Yhden tappio on toisen voitto, kuten sanonta kuuluu. Se tappion kärsinyt osapuoli tässä tapauksessa on pelinkehittäjä Square-Enix, joka 1990-luvun loppuhetkillä kieltäytyi antamasta Tetsuya Takahashin projektille vihreää valoa. Takahashi oli muutamaa vuotta aiemmin kehittänyt Xenogears-pelinsä, joka tulisi vuosien varrella löytämään faninsa, mutta jonka julkaisuhetken menestys ei innostanut firmaa lähtemään toiselle kierrokselle.
Venkoiluun kyllästynyt Takahashi nappasi mukaansa pinon kollegoitaan ja perusti uuden firman, Monolith Softin, joka tulisi aikanaan kehittämään muun muassa kovassa suosiossa olevat Xenoblade Chronicles -pelinsä. Mutta sitä ennen firma tehtaili todellisen kulttiklassikon, joka on vihdoin saamassa uusintaversionsa.
Baten Kaitos: Eternal Wings and the Lost Ocean on hyvin hämärä JRPG, eikä vahingossa. Tiimi halusi sitä kehittäessään tehdä selkeän pesäeron aiempiin peleihinsä ja lähti hakemaan vaikutteita muun muassa Lähi-Idän kulttuureista, mikä ei ollut vuosituhannen vaihteessa se kaikkein yleisin ratkaisu pelien maailmassa.
Pelin kirjoitus on muutenkin hyvin lennokasta ja sisältää yllättävän paljon sen kuuluisan ”neljännen seinän” rikkomista, eli teoksen ja sen yleisön välistä suoraa kommunikaatiota. Pelin sisäisessä tarinassa pelaaja ei ohjasta suoraan pelin hahmoja, vaan jonkinlaista taikahenkeä, jonka kanssa hahmot välillä puhuvat ja joka toimii pelaajan edustamisen ohella muun muassa pelin kamerana.
Pelkkä lennokas meininki ja värikkään erilainen maailma eivät ole ainoita Baten Kaitoksen hyviä puolia. Minun päässäni peli on elänyt viimeiset 20 vuotta Motoi Sakuraban hillittömän hyvän soundtrackin ansiosta. Myöhemmin esimerkiksi Dark Soulsien säveltäjänä tunnettu Sakuraba loi todella erilaisen soundtrackin, jossa kuullaan funk-menoa myöhemminkin kaverin tavaramerkiksi tulleita jousisoittimia ja todella likaista syntikkasoundia. Haastan kenet tahansa kuuntelemaan vaikka pelin taistelumusiikkia ilman että se jää päähän vuosikausiksi
Se todellinen outolintu oli kuitenkin Baten Kaitoksen taistelusysteemi, jonka suunnittelumiiteissä olisi ollut hauska olla kuulevana osapuolena. Joku nero on nimittäin keksinyt, että pelin taistelusysteemi voisi olla keräilykorttipeli, joka lainailee vaikutteita muun muassa pokerista! Kun näin hyvä idea kerran saatiin, se upotettiin osaksi koko pelin tarinaa ja maailmaa. Baten Kaitoksen maailmassa ihmisillä on kyky tiivistää jos jonkinlaisten esineiden syvin olemus korttimuotoon ja pelata niitä sitten pakasta kun tilanne sitä vaatii.
Taistelussa pelaaja nostaa pakastaan muutaman kortin, joita sitten pelataan hyökkäysten tekemiseksi ja vihollisten iskujen torjumiseksi. Kortteja pelaamalla rakennetaan komboja, jotka moninkertaistavat korttien vaikutukset pokeria mukailevilla numeroiden ja perheiden yhdistelyillä, mutta koska tämäkään ei vielä riitä, korteilla on myös omat elementtinsä, jotka kumoavat toisiaan paitsi silloin kun ne yhdistyvät uusiksi, vielä voimakkaammiksi elementeiksi. Ovatko kaikki kärryillä? Hyvä, en minäkään!
Tämä olisi ollut vielä sellaista tavallista outoutta, mutta Baten Kaitos ei tyydy tavanomaiseen. Pelaaja kuljettaa mukanaan kameraa, jolla voi osana komboja räpsiä kuvia vihollisista. Toivottavasti kuvaushetkellä oli huomannut pelata ennen kuvan ottamista sopivassa määrin valo- ja pimeyselementtien kortteja, jotta kuvasta tulee sopivan valottunut! Näin räpsityt kuvat voi sitten myydä kauppaan. Mutta odota! Ensin kuvien pitää antaa kehittyä taskussa, jotta niistä saa mahdollisimman paljon rahaa!
Eivätkä kuvat suinkaan ole ainoita kortteja, jotka kehittyvät ajan myötä. Lasillinen maitoa on kiva hörppy kesken taistelun, mutta jos maitokorttia kantaa mukanaan liian pitkään, maito happanee ja parannusesine muuttuukin hyökkäyskortiksi. Raa’at banaanit taas muuttuvat ajan myötä tehokkaammiksi, mutta kuten kaikki tietävät, banaani on parhaimmillaan vain pienen hetken ennen kuin se alkaa pilaantua. Jälleen: kuka hitto tällaisen systeemin on keksinyt ja vielä merkittävämmin saanut sen tungettua mukaan suuren budjetin roolipeliin?!
Ei kannata suinkaan kuvitella, että nyt dissaan Baten Kaitosta. En todellakaan. Minä rakastan Baten Kaitosta. Ostin sen GameCube-version aikanaan sokkona jonkun nettifoorumin vaihtopalstalta ja olin myyty alta aikayksikön. Käsikirjoitus tasapainottelee täydellisesti vitsin ja vakavan välimaastossa ja olen aina pitänyt suuresti peleistä, jotka uskaltavat häpeilemättä kokeilla jotain uutta ja ihmeellistä. Jos joku tekee roolipelin, joka pyrkii mallintamaan figupelien mekaniikat niin uskollisesti, että sen hahmot ovat animoimattomia metallifiguureita, minä olen ensimmäisenä kassajonossa (hei vaan teille molemmille muille Crimson Shroud -faneille).
Enkä ole yksin, sillä vaikka Baten Kaitos aikanaan olikin kaupallinen floppi, se on sittemmin kerännyt itselleen runsaan faniporukan, jonka joulu saapui helmikuussa. Täysin yllättäen ja vastoin kaikkia odotuksia Nintendo julkisti kesällä 2023 julkaistavan uusintaversion, joka kokoaa Baten Kaitoksen ja sen jatko-osan yhteen pakettiin. Kannustankin lämpimästi kaikkia erikoisista peleistä pitäviä olemaan kuulolla ja pitämään uusintaversion mielessään. En usko, että tulette katumaan.
Liity Miikka Lehtosen seuraan retrostelemaan vanhoja pelejä joka lauantai Pelaaja.fissä. Ehdota kommenteissa, mitä seuraavaksi pitäisi napata retrosteluun.