Retrostelussa Diablo II – tämähän olikin oikeasti hyvä peli! / Artikkelit / pelaaja.fi

Retrostelussa Diablo II – tämähän olikin oikeasti hyvä peli!

30.03.2019 // Kirjoittanut: Miikka Lehtonen
7
Retrostelussa Diablo II – tämähän olikin oikeasti hyvä peli!

Kun viime syksynä palasin alkuperäisen Diablon tunnelmiin retrostelua varten, koin pienen yllätyksen: eihän peli ollut ollenkaan sellainen kuin muistelin. Se oli pienempi, yksinkertaisempi, rajoittuneempi. Ihan hyvä silti, mutta mitä oikein oli tapahtunut? Vastaus on tietenkin aika selvä: muistelin oikeasti Diablo II:ta.

En taida olla kokemukseni kanssa yksin, sillä Diablo II on monelle vielä tänäkin päivänä se The Peli. Se, jota muistellaan lämmöllä, vaikka edellisestä pelikerrasta olisi aikaa. Ja monelle ei edes ole, koska jotkut pelaavat Diablo II:ta vielä tänä päivänäkin.

Ja tiedättekö mitä? En enää ihmettele, miksi.

Diablo III on mielestäni erinomainen toimintanaksuttelu, sanoisin jopa, että markkinoiden paras. Se yhdistää syvyyden helppoon lähestyttävyyteen ja moderniin käytettävyyteen. Siitä löytyvät kaikki mahdolliset mukavuudet ja sen pelaaminen on todella sujuvaa ja mukavaa. Se kärsii monen silmissä kuitenkin yhdestä kriittisestä ongelmasta: se ei ole Diablo II.

Retrostelussa Diablo II

Useamman vuoden ajan katsoin näin ajattelevia pitkin nokkaani ja ajattelin, että tämä on taas tätä, että ajatellaan sujuvuuden ja käytettävyyden olevan huonoja juttuja, ja että ollakseen oikeasti hyvä pelin täytyy olla vaikeasti lähestyttävä ja luotaantyöntävä. Ja ehkä jotkut ajattelevatkin näin, mutta veikkaan useamman pelaajan kaipaavan Diablo II:ta siitä yksinkertaisesta syystä, että se on edelleen ihan pahuksen hyvä peli.

Alkuperäinen Diablo tuntuu tavallaan vähän vahingolta. Blizzard ei omien sanojensa mukaan oikein tiennyt, mitä he olivat tekemässä, ja esimerkiksi pelin selkärankana toimiva tosiaikaisuus tuli mukaan kuvioihin vasta verrattain myöhään kehitysjakson aikana. Diablo II sen sijaan ottaa ykkösosan hyvät jutut ja parantaa niitä, lisäten mukaan miljoona pienempää ja suurempaa juttua.

Ne hyvät asiat ovat edelleen todella hyviä: Matt Uelmenin soundtrack on yhä aivan hillittömän hyvä. Normaalisti tämän tyylisiä grindauspelejä pelatessani kuuntelen podcasteja tai muuta musiikkia, mutta Diablo II:n tapauksessa väänsin pelistä vain lisää volyymiä. Vaikka pelin grafiikat ovatkin vuoden 2019 perspektiivistä todella karut, ne ovat myös tunnelmalliset. Maailma on synkkä ja pimeä. Kirjaimellisesti: luolastoissa pelihahmon ympärille piirtyy vain pieni valoalue, jonka ulkopuolella kaikki on pimeää!

Retrostelussa Diablo II

Myös pelaaminen tuntuu yhä yllättävän hyvältä. Jäin kaipaamaan monia pieniä helpotuksia, sillä esimerkiksi useiden kykyjen käyttö on kankeaa. Kyvyille voi kyllä määrittää pikanäppäimiä, mutta vaikka miten määrittäisi, F1:n painaminen ei suinkaan manaa esiin luurankoa vihollisen ruumiista, vaan ainoastaan aktivoi kyvyn, minkä jälkeen sitä täytyy käyttää hiiren oikealla napilla.

Tällaisista pienistä kompastuskivistä huolimatta tuntui siltä kuin olisin vetänyt jalkaani mukavat ja kunnolla sisään ajetut olohousut. Vanha ”miljoona luurankoa” -buildi lähti rakentumaan mukavasti ja oli yhä todella hauska vaeltaa pitkin maita ja mantuja eeppinen luurankoposse ympärillä kalisten.

