Liity Miikka Lehtosen seuraan retrostelemaan vanhoja pelejä joka lauantai Pelaaja.fissä. Ehdota kommenteissa, mitä mies voisi seuraavaksi ottaa retrosteluun!
Half-Life 2 on kenties historian yliarvostetuin peli. Se nauttii vielä nykyään hämmentävän korkeaa arvostusta, ja lisäksi sen merkitystä ja vaikutusvaltaa pelaamisen historiassa yliarvostetaan suunnattomasti.
Ennen kuin mellakoiva faniporukka polttaa Pelaaja.fin maan tasalle ja ajaa minut maanpakoon, antakaa minun perustella väitteeni. En välttämättä onnistu muuttamaan niillä kenenkään mieltä, mutta ehkä joku ainakin ymmärtää, miksi esitän näin kummallisia väitteitä.
Valven vuonna 2004 julkaisema Half-Life 2 on yleisen mielipiteen mukaan eräs pelihistorian parhaista ja merkittävimmistä peleistä. Henkilökohtaisesti olen eri mieltä molempien näiden väitteiden kanssa. Ilmestyessään Half-Life 2 oli kyllä vaikuttava peli. Se yhdisteli vielä vuosituhannen alussa ensimmäisen persoonan räiskintäpeleissä verrattain harvinaista tarinankerrontaa uudenlaisiin teknologioihin kuten simuloituun fysiikkaan, sekä aikanaan todella vaikuttavaan vihollisten tekoälyyn.
Kuten pelaamisen maailmassa on tapana, nämä paikkansapitävät lähtökohdat on sittemmin paisuteltu aivan käsittämättömiin mittasuhteisiin. Vielä nykyäänkin Steamin foorumeilla vierailemalla voi nähdä ihmisiä, jotka vuonna 2020 julistavat, että Half-Life 2:ssa on paras pelitarina ikinä. Ilkeämpi mies voisi kysyä, että ”mikä tarina”, mutta itse en toki lähde tälle tielle.
Aika oli selvästi kullannut minunkin muistoni, sillä kun palasin pelaamaan Half-Life 2:n läpi ensimmäistä kertaa yli 10 vuoteen tätä juttua varten, yllätyin siitä, miten vähän tarinaa pelissä lopulta oli. Toki muistin ne tarinan huippukohdat – kuten ahdistavan ja jännittävän Ravenholmin kaupungin – mutta yleisesti Half-Life 2 tuntui kuin tarinan luurangolta. Yhden virkkeen persoonallisuuksilla varustetut hahmot pitävät pelaajalle vuorotellen lyhyitä puheita, sitten on aika juosta läpi harmaiden tunneleiden kohti seuraavaa puhepaikkaa.
Jos ollaan ihan rehellisiä, Half-Life 2 ei myöskään ollut ihan niin merkittävä tarinapioneeri kuin voisi kuvitella, sillä tarinalla varustettuja ja siihen suuresti nojaavia räiskintäpelejä oli nähty jo useita. Esimerkiksi No One Lives Forever -pelejä oli julkaistu jo kaksi Half-Life 2:n ilmestymiseen mennessä.
Myös ne muut Half-Life 2:n suuret myyntiargumentit – vihollisten tekoäly ja fysiikalla leikkiminen – ovat nykyperspektiivistä paljon vähemmän vaikuttavia. Sen myönnän, että vuonna 2004 fysiikkalelut, kuten moneen muuhunkin peliin sittemmin kopioitu painovoimapyssy – fysiikkalelu, jolla pystyi sieppaamaan ja heittelemään esineitä pelin maailmassa – olivat siisti ja uudenlainen juttu. Fysiikkapyssyllä leikkiminen oli edelleen todella hauskaa, ja miksi muka ei olisi? Jos ei pysty repimään viihdettä siitä, että murhaa zombeja ampumalla metrin kokoisia sirkkelinteriä niiden torsojen läpi, on itsekin kuollut.
Silti: jälleen rehellisyyden nimissä on todettava, että Half-Life 2:n fysiikat ovat todella alkeelliset. Monet pelin puzzleista ovat kankeita ja kömpelöitä, koska fysiikat eivät toimi aivan kuten voisi olettaa ja ilmeisesti Combine-sotilaat ammuskelevat noin 80 kiloa painavia luoteja, koska ammusten osumat heittelevät Gordon Freemania ympäriinsä kuin muovipussia hirmumyrskyssä.
