Retrostelussa Donkey Kong 64 – masokisteja viihdyttävä peli tuottaa vieläkin rahaa hyväntekeväisyyteen / Artikkelit / pelaaja.fi

Retrostelussa Donkey Kong 64 – masokisteja viihdyttävä peli tuottaa vieläkin rahaa hyväntekeväisyyteen

25.05.2019 // Kirjoittanut: Miikka Lehtonen
6
Retrostelussa Donkey Kong 64

Brittiläinen Rare on vuosien varrella tehtaillut pinon pelejä, joista minäkin olen pitänyt kovasti. Banjo-Kazooie, hillittömän hyvä Banjo-Kazooie: Nuts & Bolts, Grabbed by the Ghoulies, GoldenEye 64, Viva Pinãta  ja monet muut pelit ovat ihastuttaneet enemmän tai vähemmän suuria peliyleisöjä.

Niiden yleisen hyvän tason huomioiden ei voi kuin ihmetellä, että samainen Rare on tehtaillut myös Donkey Kong 64:n.

Donkey Kong 64 oli osa Raren niin sanottuja collect-a-thon-pelejä, jotka nimensä mukaisesti rakentuivat kerättävien esineiden ympärille. Tämä ei toki sinänsä ole videopeleissä mitenkään harvinainen käänne, sillä käytännössä joka peleissähän sitä jotain kerätään. Mutta Raren keräilymaratoneissa keräily oli koko pelin pointti.

Siinä missä esimerkiksi Raren edellisessä pelissä, Banjo-Kazooiessa, keräily pysyi vielä jotenkin järkevissä rajoissa, Donkey Kong 64:n myötä mopo karkasi kunnolla käsistä. Koko lista pelin kerättävistä esineistä pitää sisällään 1262 erilaista esinettä kolikkoa, avainta, banaania ja muuta härpäkettä.

Retrostelussa Donkey Kong 64

Eikä siinä vielä kaikki, vaan Donkey Kong 64 teki keräilystä superärsyttävää puuhaa. Pelaaja pääsee seikkailun aikana ohjastamaan useita apinaperheen jäseniä, joista jokaisella on omat erikoiskykynsä ja -taitonsa, ja täten myös mahdollisuus edetä suurissa kentissä erilaisia reittejä pitkin. Olisikin ollut ihan OK, jos näihin apinakohtaisiin paikkoihin olisi sijoiteltu jotain harvalukuisia esineitä, joiden kerääminen olisi ollut vain pieni ja mukava bonus. Mutta ei: jokainen kenttä on ladattu täyteen eri värisiä banaaneita, jotka kaikki apinat kyllä näkevät, mutta joita ei pysty keräämään kuin tietyllä apinalla. Niinpä jokainen kenttä onkin pelattava läpi uudelleen, ja uudelleen, ja vielä uudelleen.

Uudelleenpeluu on puisevaa puuhaa senkin takia, että Donkey Kong 64 on suoraan sanoen kamala pelata. 3D-tasohyppelyt olivat vuonna 1999 jo ratkaistu ongelma, ja itse asiassa ratkaisun kehitti myös Donkey Kong 64:n julkaissut Nintendo. Täten onkin ihmeellistä, että tällä kertaa paketista paljastuu näin kömpelö ja kankea peli. Kaikki tökkii kamerasta kontrolleihin ja pelisuunnitteluun saakka, tehden Donkey Kong 64:n pelaamisesta tuskallista ja ärsyttävää puuhaa.

Kuten arvata saattaa, Donkey Kong 64:n perintö ei ole kovin ruusuinen. Peli kyllä muistetaan edelleen, mutta nyt kokonaan muista jutuista. Sen alussa kuultava Donkey Kong -räppi esimerkiksi on hämmentänyt ja huvittanut lukemattomia pelaajia vuosien varrella, eikä sen sädekehää hälvennä sekään, että räpin kirjoittaneet Raren muusikot – mukana myös legendaarinen Grant Kirkhope – tekivät siitä tarkoituksella hölmön.

