Nykyään Rockstar Games on mailman arvostetuimpia pelinkehittäjä, ja firman Grand Theft Auto -sarja pelimaailman kiistattomia kruununjalokiviä. Hieman erikoisesti matka tähän pisteeseen ei oikeastaan alkanut kahden ensimmäisen Grand Theft Auton myötä, vaan vasta sarjan kolmannen osan.
Ne kaksi ensimmäistäkin peliä olivat kyllä ihan viihdyttäviä rikosrällästyksiä, mutta erikoinen perspektiivi ja nykysilmin kovin alkeellinen pelattavuus eivät tuoneet peleille sitä kaivattua suosiota. Mutta kolmas osa? Voi pojat. Se räjäytti potin.
Muistan itse vieläkin ensimmäisen kosketukseni Grand Theft Auto III:een: eräs kotimainen pelilehti uutisoi tulevasta eepoksesta ja jutussa oli mukana peräti kuva, jossa kolmiuloitteinen sankari seisoi kukkulan päällä sinko kädessään ja edessään vino pino kaaosta. Pieni tajuntani paukahti siltä istumalta, koska suurena Grand Theft Auto -kohelluksen ystävänä ajatus kolmiuloitteisesta GTA:sta tuntui uskomattomalta.
Totuus ei ollut paljon vaisumpi, sillä Grand Theft Auto III oli vallankumoksellinen peli. Jo pelkästään aikanaan valtavalta ja niin kovin elävältä tuntunut kaupunki oli elämää suurempi juttu. Toki nykysilmin tarkasteltuna Liberty City on kovin alkeellinen paikka ja esimerkiksi PlayStation 2:n laitteistorajoitusten johdosta autot teleporttailevat pelimaailmaan kulmien ja pelaajan selän takana, minkä näkeminen väistämättä rikkoo illuusion kertaiskusta. Mutta silti: suuri ja kolmiuloitteinen kaupunki! Korkeusvaihteluita! Hirmuisesti jalankulkijoita! Elämää!
Pelattavuus oli tietenkin kuin aivan toisesta maailmasta verrattuna aiempiin, yksinkertaisiin GTA-peleihin. Nyt taustalla pyöri eeppinen rikostarina, jota tehtävät kuljettivat eteenpäin. Niiden ohella tarjolla oli tietenkin runsaasti sivutehtäviä, joista monet löytyivät mukavan orgaanisesti. Poliisiautossa pystyi esimerkiksi kytkemään sireenit päälle ja ryhtymään palkkionmetsästäjäksi.
Tällainen kaikki on nykyään tietenkin osa sitä perus-GTA-kokemusta, mutta ensimmäistä kertaa koettuna se tuntui niin huikealta. Hienoa oli myös se, että Rockstar hyppäsi täysillä mukaan populäärikulttuurin kelkkaan. Peli vilisi viittauksia elokuviin, sarjoihin, kirjoihin ja oikeisiin julkkiksiin. Radiokanavilla eivät pauhanneet enää geneeriset biisit, vaan oikeat erilaisten teemojen ympärille kasatut soittolistat, joiden välissä kuultiin oikeita juontajia ja mainoksia. Oma suosikkini oli tietenkin Flashback 95.6 FM, jossa soi 80-luvun rempseä musiikki.
Ja mitäpä olisi GTA-peli ilman paheksuntaa ja kohua? Grand Theft Auto III nousi otsikoihin kun tarkoishakuiset järjestöt uutisoivat, että lapsille suunnatussa pelissä muun muassa jaettiin pisteitä poliisien ja ilotyttöjen murhaamisesta. Kohussa oikeastaan mikään ei ollut totta, mutta se ei tahtia haitannut. Rockstar todennäköisesti nauroi koko matkan pankkiin myyntien noustessa samalla kun aina laajempi yleisö sai kuulla paheellisesta murhapelistä. Ilmainen mainonta on parasta mainontaa!
Niin vallankumouksellinen kuin Grand Theft Auto III olikin, rehellisesti sanoen siitä kyllä huomaa, että se oli se sarjan ensimmäinen 3D-peli. Mitään läheskään modernin tasoista pelattavuutta on turha odottaa, sillä peli on kovin kankea ohjata ja pelata. Siitä myös puuttuu paljon sellaisia ominaisuuksia, joita nykyään pidetään itsestäänselvyyksinä. Lentokoneet ja moottoripyörät, sekä monet muut hienoudet tulisivat sarjaan vasta vuosia myöhemmin.
Ongelmistaan ja puutteistaan huolimatta Grand Theft Auto III on ruusunpunaiset lasinsa ansainnut. Se oli aikanaan oikeasti hauska, teknisesti valtavan vaikuttava ja kaikin puolin vallankumouksellinen peli. Ilman sitä Rockstar ei olisi Rockstar, eikä pelaamisen maailma sellainen kuin se on nykyään.
Liity Miikka Lehtosen seuraan retrostelemaan vanhoja pelejä joka lauantai Pelaajalehti.comissa!