Ja tämä onkin yksi niistä Diablo II:n mukavimmista uudistuksista: hahmoluokkia on nyt enemmän, ne tuntuvat lisäksi merkittävästi erilaisilta ja huikeuden multihuipentumana kykypuista voi rakentaa itselleen jos jonkinlaisia erilaisia hahmoja. Luurankoarmeijani sijaan olisin voinut tehdä omasta Necromanceristani luupanssareihin sonnustautuvan tankin, joka hakkaa myrkkytikarillaan vihollisia ja kylvää ympärilleen tauteja ja kuolemaa, tai useita muita vaihtoehtoja.

Retrostelussa Diablo II

Diablo II oli aikanaan mieletön ilmiö, jota pelattiin netissä urakalla. Vielä uudenkarhean Battle.netin kautta pelaajat pääsivät yhdessä kavereidensa kanssa rälläämään luolastoihin, vaihtelemaan esineitä ja niin edelleen. Pelin ympärille muodostui oma talousmallinsa, jossa tietyt harvinaiset esineet toimivat valuuttayksikköinä. Pelin vaikutus oli niin suuri, että kun World of Warcraft ilmestyi, minun kaverini eivät mieltäneet sitä niinkään Everquestin kaltaiseksi MMO-peliksi, vaan tuhansien yhtäaikaisten pelaajien Diablo-perilliseksi.

Blizzard on sittemmin päivittänyt peliä useampaan otteeseen ja se toimii yhä ihan asiallisesti moderneilla käyttöjärjestelmillä. Sitkeät huhut tietävät myös kertoa että tuloillaan olisi remasteroitu versio. Siinä missä vielä muutamaa kuukautta sitten tuhahtelin moisille huhuille ”kuka sitäkin muinaismuistoa” kaipaa -henkisesti, nyt tilanne on toinen. Parin päivän pelailun jälkeen olen siinä tilanteessa, että jos Diablo II HD julkistetaan, se menee ostoon siltä istumalta.

Liity Miikka Lehtosen seuraan retrostelemaan vanhoja pelejä joka lauantai Pelaajalehti.comissa!

Kommentit

Käyttäjän Fwank_91 kuva
Fwank_91

Minun täytyy myöntää, olen pelannut vain demoa ihan kakarana enkä siitä mitään ymmärtänyt. Uskon että jotain syvällistä on jäänyt kokematta, on tästä kuitenki luettu ja kehuja kuultu.

Käyttäjän Sefriol kuva
Sefriol

Vaikka mielipiteet on mielipiteitä, niin jos sanoo että Diablo 3 on nykyajan paras ARPG, nini suosittelen kokeilemaan Path of Exileä ilmaiseksi. Sitä voi pelata niin PS4, Xboxilla kuin PC:llä.

Olen pelannut peliä closed betasta lähtien (2013) ja PoE on monella tapaa se peli joka D3 olisi pitänyt olla ja sisältää tekemistä enemmän kuin moni AAA-peli nykypäivänä.

Diablo 2 on hyvä peli monella tapaa, mutta PoE säilyttää D2 charmin tuoden pöydälle paljon uutta ja korjaten monia D2 ongelmia (esim tuoden currency-systeemin jolla on merkitystä). D3 taas yksinkertaisti koko pelisarjan ja vei peliä siihen suuntaan mistä moni D2-fani ei tykännyt. Samaan aikaan Blizzard näyttää hylänneen koko D3 pelin, panostaen selvästi D4 kehittämiseen ja mobiilipeleihin.

Käyttäjän snaketus kuva
snaketus

Eikä vain hyvä, vaan paras!

