Geoff Keighlyn vuotuisista palkintogaaloista voidaan olla montaa mieltä, mutta yksi asia on aika kiistaton: tänäkin vuonna niiden aikana esiteltiin pino uusia pelejä. Yksi positiivisimman vastaanoton saaneista oli Armored Core VI, joka aloitti ainakin minun some-kuplassani todellisen kansanjuhlan.

Periaatteessa tämä ei ole yllättävää, sillä onhan kyseessä muun muassa Dark Soulseista ja Elden Ringistä tunnetun FromSoftwaren peli, mutta Armored Core -sarja ei ole ainakaan lännessä nauttinut koskaan samanlaisesta suosiosta kuin nämä modernit mestariteokset. Joten miksi ihmeessä porukka kylpee vertauskuvallisesti suihkulähteissä Armored Core -liput liehuen?

En ole itse koskaan oikein pelisarjalle lämmennyt, joten tein sen, mitä tällaisessa tilanteessa tehdään: kysyin internetiltä, mitä sarjan peliä minun pitäisi ehdottomasti pelata, jotta ymmärtäisin Armored Coren loiston. Vastauksena tarjottiin Armored Core III:a, joten heitetäänpä peli tulille ja yritetään selvittää, mistä riemu johtuu.

Eihän tämä oikeasti mikään suunnaton mysteeri ole, sillä Armored Core -pelisarjassa pelaajat ohjastavat jättimäisiä mechoja ja taistelevat niiden kanssa toisia jättimechoja vastaan. Tämän simppelin idean varaan on rakennettu monta pitkäikäistä viihdeteosta, olipa kyse sitten sarjakuvista, elokuvista, piirrossarjoista tai peleistä. Sarjan aiemmissa peleissä mechat olivat verrattain hitaita ja kolisevia, kun taas uudemmissa peleissä tempo on nopeampi. Itse olen aina ollut hitaiden ja kolisevien mechojen fani, joten tämä kuulostaa juuri hyvältä.

Se toinen pelisarjan suuri juttu – samoin kuin sen toisen FromSoftware -mechaklassikon, Chromehoundsin – on hirmuinen kustomoinnin määrä. Tarjolla on jäätävät määrät erilaisia komponentteja ja aseita, joista voi sitten suunnitella sen oman mechansa. Normaalien kaksijalkaisten mechojen ohella voi myös tehdä vaikka teloilla, hämähäkkijaloilla tai lentomoottoreilla liikkuvia sotakoneita. Hauskaa!

Toisin kuin vaikka MechWarrior-pelit, Armored Core III ei yritä olla mikään realistinen simulaatio, vaan se on pelattavuudeltaan lähempänä kasuaalia räiskintää. Painavilta tuntuvat mechat tuovat touhuun silti paljon omaa tunnelmaansa, sillä niiden kanssa taisteleminen vaatii paljon ennakkosuunnittelua. Jos haluaa vaikka singahtaa rakettimoottoreilla vihollisen iholle tuikkaamaan tätä plasmamiekalla, se tapahtuu kyllä nopeasti, mutta ei älyttömän ketterästi. Jos siis ei tähdännyt syöksyään kunnolla, tuloksena on nolo huti ja reikäjuustoksi ammuttu selkä.

Erilaiset aseet tuovat touhuun mukavasti taktista syvyyttä ja niille on myös omat käyttönsä. Esimerkiksi olalta ammuttavilla ohjuksilla ei kannata yritä tuhota nopeasti liikkuvia ja pieniä kohteita, joten jos tiedossa on tehtävä, jossa niitä on paljon, kannattaa ehkä kustomoida mechansa tilannetta varten.

Onkin siis selvää, että Armored Core III:ssa on paljon, mistä tykätä. Mutta myös ongelmia, joista suurin on se vanhempien pelien klassikko-ongelma: kontrollit. PlayStation 2:n ohjaimessa on kaksi analogitikkua, joten miksi mechan ylävartaloa käännellään pystysuunnassa analogiliipaisinten avulla? On todella tuskallista yrittää tähdätä korkealla tai matalalla liikkuviin kohteisiin, koska liipaisinten kiskominen on jo lähtökohtaisesti vähän kankeaa, mutta kallistelun kiihtymiskäyrä on myös todella outo. Tarkat liikkeet ovat hyvin hankalia, joten mecha näyttää enemmänkin kännissä hoipertelevalta hupiveikolta kuin huipputason sotakoneelta.

Tehtäväsuunnittelu on myös hieman turhan simppeliä, mutta samalla hämmentävää. Tehtävät ovat todella pienikokoisia ja sijoittuvat futiskentän kokoisille areenoille. Taktikoinnille ei ole hirveästi tilaa ja välillä tehtävien suoritustapa on kovin mystinen. Oma pelini tyssäsi tehtävään, missä pitäisi ensin minuutin verran hätistellä vihollisia ympäriltään ja sitten tuhota niukan aikaikkunan sisällä pommikone, joka lentää ylitse matkallaan pommittamaan siviilikohdetta. En tiedä, olivatko minun aseeni täysin riittämättömät tehtävään vai missä vika piili, mutta en saanut millään ammuttua pommikonetta alas ennen kuin se taas lensi aseideni ulottumattomiin. Mitä tein väärin? Mitä olisin voinut muuttaa? Peli ei kerro tai auta. Ota itse selvää, oletettavasti nettiohjeita lukemalla.

Mutta tällaistahan se oli vuonna 2002. Armored Core -pelit ovat varmasti kehittyneet sittemmin, enkä suinkaan halua yrittää väittää, että Armored Core III:kaan on mikään pelikelvoton paske. Mechojen kustomointi on hauskaa ja pelaaminen on mukavaa räimettä. En siis ehkä vielä muuttunut kertaiskusta miksikään Armored Core -evankelistaksi, mutta silmäni aukesivat ainakin hieman ja jättivät halun kokeilla myös niitä uudempia pelejä ja kenties myös ChromeHoundsia.

Liity Miikka Lehtosen seuraan retrostelemaan vanhoja pelejä joka lauantai Pelaaja.fissä. Ehdota kommenteissa, mitä seuraavaksi pitäisi napata retrosteluun.