Tombi! (1997)
Meillä jokaisella on omat pelimieltymyksemme. Minun kirjoissani parhaat pelit ovat miltei aina olleet niitä, jotka yhdistelevät erilaisia elementtejä yllättävillä tavoilla. Kyllä, minä olin se paatumaton pervertikko, joka piti Final Fantasy X:n Blitzball-minipelistä, koska olin aikanaan fanittanut NESin pitkälti samalla periaatteella toimivia jalkapalloroolipelejä.
Tämä mielessä onkin yllättävää, että Tombi! – tai amerikkalaisittain Tomba! – meni minulta aikanaan niin totaalisesti ohi. Kenties huomioni oli jo muissa pelikoneissa tai sitten pelin länsimainen markkinointikampanja ei vain onnistunut alleviivaamaan, miten hurmaavan erikoisesta ja oudosta pelistä onkaan kyse. No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan, sillä vaivaiset 25 vuotta myöhemmin voin todeta, että Tombihan on pahuksen hyvä peli!
Tombin pahuksen hyvyyden ei pitäisi olla yhtään yllättävää, jos asiaa pysähtyy yhtään pohtimaan. Pelin kehittänyt Whoopee Camp ei studiona sano paljon mitään, eikä sen perustajan nimikään välttämättä hirveän paljon. Tokuro Fujiwara ei ole yleisessä pelitietämyksessä Shigeru Miyamoton tai Hideo Kojiman tapainen tunnettu nimi, vaikka hänen kyllä pitäisi olla. Kaverin meriittilistalta kun löytyy Commandon, Ghosts ‘n’ Goblinsin, Bionic Commandon ja Sweet Homen kaltaisia pelejä, jotka olivat aikanaan aivan hillittömiä hittejä tai aloittivat kokonaan uusia peligenrejä.
Tombi tuntuukin kieltämättä heti Fujiwaran peliltä, sillä se on sivuttain vierivä tasohyppelypeli, jossa villi viidakkopoika Tombi taistelee pahoja sikoja (siis kirjaimellisia sikoja) vastaan yrittäen saada näiltä takaisin isoisänsä rannekorun. Tämä kuulostaa vielä suhteellisen normaalilta, mutta mitä jos mukaan heitetään runsaasti hurttia huumoria, roolipelimäisiä elementtejä ja jopa pieniä avoimen maailman elementtejä? Nythän tämä kuulostaa todella erikoiselta tapaukselta!
Sitä Tombi! todellakin on, erikoinen. Peliin on ammennettu lainauksia, viittauksia ja ideoita ties miten monista lähteistä. Ensisilmäyksellä kokonaisuus näyttää siltä kuin joku olisi räjäyttänyt pommin Unity-pelimoottorin assettikaupassa ja kokonaisuus tuntuu yhtä yhtenäiseltä kuin värikäs sillisalaatti. Mutta pienen totuttelun jälkeen tämä kaaos on vain pelin eduksi, sillä kokonaisuus tuntuu jatkuvasti tuoreelta, yllättävältä ja viihdyttävältä.
Pidän myös kovasti siitä, että mukaan on haettu uusia elementtejä, joita ei perinteisesti nähty 2D-tasohyppelypeleissä. Tombi voi esimerkiksi siirtyä kentän syvyystasojen välillä vaikka kiipeämällä taustalla olevan talon katolle ja hyppäämällä sieltä maisemien taakse. Hauskaa! Ennakkoluulottomalla etsimisellä löytää myös paljon sivutehtäviä ja haasteita, sekä uusia reittejä pitkin pelimaailmaa.
Tuntuu hieman siltä, kuin minun Tombi!-kokemukseni olisi se tyypillinen. Aikanaan peli sai hyviä arvosteluja, mutta tämä positiivinen näkyvyys ei tuottanut hyviä myyntilukuja. Tästä huolimatta Sony näytti vihreää valoa muutamaa vuotta myöhemmin julkaistulle jatko-osalle, joka tuotti niin ikään sen verran kehnosti rahaa, että koko Whoopee Camp -studio jouduttiin sulkemaan.
Cthulhun tavoin pelimaailmassa mikään ei ole kuitenkaan lopullisesti kuollutta ja Whoopee Campkin avattiin uudelleen 19 vuotta myöhemmin. Joten miten olisi, Sony? Jos kerran Crash Bandicootkin tuotiin takaisin haudastaan, miksei myös Tombia?
Liity Miikka Lehtosen seuraan retrostelemaan vanhoja pelejä joka lauantai Pelaaja.fissä. Ehdota kommenteissa, mitä seuraavaksi pitäisi napata retrosteluun.