Vihollisten tekoäly ei myöskään vakuuttanut, enkä muista sen vakuuttaneen minua suunnattomasti myöskään vuonna 2004. Ne vaikuttavimmat hetket ovat ennakkoon tiukasti skriptattuja, eikä ”viholliset osaavat huutaa ’kranaatti’ ja juosta karkuun räjähteiltä” ole mitään maatamullistavaa kamaa.
Väitänkö siis, että Half-Life 2 on täyttä roskaa? En suinkaan. Pelasin pelin tosiaan läpi ensimmäistä kertaa yli 10 vuoteen ja yllätyin myös siitä, miten toimiva kokonaisuus se edelleen on. Ajan hammas on nakertanut sitä pahasti muutamista kohdista, mutta pelaaminen oli silti ihan kivaa. Se ei ole huono saavutus peligenressä, joka nojaa vahvasti teknologiseen loistoon ja kikkailuun – teknologia kun on kehittynyt valtavasti viimeisten 16 vuoden aikana.
Mutta en allekirjoita väitettä siitä, että Half-Life 2 olisi historian parhaita pelejä, tai edes mitenkään maatamullistavan vallankumouksellinen. Sen kaikki elementit olivat vuonna 2004 jo pelinkehittäjien työkalupakeissa ja miltei kaikkien elementtien kohdalla ne todelliset pioneerit löytyvät jostain aivan muualta.
Tämän kaiken jälkeen voi olla hieman yllättävää kun sanon, että Half-Life 2 oli kaikesta huolimatta merkittävä peli yhdestä suuresta syystä: se oli valtavan kunnianhimoinen teos. Kaikki elementit olivat todellakin muualta tuttuja, mutta aniharva peli oli yrittänyt yhdistää ne kaikki samaan pakettiin. Muut FPS-pelit olivat sisältäneet tarinaa, jopa parempaa tarinaa, mutta Valve oli silti rohkea yrittäessään kertoa koko tarinan pelihahmon perspektiivistä. Ei välianimaatioita, ei elokuvamaista kamera-ajoa, vaan immersiota.
Juuri tämä kunnianhimoisuus on myös syy sille, miksi Half-Life 2 vaikuttaa vuoden 2020 perspektiivistä niin pliisulta peliltä. Tekniikka ei yksinkertaisesti ollut vuonna 2004 sillä tasolla, mitä Half-Life 2 olisi vaatinut. Valve on itse palannut päivittämään peliin parempia heijastuksia, vesiefektejä ja muuta kivaa vuosien varrella, mutta pinnan alta paistavat silti esimerkiksi fysiikkaefektit, jotka täytyi saada pyörimään vuoden 2004 rupuraudalla.
Mielipiteeni voisi siis tiivistää ehkä näin: olen kiitollinen siitä, että Valve julkaisi Half-Life 2:n ja se on mielestäni hyvä ja pelaamisen arvoinen peli. Sille on myös paikkansa pelaamisen historiankirjoissa. Mutta jos joku vuonna 2020 oikeasti väittää, että Half-Life 2 on yksi maailman parhaista peleistä, se kertoo mielestäni lähinnä siitä, että väittäjä ei ole ehkä pelannut hirveän monta muuta peliä.
Kommentit
No itse pyrin aina suhteuttamaan pelit siihen vuoteen jolloin ne on alunperin julkaistu, enkä vertamaan vanhoja pelejä uudempiin teoksiin. Mutta tosiaan on fakta ettei HL 2 edes silloin v.2004 ollut yhtä vallankumouksellinen FPS kuin alkuperäinen Half-Life v.1998. Vuonna 2004 kun kuitenkin ilmestyi sellaisia FPS pelejä kuin Far Cry, Doom 3 ja Halo 2 joiden ei tarvinnut hävetä Half-Life 2:n rinnalla, vaan noista kukin teki tiettyjä asioita jopa paremmin. V.1998 taas Half-Lifen rinnalla ei vastaavaa FPS-peliä ollut, vaan vain niitä ns. "Doom-klooneja"
Silti en lähtisi allekrijoittamaan väitettä että peli olisi yliarvsotettu, sillä v.2004 kyseessä oli kaikin puolin erittäin tasokkaan pelivuoden (edelleen paras pelivuosi ikinä, näin kehtaisin väittää) yksi parhaista peleistä ja HL2 on yksi niistä harvoista FPS peleistä jonka olen jaksanut useampaan kertaan pelata läpi.Vaikka Half-Lifessa tarinankerrontaa ei ikinä hirveästi ole ollut, niin itse olen juuri tuosta pitänyt ettei pelaajalle kerrota kaikkea tai väännetä kaikkea rautalangasta. Half-Lifen maailma ja tarina kyllä kiehtoo edelleen ja olisi kiva saada sille joskus vielä kunnollinen lopetus.
