Vaikka Donkey Kong onkin ensimmäisiä Nintendon kehittämiä pelihahmoja, ja Donkey Kong -peli merkittävä virstanpylväs firman historiassa, sarja ei perinteisti nauttinut mitään suunnatonta huomiota tai suosiota pelaajien keskuudessa.
Tämä kaikki muuttui vuonna 1994, jolloin brittiläinen Rare ja Nintendo julkaisivat Donkey Kong Countryn. Aikanaan ällistyttävän kaunis peli valloitti pelaajat välittömästi ja niin totaalisesti, että siitä tuli lopulta Super Nintendon toiseksi myydyin peli kunnioitettavilla kahdeksan miljoonan kappaleen myynneillä.
Donkey Kong Country kertoo traagisen tarinan apinasta, jonka banaanit on varastettu. Mitäs Donkey Kong muutakaan voi tehdä, luin lähteä kepittämään turpaan krokotiilimerirosvo King K-Roolia, ja hakemaan banaaninsa takaisin?
Yksin matkalle ei tarvitse lähteä, sillä avukseen saa pienen ja ketterän Diddy Kongin, ja hahmojen välillä voi kenttien sisällä myös vaihtaa. Apuhahmo toimii myös tavallaan lisäelämänä, sillä Donkey ja Diddy eivät kestä kumpikaan lainkaan vahinkoa. Ensimmäinen osuma ja apina ottaa lepoa, jolloin kaverin täytyy jatkaa eteenpäin yksin. Jos onnistuu taistelemaan tiensä jokaiseen kenttään sijoitetun apinatynnyrin luokse, kaverinsa voi vapauttaa uudelleen avukseen.
Siihen on syynsä, että tämä on suunnilleen ensimmäinen pelistä kertomani yksityiskohta. Donkey Kong Country hurmasi pelaajansa aikanaan upeilla grafiikoillaan ja svengaavalla soundtrackillaan. Perinteisten piirrettyjen 2D-spritejen sijaan pelin grafiikat tehtiin puristamalla 3D-renderöityjä malleja spriteiksi. Tuloksena oli todella erilainen ja aikanaan uskomattoman upea ilme. Kun pelaajat sitten oli hurmattu, heitä lyötiin kunnolla vyön alle. Donkey Kong Country kun oli, ja on edelleen, todella vaikea peli.
Apinoiden alhaisen vahingonsietokyvyn ohella peli on täynnä kerrasta poikki -kuolemia. Surullisen kuuluisat kaivoskärryosiot esimerkiksi traumatisoivat pelaajia niin paljon, että moni avautuu niistä edelleen, 25 vuotta myöhemmin, saman tien kun pelin nimen mainitseekin. Ei ihme, että lisäelämiä jaeltiin kuin karkkia!
Donkey Kong Country ei noussut klassikoksi vain kauniin ulkoasunsa ja vaikeustasonsa ansiosta, sillä peli oli oikeasti myös erinomaisen hyvin suunniteltu. Se oli täpötäynnä salaisuuksia. Monet, mutta eivät kaikki, esimerkiksi tiesivät salaisena kikkana, että jos pelin ensimmäisessä ruudussa oikealle lähtemisen sijaan palasikin takaisin Donkey Kongin kotiin, sieltä löysi lisäelämän.
Tällaiset tärpit ja urbaanit legendat olivat kovaa valuuttaa koulupihan peliväittelyissä, ja Donkey Kongissa niitä etsivät saivat palkintonsa. Koulukavereiden kanssa koettuna Donkey Kong oli ehkä muutenkin parhaimmillaan, sillä se sisälsi myös jaetun ruudun kaksinpelin. Yksi pelaaja ohjasti Donkey Kongia, toinen Diddyä. Yllättäen paine nousi uusiin sfääreihin kun kaveri oli kuollut ja piti itse yrittää päästä seuraavan checkpointin tai kaverin palauttavan tynnyrin luokse.
Nykysilmin koettuna pelin suurin ongelma löytyy kontrolleista. Ne kun eivät ole niin tarkat ja toimivat kuin voisi toivoa. Hahmot liikkuvat ilmavasti ja tuntui kuin suuri osa kuolemistani olisi ollut epäreiluja ja halpamaisia. Apina vain liikkui painollaan rotkoon vaikka mitä yritin tehdä.
Donkey Kong Countryssä on yhä charminsa ja runsas annos sitä klassista Rare-sympaattisuutta, mutta rehellisesti sanoen sen pelaaminen ei ollut enää niin kivaa kuin muistin. Onneksi pelin perintö on pitkä ja harras. Sen myötä miljoonat pelaajat nimittäin oppivat arvostamaan Donkey Kongin riemuja siinä määrin, että yksistään Super Nintendolle julkaistiin useita jatko-osia. Vielä tuore Switch-konsolikin sai oman osansa mainion Donkey Kong Country: Tropical Freeze -käännöksen myötä.
Niin… ja sitten on Donkey Kong 64. Mutta ehkä se on oman lukunsa arvoinen tarina, se.
Liity Miikka Lehtosen seuraan retrostelemaan vanhoja pelejä joka lauantai Pelaajalehti.comissa!