Gran Turismo
Nykyään realistisesta autoilusta pitäville pelureille riittää vaihtoehtoja useilla alustoilla, mutta 1990-luvun synkkinä vuosina tilanne oli hieman toinen. Jos ei sattunut olemaan raskaaseen PC-rautaan rahansa sijoittanut autofani, tarjolla oli vain arcade-rällätystä, josta realismi oli kaukana. Eikä siinäkään toki mitään vikaa ole, mutta joskus simulaatiolle vain on paikkansa.
Tilanne muuttui vuonna 1997, jolloin eräs suuruudenhullu ikuisuusprojekti sai päätöksensä. Vuonna 1992 Sonyn sisäisen studion aloittama kehitysprojekti tuli vihdoin valmiiksi ja maailma sai tavata ensi kertaa Gran Turismon.
Polyphony Digital on aina kehittänyt pelejä sellaisella kauniisti sanoen japanilaisella lähestymistavalla. Realistisemmin voisi ehkä sanoa, että meno on ollut usein aivan sekopäistä. Gran Turismon pääsuunnittelija Kazunori Yamauchi on kertonut myöhemmin lehdistölle käytännössä asuneensa työpaikallaan koko viisivuotisen kehitysjakson ajan. Tämä ei siis ole vitsi.
– Pelin kehitys kesti viisi vuotta. Niiden viiden vuoden aikana emme pystyneet edes näkemään maaliviivaa. Heräsin töissä, menin nukkumaan töissä. Joskus huomasin, että alkoi olla kylmä. Se varmaankin tarkoitti, että oli talvi. Arvioisin, että viiden vuoden aikana kävin kotona ehkä neljästi, Yamauchi paljasti AutoWeek-lehden haastattelussa.
Eikä kyse ollut mistään sluibailusta, vaan yksinkertaisesti siitä, että Yamauchi tiimeineen tavoitteli aivan naurettavia maalitauluja. Niin muikea pelikone kuin PlayStation olikin, sitä ei oltu suunniteltu raskasta fysiikkalaskua vaativiin autosimulaatioihin, mutta sellaisen Polyphony Digital päätti silti tehdä.
Luonnollisesti ajan hammas on 23 vuodessa puraissut Gran Turismoa aika ahneesti, eikä peliä voi enää kehua mitenkään hämmentävän kauniiksi, mutta omalla tavallaan se on silti vaikuttava teos. Ajomalli tuntuu yhä realistiselta ja tiimi on selvästi käyttänyt paljon aikaa ja vaivaa esimerkiksi autojen jousitusten mallintamiseen. Vaiva kannatti, sillä kyllä se näyttää hyvältä, kun urheiluautot niiailevat kurveissa realistisesti riippuen siitä, onko niissä etu- vai takaveto. Eikä tuokaan ollut vitsi tai sarkasmia!
Kuten näissä tapauksissa joskus käy, hype meni aikanaan vähän överiksi. Jotkut innostuivat pelistä niin paljon, että väittivät sen pystyvän opettamaan pelaajansa oikeasti ajamaan. Tätä peliä pelaamalla pääsee ajokokeestakin läpi! Ehkä ei kuitenkaan, mutta toisaalta se voisi selittää ainakin osan liikenteessä nähdyistä perseilyistä.
Gran Turismo sisältää kaksi pelitilaa, joista toinen on se varsinainen pihvi. Arcade-tilassa voi rällätä menemään haluamillaan autoilla, mutta simulaatiotila vei pelin fanien vapaa-ajan kuukausiksi. Siinä pelaaja aloittaa uransa kirjaimellisesti mummon kauppakassia vastaavilla halpisautoilla. Sitten ajetaan kisoja, tuunataan autoja, hankitaan ajokokeissa parempiin autoihin oikeuttavia ajokortteja ja kivutaan pykälä pykälältä kohti todellisia katuraketteja.
En ole itse ollut koskaan mikään suunnaton autopelien ystävä, mutta Gran Turismo hurmasi minutkin, vieläpä juuri tällä maanläheisellä otteellaan. Uskokaa tai älkää, mutta pelitoimittajan palkoilla ei kauheasti luksusautoja ostella, joten ei minulla ole hajuakaan siitä, miten hyvin perinteisten autopelien superautot on mallinnettu. Mutta joku natiseva ja tutiseva Nissanin viistoperä? Nyt ollaan meikäläisen maastossa!
Enkä usko, että olen mielipiteeni kanssa yksin, sillä tokihan tällainen fantasia vetoaa pelaajiin. Gran Turismon tapauksessa se vetosi pelaajiin sen verran hyvin, että pelistä tuli PlayStationin suurin myyntihitti. Jatko-osia on nähty useita, mutta ei mitenkään hirveän tiheään, sillä vaikka Yamauchin työolosuhteet ovatkin ehkä parantuneet ja rahaa on enemmän kuin aiemmin, jokaisen Gran Turismon kehittämiseen menee silti yhä useita vuosia. Eikä se tiimi sluibaile toimistolla vieläkään.
Liity Miikka Lehtosen seuraan retrostelemaan vanhoja pelejä joka lauantai Pelaaja.fissä. Ehdota kommenteissa, mitä seuraavaksi pitäisi napata retrosteluun.