Itselleni taas se kaikkien aikojen yliarvotetuimman pelin titteli kuuluu Bioshockille. Olisi taas kiva kuulla tähän retroarvostelu/mielipide, ansaitseeko alkuperäinen Bioshock mukamas edelleen kaiken sen arvostuksen ja hehkutuksen? Itse en näin kokenut edes v.2007, vaan kyseessä oli kaikin tavoin vain ok/hyvä peli, ei todellakaan mikään yksi historian parhaista ja merkittävimmistä peleistä.
Täysin samaa mieltä. Aikanaan uutuutena oli kyllä hyvä, muttei silloinkaan mielestäni sen enempää. Half-life ykkönen oli mielestäni ilmestyessään, ja on vieläkin, huomattavasti merkittävämpi tapaus. Ja ennen kaikkea ykköstä pelaa tänäkin päivänä mieluummin
Goldeneye vuodelta 1997. :) Se jos mikä oli mullistava FPS konsoleilla vieläpä.
Itse tutustuin Half Life kakkoseen vasta vuosi sitten ekaa kertaa. Oikein toimiva, näyttävä peli edelleen, jonka räiskintä on menevän viihdyttävää ja aseissa jytyä. Tarinasta en välittänyt pätkääkään ja totta puhuakseni osaa edes kertoa siitä mitään. Hahmojen animaatiot edelleen ovat hienot ja kyllä pelin fysiikkaleikit miellyttivät. Kentät passeleita, osa mukavan kookkaita, joissa myös tunnelmaa.
Kuitenkin mielestäni "vain" erinomainen perusräiskintä, jossa monet asiat toimivat enemmän kuin hyvin. Ei kovin persoonallinen peli eikä herättänyt tarinansa ja hahmojensa puolesta mitään tunteita juurikaan. Mestariteos ei siis todellakaan tai mitään top-10 -kamaa.
Ja kyllä. Bioshock on minustakin äärettömän yliarvostettu peli, joka on vain pelkkää A-pisteestä juoksemista B-pisteeseen ja sieltä sitten C-pisteeseen ja takaisin. Puuh. Upea miljöö ja tunnelma kyllä, mutta pelillinen sisältö tylsää putkessa juoksemista.
.
No jos noita kahta vertaa v.2020 keskenään niin kumpi on vanhentunut paremmin? Itse pelasin GoldenEyen monipeliä viime kesänä kaverilla ja voin sanoa että on kestänyt aikaa huomattavasti Halffista huonommin. Toki en väitä vastaan että v.1997 Goldeneye olisi ollut etenkin konsolipuolella "vallankumouksellinen" FPS, mutta Half-Life on näistä kahdesta se joka on sitä ajan hammastkin kestänyt paremmin.
Mutta joo, itse kyllä arvostan Half-Life 2:n kaikesta huolimatta korkealle, vaikka silloin v.2004 en edes pelistä ollut erityisemmin innostunut vaan nimenomaan Halo 2, Far Cry ja jopa Doom 3 kiinnostivat enemmän. Itse taisin Half-Life 2:n pelata ensimmäistä kertaa vasta vuoden 2005 puolella tai 2006 alussa. Ravenholm demoa kokeilin jo silloin 2004, enkä syystä tai toisesta ollut silloin vakuuttunut.
Eli summarum itselleni alkuperäinen Halffis on lähes 10/10 peli omaan aikaansa nähden, ainoastaan Xen-tasot rokottavat pisteitä. Half-Life 2 helposti kuitenkin 9/10 peli.
