Retrostelussa Grand Theft Auto: San Andreas – kun ”kuuma kahvi” järkytti amerikkalaisia sydänjuuriaan myöten

Grand Theft Auto: San Andreas

Grand Theft Auto: San Andreas nousee usein esiin, kun ihmisiltä kysellään GTA-pelisarjan parasta peliä, enkä ihmettele ilmiötä lainkaan. Se ei ollut PlayStation 2:n ensimmäinen GTA, eikä edes ensimmäinen kolmiuloitteinen GTA, mutta se on tyyliltään huomattavasti modernimpi peli kuin sen kaksi edeltäjää.

San Andreas tuntuu olleen se piste, jossa Rockstar vaihtoi raiteita kohti firman nykyistä suuntaa. Piste, jossa studio alkoi panostamaan enemmän tarinankerrontaan ja vahvoihin hahmoihin kuin miljoonan erilaisen idean ja pienen tarinan toteuttamiseen. Tuloksena oli aikanaan erinomainen peli, mutta ajan hammas ei ole ollut San Andreakselle kovin kiltti.

San Andreas kertoo tarinan CJ:stä, joka vuosia sitten onnistui pakenemaan GTA-maailman Los Angelesin ghetoista ja väkivaltaisesta jengielämästä. CJ joutuu kuitenkin palaamaan kotikonnuilleen kuultuaan, että hänen äitinsä on murhattu. Kotona häntä ei odota iloinen jälleennnäkeminen, sillä CJ:n entinen kulmakunta on rappiolla. Alueella vaikuttaneet Grove Streetin jengit ovat hajonneet tuuliin, huumekauppiaat ovat vallanneet kulmat ja entiset jengiveljetkin suhtautuvat heidät hylänneeseen CJ:hin penseästi.

Tarjolla olisi siis väkivaltainen ja katu-uskottavaksi haluava tarina jengielämästä modernissa Los Angelesissa. Hahmojen inspiraationa ovat aika selvästi toimineet legendaarisen N.W.A.:n hemmot, sillä esimerkiksi Ryderin hahmo on aika selkeästi kopioitu Eazy-E:n muotokuvasta, ja muillekin veikoille löytyy hyvin selkeät yhtymäkohdat rap-yhtyeen jäsenistä.

Tämän ymmärtää, sillä pelin kirjoittaneet Dan Houser ja James Worrall ovat valkoisia hemmoja Englannista, joten heillä ei ole henkilökohtaista kosketuspintaa tai kokemustaustaa Los Angelesin jengielämästä, saati sitten afroamerikkalaisten nuorten miesten kokemuksista. Toki kirjailijat ovat vuosien varrella kirjoittaneet hyviä kirjoja esimerkiksi lohikäärmeistä tai kummituksista, joten tämä ei automaattisesti ole fataali ongelma, mutta Houserin ei-niin-hienovarainen tyyli aihealueeseen sovellettuna tuntuu välillä tahattoman koomiselta, toisinaan suorastaan ongelmalliselta.

Hyvänä esimerkkinä voisi nostaa esiin alkupään tehtävän, jossa CJ kavereineen noutaa vankilassa lusineen kaverinsa takaisin sivistyksen pariin. Kaveri haluaa käydä kostamassa toiselle vangille, joka olevinaan pölli hänen rap-lyriikkansa. Pian käykin ilmi, että miehet olivat vankilassa rakastajia, ja nyt miehisyys vaatii, että entinen rakastaja pistetään päiviltä ennen kuin hän puhuu tapahtuneesta. Sitten ajetaan prätkällä pitkin Los Angelesin katuja jahdaten miestä, joka huutelee hyvin korostetun kimeällä äänellä niin stereotyyppistä läppää, että homofobisia sarjakuvia piirtävätkin kauhistuisivat.

Tekisi mieli sanoa, että hei, se oli vuotta 2004 se, mutta ehkä olisi realistisempaa sanoa, että hei, se on Rockstaria se.

Ei San Andreas silti ole mikään vidoepelien vastine tiernapoikien murjaanille, sillä ongelmallisen pinnan alla piilee kiehtova ja vauhdikas tarina, jota varten on selvästi haettu innostusta myös aihetta käsittelevistä elokuvista, kuten Boyz n the Hood, Menace II Society ja New Jack City. Myös pelattavuus toimii mainiosti, ainakin jos ei pelaa pc:llä. Pc-versio ei ollut alkujaankaan mitenkään hirveän laadukas käännös, eivätkä vuodet ole olleet sille armollisia. Windowsin ja sen ominaisuuksien päivittyessä ympärillä San Andreas ei ole pysynyt kehityksen kärryillä mukana, joten vuonna 2020 pc-version pelaaminen on melkoista tuskaa.

