Vaikka sitä voi nykyään olla vaikea uskoa, oli aika, jolloin Duke Nukem ei ollut yksi pelimaailman suurista vitseistä. Noista vuosista on tosin aikaa jo reilut parikymmentä vuotta, joten pyöräytetäänpä aikakoneen kampea ja suunnataan ajassa taaksepäin 90-luvun hulluihin vuosiin.
Kun 3D Realms vuonna 1996 julkaisi Duke Nukem 3D:n, se paukahti aihepiiriin sopivasti kuin megatonnin ydinpommi. Vuoden 1996 räiskintäskenessä pelit olivat sangen tylsiä ja vakavia. Hahmot olivat äänettömiä ja persoonattomia. Tähän kenttään paukahti sitten peli, joka oli kaikkea muuta kuin. Duke Nukem 3D oli monellakin tavalla vallankumouksellinen peli, mutta eräs sen suurimmista anneista oli se, että se tuntui vuotta 1996 varten tehdyltä.
John St. Johnin ääninäyttelemä Duke Nukem ei ollut mikään kasvoton avaruusmariini, vaan sanavalmis toimintastara, joka heitteli kommentteja ja vitsejä ammuskellessaan vihollisiaan kappaleiksi haulikoilla, singoilla ja muilla mielikuvituksellisilla aseilla. Toki se huumori oli vähän mitä oli, sillä ”onko tuo naamasi vai perseesi? Mitä eroa?” ei ehkä objektiivisesti ole mikään maailman oivaltavin vitsi, mutta köyhällä ei ole varaa valittaa.
Duke Nukem 3D keräsi myös paljon huomiota pelaajilta pelimoottorinsa ja maailmansa ansiosta. Peli sijoittui ainakin aluksi oikeaan maailmaan, ainakin melkein. Muukalaisinvaasion kouriin joutunut Los Angeles sisälsi hämäriä kujia, kulmakauppoja ja tietenkin pornoleffateattereita. Niin, tämä oli se pelin kolmas suuri juttu: vähäpukeiset naiset. Mitään bikiniasuja tuhmempaa pelissä ei nähty, mutta rahan tarjoaminen eksoottisille tanssijoille sekä ”bikinibimbot Havaijilla” -tason elokuvajulisteet olivat myös vuonna 1996 kovaa valuuttaa teini-ikään ehtineen pelaajakohortin keskuudessa.
Vuonna 1996 maailma oli noin yleisesti löytämässä sarkasmin ja pop-kulttuuriviittausten riemuja, kiitos South Parkin ja Simpsonien kaltaisten ohjelmien, eikä Duke Nukem 3D välty myöskään samalta. Vastaan tulee Los Angelesin poliisivoimien asusteisiin pukeutuneita sikamiehiä (tajusitteko, SIKAKYTTIÄ, HAH!), televisioissa pyörii loputon video O.J. Simpsonin kuuluisasta poliisitakaa-ajosta ja niin edelleen. Osa viittauksista ja huumorista toimi paremmin, osa huonommin. Monikaan ei ole kestänyt ajan hampaan puraisua.
Minua kiinnosti Duke Nukem 3D:ssä enemmän se, miten maailma tuntui – jälleen, vuonna 1996 – kovin elävältä. Käytännössä tämä tarkoitti vain sitä, että se oli täynnä pieniä leluja. Vessan pystyi vetämään, Duke pystyi katselemaan itseään peilistä, biljardipöydän palloja pystyi paukuttelemaan ympäri kenttää ja niin edelleen. Kentät tuntuivat myös suuremmassa mielessä todella interaktiivisilta. Jo pelin toisessa kentässä räjäytettiin kerrostalo, joka sitten romahti aikanaan todella näyttävän näköisesti romupinoksi jättäen jälkeensä aseita ja aarteita. Legendaarinen Richard ”Levelord” Grey teki erinomaista työtä kenttien ja niiden suunnittelun kanssa, eikä tämän vaikutusta Duken suosioon voi vähätellä.
Duke Nukem 3D oli aikanaan todella hyvä ammuskelupeli. Se oli hauska, yllättävä ja oivaltava. Asevalikoima oli suuri, vihollisia oli runsaasti ja oikeasti kolmiuloitteinen maailma hiiritähtäyksen kera tuntui vielä 3D-huumassa olevan kansan mielestä huikealta. Itse pelasin silti Duke Nukem 3D:tä ehkä eniten moninpelinä, sillä lähiverkon yli koettuna Dukematch, eli pelin näkemys deathmatchista, jaksoi huvittaa.
Mutta rehellisesti on todettava, että Duke Nukem 3D on myös aikansa tuote. Sen enempää peli kuin Duke hahmona eivät oikein toimi enää herran vuonna 2019. Peli tuntuu nyt pieneltä, alkeelliselta ja kankealta. Biljardipöytä ja hyvä kenttäsuunnittelu jaksoivat yhä viihdyttää, mutta kokonaisuus ei niinkään. Ja Duke itse? Sanotaan, että taaloja strippareiden tangoihin tunkeva ja muukalaisten seksiorjia pelastava, ”olen maailman kovin jätkä koska poltan sikaria ja minulla on isot lihakset”-Duke ei oikein vuonna 2019 enää toimi.
Tämä toki huomattiin jo Duke Nukem Foreverin myötä, sillä kun peli lopulta 14 vuoden kehityksen jälkeen ilmestyi, se tuntui lähinnä myötähäpeää aiheuttavalta paskeelta. Duke Nukem 3D on toki parempi peli, mutta aika on silti ajanut Duken ohitse.
Tekisi mieli sanoa, että tämä on melkoinen harmi, mutta onko sittenkään? Lopulta Duke Nukemin anti pelimaailmalle ei ole ollut kovin kummoinen, joskin voitaisiin ehkä väittää, että peli avasi ovia ja raivasi tietä myöhemmin julkaistuille 3D-ammuskeluille, jotka ottivat samanlaisia ideoita – sanavalmiin sankarin, huumorin, runsaat viittaukset pop-kulttuurin ja niin edelleen – ja veivät niitä eteenpäin. Siitä kiitos sotaratsulle, mutta ehkä papparaisen on parempi pysyä historiankirjojen sivuilla.
Liity Miikka Lehtosen seuraan retrostelemaan vanhoja pelejä joka lauantai Pelaajalehti.comissa!