Et saa perustella. Saunan taakse siitä!
Bioshock 2 on paras Bioshock. Ei edes tarvitse perusteluita koska se on fakta.
Samoilla linjoilla. Itselle aikanaan HL2 oli jopa pienoinen pettymys. Ei millään lailla voi edes verrata ensimmäiseen osaan.
Yksi iso pettymys itselle oli nimenomaan tekoäly. Ensimmäisen Half-lifen mariinit olivat paljon älykkäämpiä kuin kakkosen combine sotilaat. Esimerkiksi, jos yritit telttailla nurkan takana, mariinit hyvin nopeasti lähettivät terveisiä kranaattien muodossa tai yrittivät kiertää sivustaan. Combine sotilaat vaan yrittivät tulla suoraan päälle.
Itse taas täysin eri mieltä kirjoittajan ja kommentoijien kanssa. Jos ei tykkää pelistä, niin se on ihan ok, mutta kirjoita nyt artikkeli asiasta ja jätä perustelematta asia muuten kuin ettet nyt vain tykännyt. Olisi ehkä kiva saada hiukan esimerkkiä minkä koet parempana FPS-pelinä tuohon aikaan? Itsekin pelasin juuri vasta kaikki Half Life pelit uudelleen läpi kun Black Mesa julkaistiin (vihdoinkin). Myönnän itsekin, että aika on tehnyt tehtävänsä ja olen aina osittain inhonnut HL2:n (ja episodien) fysiikoita, kun yhteen kivenmurikkaan voi jäädä jumiin ja jopa ottaa vahinkoa fysiikoiden bugattua, mutta peli on silti kaikesta huolimatta vieläkin erittäin hyvä. Ja vaikka fysiikat ehkä ovatkin jo vanhentuneet, ovat ne silti yllättävänkin aikaa kestäneitä, kun harva peli on vieläkään yhtä onnistuneesti keksinyt hyödyntää niitä kuin joku 2004 julkaistu räiskintä.
Half Life 2 on alusta asti hyvin mietitty ja suunniteltu kokonaisuus johon ei nykypelitkään aina pysty. Peli kehittyy kokoajan pelatessa, eikä yhden pelimekaniikan keksittyään toista sitä alusta loppuun ilman mitään vaihtelua. Pelissä on selkeitä osioita, joita läpäistyään ne jätetään ja siirrytään uuteen, eikä takerruta niihin kuin kärpänen tervaan. Tarina voisi aina olla parempi, varsinkin näin 16 vuotta julkaisun jälkeen, mutta oli silti aikanaan harvinaista herkkua FPS-pelissä. Ja Half Lifen maailma on isommassa pääosassa kuin tarina ja sen hahmot. Ja se, että pelaaja saa itse yrittää miettiä ja kursia kasaan mitä tarkalleen oikein on tapahtunut.
Sanoit myös, että työkalut olivat jo käytössä, mutta kuka toinen kehittäjä sitten käytti niitä yhtä hyvin kuin Valve? Katsopa listaa FPS-peleistä mitä julkaistiin samaan aikaan, yksikään toinen peli ei yllä samalle tasolle. Voit toki sanoa tykänneesi jostain toisesta pelistä enemmän, ja se on täysin ok, mutta mikään toinen FPS-peli ei jättänyt samanlaista perintöä kuin Half Life. Tai no, ehkäpä toinen suosikkini, Halo, on pystynyt samaan.
Väitän myös, että HL2 on yksi parhaimpia pelejä mitä on ja sille on paikkansa yhtenä pelien merkkipaaluista, joten en sitten liene pelannut juurikaan muita pelejä 30 vuoden pelaamiseni aikana. Puhuu ehkä jotain myös Half Life maailman suosiosta, kun vieläkin jaksetaan innostua kun uusi peli (vihdoinkin) julkaistaan kyseiseen universumiin (HL: Alyx). Ei sellaista suosiota voi saada vain jollain tusinapelillä, joka oli vain "ihan hyvä".
