Retrostelussa God Hand – paras ja hämmentävin toimintamätke, joka sinunkin olisi pitänyt pelata 11 vuotta sitten

Lehtosen retrostelussa tänä viikonloppuna Clover Studion hämärä toimintamätke God Hand.

4.8.2018 07:55

GOD HAND

Kehittäjä: Clover Studio
Julkaisija: Capcom
Alustat: PlayStation 2

Eräs retropelaamisen suurista iloista on aina ollut mahdollisuus tutustua sellaisiin peleihin, jotka syystä tai toisesta jäivät aikanaan väliin. Minulle yksi näistä suurista sokeista kohdista pelihistoriassani oli God Hand, jota en aikanaan jostain syystä pelannut. 11 vuotta myöhemmin oli aika paikata aukko yleissivistyksessä. Onneksi niin, sillä pelihän on aivan loistava! No, enimmäkseen.

God Hand on muun muassa Resident Evilistä, Vanquishista ja The Evil Withinistä tunnetun Shinji Mikamin peli, joka on niin japanilainen, että. Maailmanlopun jälkeinen maailma on outo yhdistelmä spagettiwesterniä ja japanilaista mytologiaa. Demonit yrittävät orjuuttaa ihmiskunnan rippeitä, mutta taivaallista voimaa sisältävän jumalkäden haltija pistää näille kapuloita rattaisiin ja nyrkkiä silmiin.

Vuonna 2007 julkaistu God Hand on näin myöhemmin tarkasteltuna selvää sukua PlatinumGamesin hittipeli Bayonettalle. Sen tavoin myös God Hand on humoristinen ja ylitseampuva toimintamätkyttely. Siinä missä Bayonetta heittää ruudulle kivitalon kokoisia enkeleitä ja demoneita, joiden naamalla ajetaan vertauskuvallisesti paskarinkiä noin kahdeksan tunnin ajan, God Handin älyttömyys on absurdimpaa.

Jo ensimmäisten kenttien aikana törmätään myrkkychihuahuaan, jonka poloiselle uhrille etsitään vastalääkettä pahaa pomminheittäjäkääpiötä jahdaten. Myöhemmin taistellaan lucha libre -henkistä gorillaa vastaan, kunhan tämä ensin saapuu paikalle ulottuvuuksien välisellä bussilla. Tai miten olisi kokonaan kääpiöiden täyttämä Power Rangers ­-henkinen sentai-ryhmä? Pelin huumori ei ole niinkään ilkeää, mutta kylläkin hyvin japanilaista. Tiedossa on siis hämmennystä koko rahan edestä.

Itse olin myyty alusta loppuun, ja juuri tämä hauska huumori ja yllättävät käänteet pitivät huolen siitä, että jaksoin pelata. Pelattavuudessa nimittäin on pieniä ongelmia.

Enimmäkseen God Hand on toimiva ja monipuolinen tappelupeli. Käytössä on kolme erilaista hyökkäysnappia, joita voi kombotella ja joiden taakse voi myös jemmailla erikoishyökkäyksiä. Ai millaisia? No vaikka sellaisia, joilla potkaistaan demonia kasseille tai läpsäistään litsarilla naamaan niin kovaa, että rahat lentävät kukkarosta kentälle kerättäviksi.

Rehellisesti sanoen pelin suurin ongelma on, että sen kontrollit ovat aika erilaiset. Oikea tikku ei esimerkiksi pyörittele kameraa, vaan tekee väistöjä eri suuntiin. Kameraa ei voi itse liikuttaa lainkaan, vaan se yrittää itse osoittaa tärkeään suuntaan. Kun ympärillä on runsaasti vihollisia, tämä toimii kauniisti sanoen vaihtelevasti.

God Hand on myös surullisen kuuluisa vaikeustasostaan. Viholliset eivät anna armoa, eikä peli sen enempää jaksa opettaa pelaajalle omia salojaan. Niinpä oppiminen tapahtuu kentällä ja kantapään kautta. Mukana on myös hauskoja kakkakepposia, kuten vihollisten taipumus kuoltuaan herätä henkiin jäätävän nopeina ja kovaa lyövinä demoneina, jotka sitten yleensä pistävätkin naaman mutterille.

PlatinumGamesin pelistä kun on kyse, God Hand ei noin yleisestikään tyydy tavanomaiseen. Peli kerää kokemustasoja pelaajan mättäessä vihollisia turpaan. Mitä paremmin menee, sitä aggressiivisemmiksi ja taitavammiksi viholliset muuttuvat. Kun taas saa hetken pataansa, menokin rauhoittuu levelien tippuessa. Yleensä tosin siinä kohtaa on jo kuollut, sillä jumalkätemme ei kestä kamalasti kuritusta. Ja kun henki lähtee, edessä on usein paluu koko suuren ja avoimen kentän alkuun. Väliaikaetapit kun ovat sangen harvassa.

En ihmettele, että God Handilla on fanaattiset ystävänsä, jotka jaksavat vielä 11 vuotta myöhemmin rummuttaa pelin puolesta ja mainostaa sitä kaikille vastaantulijoille. Yhtäläisesti ymmärrän myös, miksi niin moni on kimmonnut pelistä kuin teflonista konsanaan, sillä se on armoton, eikä aina hyvällä tavalla. Kummat ovat sitten lopulta oikeassa? Itse kallistuisin enemmän sen aliarvostetun klassikon suuntaan. Sanoisin myös, että God Hand on ehdottomasti tutustumisen arvoinen peli. Minua lähinnä harmittaa, että en löytänyt peliä jo 11 vuotta sitten. Parempi toki myöhään kuin ei milloinkaan.

Lisää luettavaa