Retrostelussa Donkey Kong 64 – masokisteja viihdyttävä peli tuottaa vieläkin rahaa hyväntekeväisyyteen

Lehtonen nappasi viikonlopun retrosteluun Donkey Kong 64:n. Tule mukaan kauhistelemaan!

25.5.2019 07:55

Brittiläinen Rare on vuosien varrella tehtaillut pinon pelejä, joista minäkin olen pitänyt kovasti. Banjo-Kazooie, hillittömän hyvä Banjo-Kazooie: Nuts & Bolts, Grabbed by the Ghoulies, GoldenEye 64, Viva Pinãta  ja monet muut pelit ovat ihastuttaneet enemmän tai vähemmän suuria peliyleisöjä.

Niiden yleisen hyvän tason huomioiden ei voi kuin ihmetellä, että samainen Rare on tehtaillut myös Donkey Kong 64:n.

Donkey Kong 64 oli osa Raren niin sanottuja collect-a-thon-pelejä, jotka nimensä mukaisesti rakentuivat kerättävien esineiden ympärille. Tämä ei toki sinänsä ole videopeleissä mitenkään harvinainen käänne, sillä käytännössä joka peleissähän sitä jotain kerätään. Mutta Raren keräilymaratoneissa keräily oli koko pelin pointti.

Siinä missä esimerkiksi Raren edellisessä pelissä, Banjo-Kazooiessa, keräily pysyi vielä jotenkin järkevissä rajoissa, Donkey Kong 64:n myötä mopo karkasi kunnolla käsistä. Koko lista pelin kerättävistä esineistä pitää sisällään 1262 erilaista esinettä kolikkoa, avainta, banaania ja muuta härpäkettä.

Retrostelussa Donkey Kong 64

Eikä siinä vielä kaikki, vaan Donkey Kong 64 teki keräilystä superärsyttävää puuhaa. Pelaaja pääsee seikkailun aikana ohjastamaan useita apinaperheen jäseniä, joista jokaisella on omat erikoiskykynsä ja -taitonsa, ja täten myös mahdollisuus edetä suurissa kentissä erilaisia reittejä pitkin. Olisikin ollut ihan OK, jos näihin apinakohtaisiin paikkoihin olisi sijoiteltu jotain harvalukuisia esineitä, joiden kerääminen olisi ollut vain pieni ja mukava bonus. Mutta ei: jokainen kenttä on ladattu täyteen eri värisiä banaaneita, jotka kaikki apinat kyllä näkevät, mutta joita ei pysty keräämään kuin tietyllä apinalla. Niinpä jokainen kenttä onkin pelattava läpi uudelleen, ja uudelleen, ja vielä uudelleen.

Uudelleenpeluu on puisevaa puuhaa senkin takia, että Donkey Kong 64 on suoraan sanoen kamala pelata. 3D-tasohyppelyt olivat vuonna 1999 jo ratkaistu ongelma, ja itse asiassa ratkaisun kehitti myös Donkey Kong 64:n julkaissut Nintendo. Täten onkin ihmeellistä, että tällä kertaa paketista paljastuu näin kömpelö ja kankea peli. Kaikki tökkii kamerasta kontrolleihin ja pelisuunnitteluun saakka, tehden Donkey Kong 64:n pelaamisesta tuskallista ja ärsyttävää puuhaa.

Kuten arvata saattaa, Donkey Kong 64:n perintö ei ole kovin ruusuinen. Peli kyllä muistetaan edelleen, mutta nyt kokonaan muista jutuista. Sen alussa kuultava Donkey Kong -räppi esimerkiksi on hämmentänyt ja huvittanut lukemattomia pelaajia vuosien varrella, eikä sen sädekehää hälvennä sekään, että räpin kirjoittaneet Raren muusikot – mukana myös legendaarinen Grant Kirkhope – tekivät siitä tarkoituksella hölmön.

Retrostelussa Donkey Kong 64

Viime vuosina Donkey Kong 64 on saanut näkyvyyttä lähinnä masokismin merkeissä useiden streamaajien ja nopeuspelaajien kerätessä sen avulla rahaa hyväntekeväisyyteen. Koko roskan läpäiseminen kun kestää helposti pitkälti toistakymmentä tuntia, eikä niiden aikana kenelläkään ole kivaa.

Vuoden 2019 keväällä YouTube-persoona H. Bomberguy esimerkiksi läpäisi pelin keräten kaikki mahdolliset esineet ja keräsi samalla rahaa brittiläisen trans-nuoria auttavan hyväntekeväisyyden nimissä. Keräys tuotti lopulta yli 250 000 euroa rahaa hyväntekeväisyydelle, ja mies itse kuvasi tunnelmiaan toteamalla, että oli jo korkea aikakin, että Donkey Kong 64 tuotti edes jollekulle hyvää mieltä.

Donkey Kong 64 onkin syytä unohtaa ajan syövereihin, sillä niin houkutteleva kuin sen jenkkiversion banaaninkeltainen moduuli onkin, ja vaikka peli olisi miten täynnä raremaisen kornia huumoria, Donkey Kong 64 on huono peli. Ei Nintendo 64:n huonoin, mutta silti huono.

Mutta hei – meillä on aina Donkey Kong -rap.

Lisää luettavaa