Retrostelussa Castlevania: The New Generation – jokainen pelisarja tarvitsee häpeätahransa

Retrostelussa tartutaan jälleen Konamin klassikkosarjan Mega Drive -osaan. Mikä on tämänkertainen tuomio?

9.10.2021 08:12

Castlevania: The New Generation (1994)

Jokaisessa suvussa on se oma outo tyyppinsä. Se, joka pistää ketsuppia lihakeiton mausteeksi. Myös pitkäikäisillä pelisarjoilla on toisinaan ne omat jäsenensä, joita se suvun parempi puoli katsoisi hieman alta kulmien vertauskuvallisessa sukukokouksessa.

Castlevania-pelisarjan tapauksessa tämä outo sukulainen on vuoden 1994 Castlevania: Bloodlines tai Castlevania: The New Generation, kuten peli Euroopassa tunnetaan. Jos joku veikkasi, että se outo sukulainen on Castlevania II: Simon’s Quest, väärässä olitte. Simon’s Quest on se serkku, joka on istunut vankilassa 15 vuotta tehtyään rikoksia, joista ei enää sovi edes puhua.

Retrostelussa Castlevania: The New Generation – jokainen pelisarja tarvitsee häpeätahransa

The New Generation vaikuttaa kuvakaappauksissa ihan tyypilliseltä Castlevania-peliltä, mitä nyt sillä on kunnia olla pelisarjan ainoa Mega Drive -peli. Contra: Hard Corpsinsa pelanneet höristävät ehkä tässä kohtaa korviaan. Voisiko salama iskeä kaksi kertaa samaan paikkaan? Olisiko The New Generation oman sarjansa Hard Corps? Tavallaan, mutta ei tällä kertaa hyvässä mielessä. Peleissä on sitä samaa henkeä, jossa kehitystiimit ovat syystä tai toisesta unohtaneet kaiken sarjan aiemmista peleistä oppimansa ja antaneet palaa lonkalta täydellä teholla. Hard Corpsin tapauksessa tuloksena on ennakkoluuloton ja hyvällä tavalla erilainen Contra-peli, The New Generation taas vain on hieman kehno peli.

Tämän kehnouden voi aistia miltei kaikilla osa-alueilla. Kontrollit eivät ole niin tiukat kuin Castlevania-sarjalta voisi toivoa, mikä yhdistettynä täyteen hevonpaskatason vihollissijoitteluun aiheuttaa tavallista enemmän turhauttavia kuolemia. Myös grafiikoissa on jotain pielessä. Kaikki perinteiset Castlevania-viholliset kyllä ovat mahtuneet mukaan, mutta ne kaikki näyttävät oudoilta. En sanoisi, että grafiikka on varsinaisesti rumaa. Itse asiassa tiimi on onnistunut repimään Mega Drivestä irti jopa komeita efektejä, kuten kakkoskentän heijastavan veden. Vihollismallit silti näyttävät kuin joku olisi palkannut venäläisen halpastudion tekemään nopeasti kopioita jonkun asiansa osaavan Castlevania-konseptitaiteilijan kuvista.

Retrostelussa Castlevania: The New Generation – jokainen pelisarja tarvitsee häpeätahransa

Ensimmäisen maailman pomo on Monty Python -henkinen ritari, joka taistelun aikana menettää osiaan ja aina tämän jälkeen näyttää heristävän vihaisena nyrkkiä pelaajalle. Myöhemmin vastaan tulee jättimäinen Frankensteinin hirviö, joka on puettu väärän näköiseen pukuun, eikä näytä haudasta heränneeltä hirviöltä vaan pikemminkin hämärältä yökerhon omistajalta. Ja sitten vastaan tulee ritari, jolla on jalkojen tilalla pyörät ja jonka animaatio herättää vähintäänkin hilpeyttä.

Mitä ihmettä tällaisesta pelistä voi oikein sanoa? Konamilla on selvästi ollut 1990-luvun puolivälissä lennokas vaihe, jonka aikana studion osat ovat saaneet tehdä aivan mitä mieleen tulee. On tavallaan ihan kiva, että Mega Driven versiot Konamin klassisista pelisarjoista ovat erilaisia ja pyrkivät rikkomaan rajoja. Tällöin on tosin varauduttava, että joskus tuloksena on se ennakkoluuloton mestariteos, toisinaan taas puhdasta thenewgenerationia.

Liity Miikka Lehtosen seuraan retrostelemaan vanhoja pelejä joka lauantai Pelaaja.fissä. Ehdota kommenteissa, mitä seuraavaksi pitäisi napata  retrosteluun.

Lisää luettavaa