Kun CD-ROM-asemat 1990-luvun alkuvuosina löivät itsensä läpi myös kotitietokoneiden maailmassa, pelinkehittäjät saivat yllättäen yli 500 disketin verran tallennustilaa käyttöönsä. Valtaosa kehittäjistä hyödynsi tilan puskemalla pelinsä täyteen koko ruudun videota, joka sai synkimmätkin roskaleffat näyttämään mestariteoksilta.
CD-levyjä hyvin hyödyntäneet pelit olivat aika pienessä vähemmistössä ja suuri osa niistä oli tavallaan hybridipelejä. Niitä ei oltu suunniteltu vartavasten CD-levyille, vaan diskettipeleiksi. Ylimääräinen tila käytettiin sitten esimerkiksi digitoidun puheen tai musiikin varastointiin ja tulokset olivat yleensä aika paljon parempia kuin esimerkiksi Phantasmagoriassa.
Gabriel Knight herätti mielenkiintoni jo pelkän kuvauksensa avulla, sillä ”aikuiseen makuun” kehitetty peli, jossa kirjailija ajautuu keskelle synkkiä voodoo-murhia kuulosti 15-vuotiaan meikäläisen mielestä todella huikealta jutulta. Todellisuus ei jäänyt kauheasti jälkeen kuvitelmista, sillä Gabriel Knight oli yksi niistä harvoista peleistä, jossa ”aikuinen maku” ei tarkoittanut loputonta tissi- ja kikkelivitsien litaniaa, vaan rauhallisempaa tempoa, jossa oli runsaasti tilaa ja aikaa keskusteluille ja tunnelmoinnille.
Nämä puolet pääsivät erityisesti oikeuksiinsa, koska Gabriel Knight hyödynsi CD-ROM-lisätilansa palkkaamalla pinon ammattinäyttelijöitä puhumaan kaikki pelin repliikit. Rooleissa kuultiin Tim Curryn ja Mark Hamillin kaltaisia legendoja, sekä vielä vuonna 1993 läpimurtoaan etsivä Leah Remini. Vielä hienommin kaikki näyttelijät myös esittivät rooleja, eivätkä vain lukeneet tekstiä omalla äänellään ja persoonallaan.
Itse tarinakin suuntaa veikeille poluille kun Gabriel ajautuu uutta kirjaansa tutkiessaan keskelle outoja voodoo-kultteja, menneisyyden haamuja ja yliluonnollisia tapahtumia. Rehellisesti sanoen Gabriel Knight kärsii hieman siitä, että se on vain 1990-luvun alun videopeli. Tarjolla ei siis ole mitään suunnatonta syvyyttä ja valtaosa dramaattisista yllätyksistä tuntuu niin ilmiselviltä, että melkein voisi epäillä, että ne ovat harhautuksia ja vääriä johtolankoja. Eivät ole: sen todellakin pitäisi olla suuri paljastus, että mystinen saksalainen ”Heinz Ritter” on sukua Gabriel Knightille, jonka isoisä aikanaan muutti Yhdysvaltoihin Saksasta. No, ehkä amerikkalaiset eivät osaa yhtä paljon korkkarisaksaa kuin me suomalaiset.
Mutta silti, vuonna 1993 tällainenkin oli suorastaan hämmentävän syvällistä ja kehittynyttä menoa. Valtaosassa seikkailupelejä juoni oli jotain mitä pitkin hampain tungettiin ongelmien väliin suunnilleen hihasta kiskottuna. Niinpä edes vaisu kopio halpishyllyn rikosdekkarista tuntui oikeasti vallankumoukselliselta tarinankerronnalta.
Kuten arvata saattaa, pelaava maailma ylireagoi Gabriel Knightiin silleen ihan pikkuisen. Pelilehdistö hehkutti, että tässä on vihdoin ensimmäinen oikea interaktiivinen elokuva, joka näyttää ja kuulostaa paremmalta kuin oikeat leffat, ja jonka tarina saisi itsensä Stephen Kinginkin tutisemaan kauhusta. Tässä kohtaa pitää muistaa, että 1990-luvun alussa Stephen Kingin kirjat olivat suurelle yleisölle maailman pelottavin juttu, eikä kyseessä ollut halpa herja.
Kaikkein surkuhupaisinta on silti se, että siinä missä Gabriel Knight: Sins of the Fathers vältti CD-ROM-pelien kirouksen ilmestymällä juuri oikeaan aikaan, jotta kehitystiimin oli pakko tehdä pelistä myös muutamalle disketille mahtuva versio, sen jatko-osalla ei käynyt yhtä hyvä tuuri. Puhtaasti CD-levyille suunniteltu jatko-osa oli täyden ruudun videota (no, ei oikeasti ”täyden”, mutta yritys oli kova), jossa Gabriel Knight taisteli muistaakseni ihmissusia ja muita hirviöitä vastaan.
Sen muistelon aika koittaa toisena päivänä, joten todetaan nyt, että ehkä tämä sopii sen ensimmäisen pelin yleiseen sanomaan lopulta aika hyvin: jokaisen on ennemmin tai myöhemmin tasattava tilinsä, vaikka aluksi voisikin näyttää siltä, että onnistui livahtamaan kuin koira veräjästä.
Liity Miikka Lehtosen seuraan retrostelemaan vanhoja pelejä joka lauantai Pelaaja.fissä. Ehdota kommenteissa, mitä seuraavaksi pitäisi napata retrosteluun.