Retrostelussa Donkey Kong 64

Viime vuosina Donkey Kong 64 on saanut näkyvyyttä lähinnä masokismin merkeissä useiden streamaajien ja nopeuspelaajien kerätessä sen avulla rahaa hyväntekeväisyyteen. Koko roskan läpäiseminen kun kestää helposti pitkälti toistakymmentä tuntia, eikä niiden aikana kenelläkään ole kivaa.

Vuoden 2019 keväällä YouTube-persoona H. Bomberguy esimerkiksi läpäisi pelin keräten kaikki mahdolliset esineet ja keräsi samalla rahaa brittiläisen trans-nuoria auttavan hyväntekeväisyyden nimissä. Keräys tuotti lopulta yli 250 000 euroa rahaa hyväntekeväisyydelle, ja mies itse kuvasi tunnelmiaan toteamalla, että oli jo korkea aikakin, että Donkey Kong 64 tuotti edes jollekulle hyvää mieltä.

Donkey Kong 64 onkin syytä unohtaa ajan syövereihin, sillä niin houkutteleva kuin sen jenkkiversion banaaninkeltainen moduuli onkin, ja vaikka peli olisi miten täynnä raremaisen kornia huumoria, Donkey Kong 64 on huono peli. Ei Nintendo 64:n huonoin, mutta silti huono.

Mutta hei – meillä on aina Donkey Kong -rap.

Kommentit

Käyttäjän Teräskäsine kuva
Teräskäsine

Vähän ihme että Rare mokasi tämän. Peli vähän kiinnosti kyllä aikoinaan, mutta totta tosiaan, en ole kenenkään koskaan kuullut tätä muistelevan lämmöllä. 1262 kerättävää esinettä kuullostaa kamalalta työltä. Kivaa että peli on tuottanut hyväntekeväisyydellä rahaa.

Käyttäjän Sundance Kid kuva
Sundance Kid

Donkey Kong sekä molemmat Banjot olivat Nintendo 64:n aikaisia lempipelejäni (Marioiden ja Zeldojen lisäksi tietenkin). Raren siirtyminen Microsoftin kelkkaan sai minut aikoinaan hankkimaan alkuperäisen Xboxin. Ghoulies oli kieltämättä kamala pettymys - ja Kameo julkaistiin vasta 360:lle. Ei ikinä enää...

Käyttäjän kokkobill kuva
kokkobill

Itse olin vissiin niin pieni kun tätä pelasin, että ei osannut olla kovin kriittinen. Peli kyllä usein turhautti, mutta jostain syystä käteen jäivät vain lämpimät muistot. Ooh banana!

Käyttäjän Samirai kuva
Samirai

Pakko tulla kyllä itse puolustamaan kyseistä peliä. Sinänsä en voi sanoa mitään sitä vastaan että pelissä on paljon kerättävää, mutta skidinä tuommoiset seikat eivät rekisteröityneet negatiivisesti pelikokemukseen. Positiivisia asioita muistan sitäkin enemmän.

DKC:t aikoinaan pelanneena oli suorastaan maagista päästä DK Islandille poikkoileen 3D-muodossa. Kentät olivat isoja, joten tuohon maailman aikaan pystyi puhumaan jopa sandbox-pelistä, ja juurikin noiden keräilyesineiden vuoksi pelissä ei ollut heikkalaatikkopelien yleistä ongelmaa, eli liian isoa maailmaa ilman mitään tutkittavaa. Voisin kuvitella että Breath of the Wildia voisi nykypäivänä syyttää samoista asioista kuin DK64:ää, mutta jostain syystä sitä pidetään mestariteoksena. Ei BotWissakaan saa kaikkea kerättyä ellei joka välissä poimi uusia ruokalajeja, väännä potioneita ja metsästä aseita, eli collect-a-thon siis kyseessä myös.

