä kilpa-ajovuodestani dokumentin, jonka näki 35 miljoonaa ihmistä. Tavoitteeni ja intoni inspiroivat vammaisten lisäksi myös täysin terveitä ihmisiä, mikä on hienoa. Ihmiset voivat tehdä mitä tahansa elämäntilanteesta ja olosuhteista riippumatta. Omasta näkökulmastani täysin terveet ihmiset suhtautuvat kaikkiin asioihin turhan ylimalkaisesti ja itsestäänselvyytenä, sillä he voivat ihan milloin vain nousta ylös ja kävellä ilman venyttelyä.

Olen ottanut tavoitteekseni jakaa tätä tietoa muille ihmisille. Heidän on ymmärrettävä, että terveenä ihmisenä he voisivat tehdä elämällään paljon enemmän kuin istua sohvalla ja lihoa. Jos valitat huonosta olosta, jalkakivusta tai mistä tahansa, kestä se ja yritä tehdä elämästäsi parempi – ja yritä innostaa muita seuraamaan esimerkkiäsi.

Project Cars 2 ilmestyy loppuvuodesta pc:lle, PlayStation 4:lle ja Xbox Onelle. Pelin laajan ennakon sekä Collinsin ja Hamiltonin pelin kehitykseen liittyvät kommentit voi lukea nyt kaupoissa olevasta maaliskuun Pelaaja-lehdestä numero 174.

Ville Arvekari

PROJECT CARS 2PROJECT CARS 2

Lisää luettavaa