Retrostelussa Diablo II – tämähän olikin oikeasti hyvä peli!

Retropeli yllätti pelitoimittajan: Diablo II:han olikin edelleen hyvä!

30.3.2019 08:55

Kun viime syksynä palasin alkuperäisen Diablon tunnelmiin retrostelua varten, koin pienen yllätyksen: eihän peli ollut ollenkaan sellainen kuin muistelin. Se oli pienempi, yksinkertaisempi, rajoittuneempi. Ihan hyvä silti, mutta mitä oikein oli tapahtunut? Vastaus on tietenkin aika selvä: muistelin oikeasti Diablo II:ta.

En taida olla kokemukseni kanssa yksin, sillä Diablo II on monelle vielä tänäkin päivänä se The Peli. Se, jota muistellaan lämmöllä, vaikka edellisestä pelikerrasta olisi aikaa. Ja monelle ei edes ole, koska jotkut pelaavat Diablo II:ta vielä tänä päivänäkin.

Ja tiedättekö mitä? En enää ihmettele, miksi.

Diablo III on mielestäni erinomainen toimintanaksuttelu, sanoisin jopa, että markkinoiden paras. Se yhdistää syvyyden helppoon lähestyttävyyteen ja moderniin käytettävyyteen. Siitä löytyvät kaikki mahdolliset mukavuudet ja sen pelaaminen on todella sujuvaa ja mukavaa. Se kärsii monen silmissä kuitenkin yhdestä kriittisestä ongelmasta: se ei ole Diablo II.

Retrostelussa Diablo II

Useamman vuoden ajan katsoin näin ajattelevia pitkin nokkaani ja ajattelin, että tämä on taas tätä, että ajatellaan sujuvuuden ja käytettävyyden olevan huonoja juttuja, ja että ollakseen oikeasti hyvä pelin täytyy olla vaikeasti lähestyttävä ja luotaantyöntävä. Ja ehkä jotkut ajattelevatkin näin, mutta veikkaan useamman pelaajan kaipaavan Diablo II:ta siitä yksinkertaisesta syystä, että se on edelleen ihan pahuksen hyvä peli.

Alkuperäinen Diablo tuntuu tavallaan vähän vahingolta. Blizzard ei omien sanojensa mukaan oikein tiennyt, mitä he olivat tekemässä, ja esimerkiksi pelin selkärankana toimiva tosiaikaisuus tuli mukaan kuvioihin vasta verrattain myöhään kehitysjakson aikana. Diablo II sen sijaan ottaa ykkösosan hyvät jutut ja parantaa niitä, lisäten mukaan miljoona pienempää ja suurempaa juttua.

Ne hyvät asiat ovat edelleen todella hyviä: Matt Uelmenin soundtrack on yhä aivan hillittömän hyvä. Normaalisti tämän tyylisiä grindauspelejä pelatessani kuuntelen podcasteja tai muuta musiikkia, mutta Diablo II:n tapauksessa väänsin pelistä vain lisää volyymiä. Vaikka pelin grafiikat ovatkin vuoden 2019 perspektiivistä todella karut, ne ovat myös tunnelmalliset. Maailma on synkkä ja pimeä. Kirjaimellisesti: luolastoissa pelihahmon ympärille piirtyy vain pieni valoalue, jonka ulkopuolella kaikki on pimeää!

Retrostelussa Diablo II

Myös pelaaminen tuntuu yhä yllättävän hyvältä. Jäin kaipaamaan monia pieniä helpotuksia, sillä esimerkiksi useiden kykyjen käyttö on kankeaa. Kyvyille voi kyllä määrittää pikanäppäimiä, mutta vaikka miten määrittäisi, F1:n painaminen ei suinkaan manaa esiin luurankoa vihollisen ruumiista, vaan ainoastaan aktivoi kyvyn, minkä jälkeen sitä täytyy käyttää hiiren oikealla napilla.

Tällaisista pienistä kompastuskivistä huolimatta tuntui siltä kuin olisin vetänyt jalkaani mukavat ja kunnolla sisään ajetut olohousut. Vanha ”miljoona luurankoa” -buildi lähti rakentumaan mukavasti ja oli yhä todella hauska vaeltaa pitkin maita ja mantuja eeppinen luurankoposse ympärillä kalisten.

Ja tämä onkin yksi niistä Diablo II:n mukavimmista uudistuksista: hahmoluokkia on nyt enemmän, ne tuntuvat lisäksi merkittävästi erilaisilta ja huikeuden multihuipentumana kykypuista voi rakentaa itselleen jos jonkinlaisia erilaisia hahmoja. Luurankoarmeijani sijaan olisin voinut tehdä omasta Necromanceristani luupanssareihin sonnustautuvan tankin, joka hakkaa myrkkytikarillaan vihollisia ja kylvää ympärilleen tauteja ja kuolemaa, tai useita muita vaihtoehtoja.

Retrostelussa Diablo II

Diablo II oli aikanaan mieletön ilmiö, jota pelattiin netissä urakalla. Vielä uudenkarhean Battle.netin kautta pelaajat pääsivät yhdessä kavereidensa kanssa rälläämään luolastoihin, vaihtelemaan esineitä ja niin edelleen. Pelin ympärille muodostui oma talousmallinsa, jossa tietyt harvinaiset esineet toimivat valuuttayksikköinä. Pelin vaikutus oli niin suuri, että kun World of Warcraft ilmestyi, minun kaverini eivät mieltäneet sitä niinkään Everquestin kaltaiseksi MMO-peliksi, vaan tuhansien yhtäaikaisten pelaajien Diablo-perilliseksi.

Blizzard on sittemmin päivittänyt peliä useampaan otteeseen ja se toimii yhä ihan asiallisesti moderneilla käyttöjärjestelmillä. Sitkeät huhut tietävät myös kertoa että tuloillaan olisi remasteroitu versio. Siinä missä vielä muutamaa kuukautta sitten tuhahtelin moisille huhuille ”kuka sitäkin muinaismuistoa” kaipaa -henkisesti, nyt tilanne on toinen. Parin päivän pelailun jälkeen olen siinä tilanteessa, että jos Diablo II HD julkistetaan, se menee ostoon siltä istumalta.

Liity Miikka Lehtosen seuraan retrostelemaan vanhoja pelejä joka lauantai Pelaajalehti.comissa!

Lisää luettavaa