Mitä tulee hahmoihin niin DK64 oli itselle kuin Banjo-Kazooie x 5 koska samaan peliin sai viisi erilaista Kongia pelattavakseen, kaikilla eri aseet, erikoiskyvyt ja pelattavuus. Se että näiden välillä joutui vaihtelemaan ei haitannut missään välissä, mutta ehkä pistetään se lapsen kykyyn olle kritisoimatta asioita niin helposti. Pelattavuuden heikkouksista en muista muuta kuin rasittavat uimakontrollit ja ne retro-kolikkopelit jotka olivat aivan liian vaikeita, mutta silti pakollisia pelin loppuvastukselle pääsemiseksi.

Pelin parhaimmat muistot koskevat kuitenkin sen moninpeliä. Aikana jolloin kukaan ei ollut keksinyt videopeleille termiä Battle Royale, niin DK64 oli kyllä harvinaisen kovasti sitä edistämässä. Neljän pelaajan mätkintää, räiskintää ja pomminheittelyä avoimissa kentissä oli vain todella hauska mättää menemään, joskus nurkan takana kyykkien, välillä aakeella laakeella kunnon free-for-all meiningillä ryskäten.

Oletan siis pelin huonon maineen johtuvan enemmänkin siitä kuinka paljon sen lanseeraamat asiat on myöhemmin kehitetty paremmiksi, jolloin peli tosiaan ei kestä aikaa kovin hyvän kun vertailee nykypäivän peleihin. Ja pelin pituus oli ainakin ennen ihan positiivinen asia, mutta tottakai tuostakin saa negatiivisen kulman jos sitä joutuu speedrunnaamaan. Haluaisinpa nähdä kuinka iloissaan esimerkiksi aiemmin mainitsemastani BotWista oltaisiin kahlaamassa "kerää kaikki shrinet" läpipeluuta...

Joo, tuli vähän turhankin tunteikasta tekstiä, mutta pelialalla se on kai ihan normaalia olla intohimoisesti jotakin mieltä, ja kun yhtä omaa lapsuuden suosikkia sanotaan artikkelissa puhtaasti huonoksi peliksi, niin kyllähän sitä vähemmästäkin kiivastuu! Retrostelussa-blogit olen kyllä lukenut ihan mielelläni aina ja luen edelleen, nyt vain kalikka kapsahti tähän koiraan. Mutta seuraavaa arvostelua taas odotellessa :D

Käyttäjän kokkobill kuva
kokkobill

Aika kovasti tuli pelille runtua kirjoittajan muistelmissa ja itsekkin hiukan yllätyin, koska skidinä pidin tästä pelistä niin paljon. Komppaan siis sua tässä. Ja kuten jo molemmat mainittiin skidinä ei osannut olla niin kriittinen. Olen myös samaa mieltä niistä saakelin kolikkopeleistä. Ne oli sairaan vaikeat.

Lainaus Samirai

Pakko tulla kyllä itse puolustamaan kyseistä peliä. Sinänsä en voi sanoa mitään sitä vastaan että pelissä on paljon kerättävää, mutta skidinä tuommoiset seikat eivät rekisteröityneet negatiivisesti pelikokemukseen. Positiivisia asioita muistan sitäkin enemmän.

DKC:t aikoinaan pelanneena oli suorastaan maagista päästä DK Islandille poikkoileen 3D-muodossa. Kentät olivat isoja, joten tuohon maailman aikaan pystyi puhumaan jopa sandbox-pelistä, ja juurikin noiden keräilyesineiden vuoksi pelissä ei ollut heikkalaatikkopelien yleistä ongelmaa, eli liian isoa maailmaa ilman mitään tutkittavaa. Voisin kuvitella että Breath of the Wildia voisi nykypäivänä syyttää samoista asioista kuin DK64:ää, mutta jostain syystä sitä pidetään mestariteoksena. Ei BotWissakaan saa kaikkea kerättyä ellei joka välissä poimi uusia ruokalajeja, väännä potioneita ja metsästä aseita, eli collect-a-thon siis kyseessä myös.