PS. En ole vihainen tai agressiivinen tätä kirjoittaessani, jos nyt tekstistä saa sellaisen kuvan. Olen vain eri mieltä. Ja on ihan kiva oikoa noinkin poskettomia väitteitä, kuin mitä Lehtonen kirjoittaa viimeisessä lauseessaan. Ennemminkin tämä koko artikkeli kuulostaa siltä, että nyt pitää vähän tempaista ja kirjoittaa jotain räväkkää! Ainahan näitä vastaavia artikkeleita eteen tulee silloin tällöin: ei se joku huippu urheilija nyt koskaan oikeastaan ollutkaan hyvä urheilija, ei se kulttileffa nyt oikeastaan koskaan ollutkaan oikeasti hyvä, ei se suuren suosion saavuttanut peli nyt oikeastaan koskaan ollutkaan hyvä, jne. jne.
Kuulostaa vähän siltä, että artikkelilla joko yritetään tahallisesti provosoida tai sitten kirjoittajalla on joku tarve ernuilla asialla.
Kaipaisin kirjoittajalta jotain esimerkkejä siitä mikä sitten oli tuohon aikaan se oikeasti erinomainen ja mullistava FPS, jos Half-Life 2 ei sitä pystiä ansaitse? Ok, kaikki Half-Life 2:ssa esiintyneet elementit ovat varmasti olleet muodossa tai toisessa jo muissa peleissä, mutta koskettiko ne pelit samalla tavalla pelaajien sydäntä kuin HL2 teki? Tai olivatko ne pelit millään tavalla samanlaisia huippuunsa hiottuja vuoristorata-ajeluja, jossa jokaisen kulman takana odottaa jotain uutta maisemaa ja mielenkiintoista twistiä tuttuihin mekaniikoihin? Tuskinpa vain.
Pelkästään se, että peli ei oikein itselle napannut ei ole minusta hyväksyttävä syy vihjailla, että muut hehkuttaisi peliä jotenkin syyttä tai tietämättömyyttään. Sitähän tuolla karsealla "yliarvostettu" termillä käytännössä tarkoitetaan.
EDIT:
Tällaista roskaa en olisi ihan hetkeen uskonut lukevani Pelaajan julkaisemasta artikkelista ja vieläpä arvostamani pelitoimittajan kirjoittamana. Toisin kuin zen-mestari Boblick tuossa ylempänä, myönnän olevani hieman loukkaantunut.
Yhtä hyvin voisi väittää, että Twin Peaksissa ei ole olennaista eroa muihin 80-luvun saippuasarjoihin, koska se on koottu käytännössä niistä poimituista tutuista elementeistä. Kaikkeen on kuitenkin vuodatettu se tarpeellinen määrä sydänverta, joka nostaa yksittäiset osa-alueet ja kokonaisuuden kilpailun yläpuolelle ja tekee niistä jotain mitä ihmiset muistelee vielä vuosikymmenien kuluttuakin suurella lämmöllä.
Pidän aika ylimielisenä lähteä kiistämään näin pelaajien tunnereaktioita. En minä Half-Lifeä ajatellessani ala pohtimaan oliko fysiikat tai grafiikat mitään erikoista edes silloin aikoinaan tai täyttääkö tarina standardit. Mitä minun tarvitsee tietää on ainoastaan se, että peli kosketti ja oli minulle aikanaan suuri merkkipaalu pelien saralla. Nautin sen pelaamisesta edelleen, vaikka tietenkään se ei enää tuota samoja kiksejä kuin ensimmäisellä kerralla ja ikäkin alkaa näkyä ja tuntua. Se on silti yksi maailmanhistorian parhaita pelejä.
Pelasin HL2:n ensimmäistä kertaa joskus 2014, kymmenen vuotta pelin ilmestymisen jälkeen. Sittemmin olen läpäissyt sen vielä kolme tai neljä kertaa uudestaan. Sama koskee episodeja.
Minusta HL2 lisäreineen on yksi kaikkien aikojen parhaista peleistä. Syyksi nostaisin fysiikkakikkailun sun muun sijaan sen, että kaikki on niin viimeisen päälle hiottua. Kenttäsuunnittelu on loistavaa, koko ajan eteen lyödään uusia ideoita, tarina toimii ilman että pelaamista keskeytetään yhdelläkään välinäytöksellä. Jopa grafiikka on mukiinmenevää nykypäivänä. Kokonaisuus on niin toimiva, että vastaavaa näkee harvoin.