Kuka muistaa vielä Capcomin Resident Evilin? Paljon käsiä pystyssä! Entä kuka muistaa Doctor Hauzerin? Nyt onkin aika paljon vähemmän muistajia, sillä pitkäaikaisten Games Done Quick -katsojien ohella Japanin ulkopuolelta ei löydy kovinkaan monta pelaajaa, jotka olisivat ikinä tutustuneet koko peliin. Tämä on valtava harmi, sillä Alone in the Darkin ohella se on selkeästi ollut ohjaava tähti muutamaa vuotta uudemmalle Resident Evilille.
Kaikki kuitenkin varmasti tietävät, että tämä ei vielä yksistään tee pelistä pelaamisen arvoista. Joten miten on: onko Doctor Hauzer unohdettu klassikko, jota jokaisen pitäisi pelata, vai paske, jolla on lähinnä arvoa kuriositeettina?
On tunnustettava, että taustatarinoista puhuttaessa Doctor Hauzerin vaikutus Resident Eviliin ei tunnu kovinkaan selkeältä. Siinä missä jälkimmäisessä pelissä pelaaja saapuu tutkimaan zombien ja mutanttien täyttämää kartanoa, Doctor Hauzerissa pelaaja on toimittaja, joka on saapunut haastattelemaan titulaarista tohtoria tämän kartanoon, mutta löytääkin sen hylättynä. No mutta hei, ainakin löysimme sen yhteisen kartanon!
Vaikka tällä kertaa vastassa ei olekaan yhtään vihollisia ja aseitakin käytetään vain puzzlejen ratkontaan, Doctor Hauzer tuntuu tutulta heti kun pääsee itse ohjaamaan pelihahmoa. Isometrinen perspektiivi ja kankeat tankkiohjaukset ovat PlayStation-aikakauden selviytymiskauhupelien vakiomatskua, samoin kuin halvat kerrasta poikki -kuolemat. Näistä ensimmäinen nähdään kirjaimellisesti sekuntien sisään pelin alusta. Jos on niin tyhmä, että lähtee pelin alettua kävelemään eteenpäin, saa parin sekunnin päästä ohimoonsa putoavasta kattolampusta ja peli päättyy. Jaha, että tämmöinen peli.
Doctor Hauzerin pelisuunnittelu onkin kauniisti sanoen vanhanaikaista, mutta selkeästi hyvin vaikutusvaltaista ajan muihin peleihin. Pelaajan tehtävänä on tutkia kaikki mahdolliset pöydät, kaappikellot ja maljakot erilaisten esineiden toivossa ja sitten yrittää niitä sijoittelemalla availla kätkettyjä ovia ja sammutella ansoja. Mukana on myös todella kankeita fysiikkapuzzleja, joissa pelin kontrolleja vastaan painimalla pitäisi työntää vaikka ovea tukkiva kirjahylly edestä pois. Silloin ollaan aina vahvoilla jäillä kun pelaaja joutuu arvailemaan, onko yleensäkään keksinyt puzzleen oikeaa ratkaisua vai ei, koska toteuttaminen on niin hankalaa ja kankeaa.
Se suurin ero oikeastaan kaikkiin muihin ajan peleihin on Doctor Hauzerin grafiikkatyyli. Peli näyttää alkuun prikulleen samanlaiselta kuin muutkin ajan selvitymiskauhupelit, mutta nopeasti sitä huomaa, että taustagrafiikat eivät ole vain staattisia 2D-kuvia, joiden päällä 3D-mallit liikkuvat – kuten vaikka Resident Evilissä – vaan oikeita 3D-malleja nekin. Kamerakulmaa voi vaihdella pelaamisen aikana ja monissa puzzleissa ratkaisu alkaakin hahmottua vasta kun tajuaa tarkastella tilannetta pelihahmon perspektiivistä tai suoraan ylhäältä päin. Ahaa, tuon kaapin takana selvästi onkin jokin esine!
Valitettavasti siihen on syynsä, että Resident Evilit ja muut 90-luvun puolivälin kauhupelit käyttivät staattisia taustagrafiikoita. Doctor Hauzer tuntuu siltä kuin peli olisi vahingossa juuttunut jonkinlaiseen hidastustilaan, sillä se pyörii aivan uskomattoman kankeasti ja hitaasti. Nykyään emulaattorit mahdollistavat 3DO-konsolin prosessorin ylikellottamisen ja kun konsolin tehot tuplaa 12,50 megahertsistä eeppiseen 25 megahertsiin, peli alkaakin pyöriä jo melkein pelikelpoisesti. Juttua varten nauhoitettu video on kuvattu alkuperäisellä nopeudella arkistoimismielessä ja itse kukin voi tahollaan pohtia, miten kivaa pelaaminen tällä nopeudella ja puolen sekunnin kontrolliviiveillä on.
Tuntuukin kovasti siltä, kuin pienellä japanilaisstudiolla, Riverhillsoftilla, olisi taas kerran hamstrannut lautaselleen vähän turhan paljon syötävää. Nostan tiimille hattua siitä, että he yrittivät jotain uutta ja erikoista, sillä vaikka kokonaisuus ei toimikaan hirveän hyvin, syyt ovat enimmäkseen teknologiset. Pelisuunnittelunsa osalta Doctor Hauzer oli 90-luvun alkuvuosien peliksi sen verran onnistunut ja inspiroiva, että suurempien studioiden kehittäjätkin selvästi ottivat siitä inspiraatiota ja lähtivät tahoillaan jatkokehittämään sen kokeellisia ideoita.
Väitänkin, että vaikka Resident Evil -kehittäjät julkisesti nimeävätkin NES-kauhuklassikko Sweet Homen suureksi inspiraatiokseen, todellisuudessa Doctor Hauzer ja Alone in the Dark olivat vielä suurempia vaikuttajia. Mutta tietenkään niitä ei voinut julkisesti niin paljon kehua, koska ne olivat paljon uudempia pelejä ja täten potentiaalisia kilpailijoita.
Liity Miikka Lehtosen seuraan retrostelemaan vanhoja pelejä joka lauantai Pelaaja.fissä. Ehdota kommenteissa, mitä seuraavaksi pitäisi napata retrosteluun.