Gabriel Knight 3: Blood of the Sacred, Blood of the Damned (1999)
Graafisilla seikkailupeleillä menee nykyään aika hyvin, sillä viimeisten vuosien aikana useampikin firma on lähtenyt tehtailemaan niitä uudella innolla. Digitaalinen jakelu ja pelaajapopulaation jatkuva kasvu ovat avanneet lajityypin edustajille uuden ja tuottoisan elintilan, jonka ansiosta ne ovat lähteneet uuteen nousuun.
Mutta ennen kuin voi tehdä uutta nousua, täytyy myös tehdä vähintään yksi romahdus. Seikkailupelien tapauksessa tämä romahdus tapahtui vuonna 1999, ja vaikka todellisuudessa siihen oli useita syitä, pelaamisen historiankirjoissa elää yhä tarina niin surkeasta pelistä, että se tappoi seikkailupelit kertaheitolla. Tämä peli oli Gabriel Knight 3, ja kuten monissa ei aivan tosissa tarinoissa, myös tässä on totuuden jyvänen.
1990-luvulla seikkailupelit olivat yleisesti kahden suuren firman, Lucasfilm Gamesin ja Sierra On-Linen, heiniä. Muutamat urhoolliset saksalaisfirmat yrittivät tehtailla omia pelejään, mutta ne jäivät marginaalimenestyksiksi jopa lajityypissä, joka ei millään pysynyt muun pelimaailman kasvuvauhdissa mukana.
Syitä on varmasti useita. Niistä ehkä merkittävin oli se, etteivät seikkailupelien kehittäjät 1990-luvun lopulla oikein tienneet, mitä halusivat peliensä olevan – tai kenelle niitä haluttiin tehdä. Tehtäisiikö naksutteluja niille hardcore-pelaajille, jotka vaativat peleiltään todella haastavia aivopähkinöitä? Vai olisiko yleisönä pitänyt olla se kuuluisa suuri yleisö, joka kaipasi enemmänkin tarinaa, näyttäviä välianimaatioita ja tuotantoarvoja? Lucasfilm Games valitsi lähestymistavoista jälkimmäisen ja löysi jonkin verran menestystä Full Throttlen kaltaisilla myöhemmillä peleillään. Kääntöpuolena tämänkaltaiten pelien tekeminen oli niin kallista, etteivät verrattain vaatimattomat myyntiluvut saaneet rahakirstun vartijoita hymyilemään.
Sierra taas valitsi sen toisen lähestymistavan ja kauniisti sanoen katosi omaan persvakoonsa myöhempien aikojen peleillään. Seikkailupelien matkassa kasvaneet muistavat varmasti edelleen Police Quest IV:n kaltaiset flopit, joissa pulmat olivat sen verran käsittämättömiä, että niitä suunnitellessa tunnuttiin ajatelleen puhtaasti vihjekirjojen myyntiä. Myöhemmin kävi ilmi, että juuri tästä oli myös kyse.
Vuonna 1999 tämä Sierran valitsema tie saavutti huippunsa sekä samalla päätepisteensä, kun firma julkaisi kolmannen osan rakastettuun Gabriel Knight -pelisarjaan. Myönnettäköön, että Gabriel Knight 3: Blood of the Sacred, Blood of the Damned sai aikanaan kohtalaisen vastaanoton, mutta nykyään se muistetaan lähinnä negatiivisesti yhdestä aivan uskomattoman kamalasta pulmastaan.
On aika harvinaista, että missään seikkailupelissä on niin hirveää pulmatilannetta, että sille omistetaan useita artikkeleja ja jopa aivan ikioma Wikipedia-sivukin. Gabriel Knight 3 kuitenkin oli se peli, joka uhmasi kaikkia todennäköisyyksiä ja onnistui harvinaisessa tempussaan. Kuten niin usein pelinkehityksessä käy, myös tämä pulma juontaa juurensa aivan muunlaisiin ongelmiin. Peliin alkujaan suunniteltu – kuulemma parempi – pulma jouduttiin leikkaamaan budjettisyiden takia, joten pelin tuottaja Steven Hill kehitti viime hetkellä tilalle korvaavan ratkaisun.
Pulmassa päähahmo Gabrielin pitäisi saada hankittua prätkävuokraamosta sen viimeinen moottoripyörä, joka on kuitenkin jo luvattu toiselle tarinan hahmolle. Niinpä Gabrielin on naamioiduttava pyörän varanneeksi henkilöksi. Tähän operaatioon sisältyy muun muassa tekoviiksien rakentaminen kissankarvoista virittämällä kissan piilopaikan yläpuolelle teippiansa, jonka läpi karvakasa sitten hätyytellään. Tämä siitä huolimatta, ettei esikuvana toimivalla hahmolla edes ole viiksiä, vaan Gabrielin piirrettävä ne tussilla hahmolta varastettavaan passiin.
Pulmakokonaisuus on maineensa ansainnut, sillä se on pitkä, tökerö ja aivan uskomattoman epälooginen. Muutoin pelin tyyli on melko realistinen ja tavoittelee tunnelmaltaan enemmänkin aikuisten kauhutarinaa kuin sarjakuvamaista videopeliä, joten todella kömpelö viiksikarvailu paistoi pelistä kuin skottiruudutettu peukalo.
Mutta ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin, sillä kissanviikset ovat sittemmin innostaneet useita pelinkehittäjiä tekemään asiat paremmin. Moni tuoreempia seikkailupelejä ja interaktiivisia tarinoita suunnitellut pelinkehittäjä on maininnut Gabriel Knight 3:n surullisenkuuluisan tapauksen varoittavana esimerkkinä siitä, mitä seikkailupelit eivät missään tapauksessa saisi olla.
Okei, Gabriel Knight 3 tappoi vain tavallaan seikkailupelit, mutta se oli monelle juuri se viimeinen orsi, joka katkaisi kamelin selän ja ajoi etsimään viihdettä aivan muualta. Lajityyppi lopulta toipui väliaikaisesta kuolemastaan, joten ehkä koko juttua voisi loppujen lopuksi pitää vain hauskana triviatärppinä?
Liity Miikka Lehtosen seuraan retrostelemaan vanhoja pelejä joka lauantai Pelaaja.fissä. Ehdota kommenteissa, mitä seuraavaksi pitäisi napata retrosteluun.