Mitä tulee hahmoihin niin DK64 oli itselle kuin Banjo-Kazooie x 5 koska samaan peliin sai viisi erilaista Kongia pelattavakseen, kaikilla eri aseet, erikoiskyvyt ja pelattavuus. Se että näiden välillä joutui vaihtelemaan ei haitannut missään välissä, mutta ehkä pistetään se lapsen kykyyn olle kritisoimatta asioita niin helposti. Pelattavuuden heikkouksista en muista muuta kuin rasittavat uimakontrollit ja ne retro-kolikkopelit jotka olivat aivan liian vaikeita, mutta silti pakollisia pelin loppuvastukselle pääsemiseksi.

Pelin parhaimmat muistot koskevat kuitenkin sen moninpeliä. Aikana jolloin kukaan ei ollut keksinyt videopeleille termiä Battle Royale, niin DK64 oli kyllä harvinaisen kovasti sitä edistämässä. Neljän pelaajan mätkintää, räiskintää ja pomminheittelyä avoimissa kentissä oli vain todella hauska mättää menemään, joskus nurkan takana kyykkien, välillä aakeella laakeella kunnon free-for-all meiningillä ryskäten.

Oletan siis pelin huonon maineen johtuvan enemmänkin siitä kuinka paljon sen lanseeraamat asiat on myöhemmin kehitetty paremmiksi, jolloin peli tosiaan ei kestä aikaa kovin hyvän kun vertailee nykypäivän peleihin. Ja pelin pituus oli ainakin ennen ihan positiivinen asia, mutta tottakai tuostakin saa negatiivisen kulman jos sitä joutuu speedrunnaamaan. Haluaisinpa nähdä kuinka iloissaan esimerkiksi aiemmin mainitsemastani BotWista oltaisiin kahlaamassa "kerää kaikki shrinet" läpipeluuta...

Joo, tuli vähän turhankin tunteikasta tekstiä, mutta pelialalla se on kai ihan normaalia olla intohimoisesti jotakin mieltä, ja kun yhtä omaa lapsuuden suosikkia sanotaan artikkelissa puhtaasti huonoksi peliksi, niin kyllähän sitä vähemmästäkin kiivastuu! Retrostelussa-blogit olen kyllä lukenut ihan mielelläni aina ja luen edelleen, nyt vain kalikka kapsahti tähän koiraan. Mutta seuraavaa arvostelua taas odotellessa :D

Käyttäjän zappah kuva
zappah

Sille on syynsä miksi lapset ei arvostele pelejä (tai muutakaan). Se vaatimustaso ei tietenkään ole kauhean korkealla kun on tottunut vähempään eikä vertailukohteitakaan ole kertynyt kuten aikuisella. Lisäksi tämän pelin aikaan saattoi tilanne olla muutenkin se, että kun sai edes jonkin pelin niin sitä pelasi vaikka hampaat irvessä kun muuta ei ollut. Tykkäsi vaikka väkisin.

Lisäksi Zeldat eivät ole ikinä olleet ns. keräilypelejä, joten niissä ne kerättävät voi jättää keräämättä. Donkey Kongit niitä kuitenkin lienevät olleet aina, joten onhan se ärsyttävä että keräämisestä tehdään ärsyttävää ja työlästä. Ongelma siis ei ole pelkästään määrä vaan siihen nähtävä vaiva. Plus että peli ilmeisesti on yksinkertaisesti muutenkin monelta osa-alueeltaan huono. Tämä tuli itselle yllätyksenä, sillä en tiennyt pelisarjassa olevan huonoa peliä.

Tropical Freeze parhaita 2D-hyppelyitä ikinä ja varsinkin kun kerää kaiken. Sarjalta odottelenkin seuraavaksi joko jatko-osaa tai Returnsia Switchille. Molempi parempi!