Kun tähdet osuvat kohdalleen, ammattipaini on aivan puhdasta parhautta. Mikään muu viihteen muoto ei yhdistele samalla tavalla huippuvaativaa urheilua, teatteria ja saippuaoopperaa. En ole mielipiteeni kanssa yksin, sillä AEW:n, NJPW:n ja CMLL:n kaltaisilla järjestöillä riittää faneja pitkin maailmaa ja suosio tuntuu vain kasvavan.

Tästä huolimatta hyviä painipelejä saa hakea kissojen ja koirien kanssa. Vuosien varrelle on mahtunut vain kourallinen pelikelpoisia teoksia, joista suuri osa on vieläpä retrokamaa. Ehdimmekin jo käsittelemään yhden legendan, mutta AKIn mainiot painipelit eivät suinkaan ole se ainoa retrofanien painivaihtoehto.

Se toinen suuri nimi on Fire Pro Wrestling.

Fire Pro Wrestling -sarjan juuret yltävät PC Enginen päiville saakka, mutta tällä kertaa tarkasteluun osui sarja tuoreempi osa, vuonna 2001 Dreamcastille julkaistu Fire Pro Wrestling D, puhtaasti henkilökokohtaisista syistä. Vaikka olenkin pelaillut Fire Pro -pelejä SNES-julkaisuista saakka, ne sarjan vanhemmat pelit pelasin ROM-muodossa. Fire Pro Wrestling D:n tilasin sen sijaan kovaan hintaan Japanista. Rahat eivät menneet hukkaan, sillä Fire Pro Wrestling D oli aivan älyttömän hyvä peli ja on sitä vieläkin, yli 20 vuotta myöhemmin.

Fire Pro Wrestlingiä voisi luonnehtia painipelien Pro Evolution Socceriksi. Sen kehittäjät ovat selvästi olleet alusta saakka intohimoisia painifriikkejä ja heidän tavoitteenaan on aina ollut tarjoilla mahdollisimman syvällinen ja monipuolinen pelikokemus muille paininörteille. Pro Evolution Soccer -vertaus on osuva myös sen takia, että Fire Pro Wrestling -peleillä ei ole käytännössä koskaan ollut mitään virallisia lisenssejä.

Tästä huolimatta pelaajien ei tarvitse kärsiä mistään keksityistä ukkeleista, päinvastoin: valikoima on perinteisesti ollut hyvin laaja, mitä nyt nimet on muutettu. Painijoiden tyyli on toki vangittu viimeistä liikettä myöten, pelaajan täytyy vain itse tajuta, että “Steam Odin” on tietenkin Stone Cold Steve Austin ja “Mitsuhide Hikawa” on oikeasti Mitsuharu Misawa.

Suurempi este sarjasta nauttimiselle on perinteisesti ollut se, että muutamaa poikkeusta lukuunottamatta sarjan pelejä ei ole julkaistu Japanin ulkopuolella, eikä tietenkään näinollen myöskään lokalisoitu. Kun valikoita ja tekstiä riittää pienen kirjan verran, pelaaminen on ollut kielitaidottomille mahdollista vain fanien tekemien oppaiden avulla. Kuten kaikki pelejä Japanista tilanneet tietävät, on melkoinen kokemus plärätä läpi usean kymmenen sivun mittaista tekstitiedostoa toisella silmällä, samalla kun yrittää pelata ja tajuta, mitä vaikka ennen ottelua nähtävät lukuisat vaihtoehdot tarkoittavat.

Tämä on erityisen suuri ongelma Fire Pro Wrestling D:ssä, joka ajan hengen mukaisesti lisäsi ammattipainin kylkeen pinon vapaaotteluiden maailmasta tuttuja ottelijoita, matsityyppejä ja kehiä. Sormi olisi taatusti mennyt yksin räpeltäessä suuhun.

Tässä kohtaa joku voi perustellusti pohtia, voiko mikään peli olla oikeasti tällaisen säädön ja sähellyksen arvoinen. Jos Fire Pro -faneilta kysytään, vastaus on tietenkin helppo ja selkeä: tietenkin on. Jos on halunnut pistää vaikka Big Van Vaderin ja Toshiaki Kawadan ottamaan matsia piikkilanka-aidan ympäröimässä kehässä, kovinkaan moni muu peli ei ole tarjonnut siihen mahdollisuuksia. Jos on nähnyt niin paljon Bret “The Hitman” Hartin matseja, että osaa kaverin tyylin ulkoa unissaankin, osaa myös arvostaa sitä vaivaa ja rakkautta, millä se on Fire Pro -peleissä toistettu.

Ei sovi myöskään unohtaa sitä, että Fire Pro Wrestling -pelien pelaaminen on aivan älyttömän hauskaa. Kun alkuvaikeuksista pääsee ylitse, voi huomata, että kehitystiimi on onnistunut luomaan pelin, joka on yhtä aikaa sujuvan pelattava, mutta myös todella syvällinen. Onkin kiva, että vuosien underground-fanituksen jälkeen Fire Pro -sarja on nykyään koko maailman viihdettä. Tuorein peli, Fire Pro Wrestling World, julkaistiin PC:lle ja konsoleille suunnilleen kaikkialla ja se on saanut myös mukavasti lisäsisältöä. Jos ammattipaini kiinnostaa tippaakaan, suosittelen lämpimästi. Retroversioiden avulla saa myös erinomaisen hauskan ja toimivan pelikokemuksen!

Liity Miikka Lehtosen seuraan retrostelemaan vanhoja pelejä joka lauantai Pelaaja.fissä. Ehdota kommenteissa, mitä seuraavaksi pitäisi napata retrosteluun.

Lisää luettavaa