Käyttäjän veepeeuho kuva
veepeeuho

En ole oikein löytänyt ryhmää johon kirjoittaisin AIDOISTA Diablo 2:n perillisistä, joten tämä lienee paras paikka. Yritän olla lyhyt ja ytimekäs... Diablo 3 ei ole uponnut IKINÄ itselleni. Kaikki alkoi Diablo 1:stä sen ilmestyttyä jolloin tutustuin ensi kertaa myös lähiverkossa pelaamiseen Turun Pelikaanin alapuolella, jossa oli myös Megazone ainakin ennen. Kotona rouskittiin vain yksinpeliä tuohon aikaan. Lisälevyyn koskin vasta vuosia jälkikäteen, jossa endgame oli juosten kustu liian lyhyeksi koska skillit sai nostettua nopeasti päätyyn. Diablo 2 oli noin miljoonalla osa-alueella kuitenkin huikea parannus jota pelasin myöskin oikeastaan vain yksinpelinä lukuunottamatta harvoin pidettyjä lanimeininkejä. Sen lisäosa oli oikeasti sitä mitä expansion packin pitäisikin parhaimmillaan olla: kaikkea enemmän. Ja sitten siihen itse aiheeseen josta on väännetty jo liian kauan virtuaalikättä Jonnejen ja Jasujen kanssa intter webissä, elikkäs Diablo 2:n aidot perilliset. Kuten todettua, Diablo 3 poikkeaa kaavasta siinä määrin, etten osaa mieltää sitä Diabloksi edes koska olen pelannut kahta ensimmäistä niin pitkään ja myöskin paljon. 2006 julkaistu Titan Quest on kuin aito jatko-osa Diablo 2:lle lisäten soppaan vaikka ja mitä tärkeimpänä tuplahahmoluokat. Siitä ilmestyi vastikään muuten Anniversary edition jossa on uutta lisäroipettakin. Titan Quest päivitti grafiikkaa ja vei ulos kirkkaaseen päivänvaloonkin. Sen expansion pack lisäsi myöskin D2:n expansionin tavoin tarpeeksi rahoille vastinetta. Seuraava sukupolvessa on 2016 keväällä julkaistu Grim Dawn joka on saanut 2 isompaa lisäriä (toinen juuri julkaistu Forgotten Gods) mikä sijoittuu maailmanlopun jälkeiseen keskiaikaan (kai näin voi sanoa?). Nyt voinkin sanoa että Diablo 2:n perillisen on helppo hymyillä. Monttu ammollaan, sillä kaikkea kamaa, kaman ja hahmonkehitystä ja kaikkea siltä väliltä alkaa olla niin tukeva paketti, että jos se jättää kylmäksi Diablo 2:een rakastuneet, niin syön hattukokoelmani. Katsastakaa jos yhtään kiinnostaa. Kyseessä on aivan varmasti paras offlinen mahdollistava Diablo 2:n perillinen. Path of Exilen jätin pois laskuista kokonaan F2P ja pakko-onlinen takia, vaikkakin muutaman tunnin perusteella sekin on hyvä. Loppu jäi torsoksi kun en jaksanut alkaa edes läpikäymään ominaisuuslistaa Grim Dawnista :D

Käyttäjän snaketus kuva
snaketus
Lainaus veepeeuho

En ole oikein löytänyt ryhmää johon kirjoittaisin AIDOISTA...

Oh my... Ikinä kuullut kappalejaosta? Ketään ei napostele lukea seinää tekstiä.

Käyttäjän veepeeuho kuva
veepeeuho

No olen juu ja sitä teenkin yleensä. Juostenkustu teksti, vähänniinku snaketuken syntymä ;)

Mode-edit: Snaketuksen on kieltämättä tullut taas aika kiinnittää huomiota muutamien viestiensä huomionhakuisuuteen ja provoavaan luonteeseen, mutta pysytellään edelleen poissa henkilökohtaisuuksista.

Käyttäjän mur72 kuva
mur72
Lainaus snaketus

Eikä vain hyvä, vaan paras!

Kerrankin samaa mieltä D2 pelattavuus ja kontrollien välitön vastus tekivät pelistä jotain aivan huikeaa. Itselläni oli parhaimmillaan yli 30 hahmoa, joista osa alunperin toki loottipankkeina. Peli oli ehdottomasti parhaimmillaan online. Pelasin usein kuitenkin suht täysissä peleissä jotain omia juttujani ja alueitani, toki kuten teki moni muukin. Expaa jaa luuttia tuli paremmin, mitä enemmän pelaajia oli samassa instassa.
Peli oikeastaan todella avautui siinä vaiheessa, kun sorsani oli valmis grindaamaan Nightmare Mephistoa soolona täysissä peleissä. Se ihana jännän tavaran määrä, mitä niistä sai avasi tietenkin ovet käsittämättömälle määrälle erinäisiä uusia hahmoja. Pelin hienous tosiaan aukesi vasta kun niille lowlevel uniikeille ja seteille tuli käyttöä.
Loppujen lopuksi kovin hahmoni, ja Bhaal/Nef Hell runien veteraani Hybridi Strafazoni jäi tasolle 98, eikä sitä Windforcea koskaan tullut.

Diablon perillisistä olen tykännyt torchlightista eniten, ehkä sen takia, että se on riittävän erilainen. Taidetyyli miellyttää.