Tökkivistä kontrolleista ja teknisistä ongelmista huolimatta minulla oli silti pelin parissa hauskaa. Olin puoliksi unohtanut, miten monipuolisia roolipelimäisiä mekanismeja mukaan oli tungettu. CJ:n pitää syödä pysyäkseen kunnossa, mutta jos syö liikaa, lihoaa. Samalla pitäisi käydä kuntosalilla treenaamassa tai juosta paskarinkiä korttelin ympäri, jotta saa kohotettua juoksukuntoaan. Hauskoja ideoita, jotka tavallaan elävät edelleen GTA V:n pelisuunnittelussa.

San Andreas sai aikanaan myös kunniaa muutamastakin syystä. Ensinnäkin se oli yksi niistä harvoista konsolipeleistä, jotka todella olisivat kaivanneet päivityksiä. Muutamakin pelin tehtävä oli suunniteltu niin huonosti ja tiukoilla vaatimuksilla, että ne olivat miltei mahdottomia läpäistä. Jokainen San Andreasta pelannut muistaa varmasti ”Supply Lines” -tehtävän, jossa tuhotaan radio-ohjattavalla lentokoneella huumekuriireita. Tehtävä oli niin ylituunattu, että jopa San Andreas -ääninäyttelijä, koomikko David Cross, on julkisesti polkenut sen maan rakoon.

Eikä sovi myöskään unohtaa ”Hot Coffee” -skandaalia. Pelin kehityksen aikana Rockstar oli suunnitellut, että CJ voisi treffien jälkeen harrastaa seksiä kömpelöiden minipelien muodossa. Joku tajusi, että idea oli parillakin tapaa huono, joten se torpattiin kauan ennen pelin julkaisua. Mutta Hot Coffee -tiedostot jäivät projektiin ja päätyivät lopulliseen peliin, josta hakkerit onnistuivat lopulta onkimaan ne esiin. Sitten alkoi vuosisadan paskamyrsky, kun tarkoitushakuiset poliittiset pyrkyrit esittivät, että Rockstar tietoisesti myy lapsille pornopelejä ja vaativat firman päätä vadille. Tahtia ei hidastanut se, että San Andreaksella oli jo alkujaankin ”vain aikuisille” -ikäraja, eikä myöskään se, että ilman tietoista ja pelin ulkopuolista hakkerointia koko seksikohtauksia ei edes pystynyt näkemään.

Todellisena amerikkalaisuuden multihuipentumana Rockstarin haastoi oikeuteen myös newyorkilainen isoäiti, joka oli ostanut pelin 14-vuotiaalle lapsenlapselleen (18+-ikärajasta piittaamatta) ja penäsi nyt suuria korvauksia muun muassa petoksesta, väärästä markkinoinnista ja lasten hyväksikäytöstä.

Jenkkihallitus vaati kohun seurauksena koko pelialaa koskevia muutoksia ja tiukempaa valvontaa, mutta joutui lopulta tyytymään siihen, että San Andreaksen ”vain aikuisille” -ikärajaa tiukennettiin entisestään ja peli luokiteltiin käytännössä pornoelokuvaksi. Samalla monet kauppaketjut vetivät sen kokonaan myynnistä, koska ne eivät moraalisista syistä myyneet moisella ikärajalla varustettua viihdettä, oli sisältö mitä tahansa.

San Andreas oli aikanaan todella hyvä peli, ja se on edelleen siellä omien GTA-suosikkieni joukossa. Erinomaisen hyvä soundtrack esitteli kokonaan uudelle yleisölle paljon hyviä 90-luvun rap-artisteja (ja tuotti oheiselle pelivideolle nanosekunnissa noin viisi miljoonaa copyright-vaatimusta) ja ajoi sisään Rockstarin uuden, tarinavetoisemman tyylin. Kun peli myi hillittömän hyvin, se todisti, että avoimen maailman pelitkin saattoivat olla enemmän kuin pelkkää kohellusta. Näin avattiin ovi Red Dead Redemptionin ja Grand Theft Auto V:n kaltaisille moderneille peleille.

Liity Miikka Lehtosen seuraan retrostelemaan vanhoja pelejä joka lauantai Pelaaja.fissä. Ehdota kommenteissa, mitä seuraavaksi pitäisi napata  retrosteluun.