Retrostelussa Haunting: Starring Polterguy – kauhupeliä odotettiin pitkään, mutta se ei viihdyttänyt pitkään

Lehtonen nappasi retrosteluun hetken kammottaneen Haunting: Starring Polterguyn. Lue fiilistelyt täältä!

15.6.2019 07:55

Kauhupeliä odotettiin pitkään, mutta se ei viihdyttänyt pitkään

Haunting: Starring Polterguy oli minulle nuorena jonkinlainen pelien Graalin malja. Näin siitä mainoksia amerikkalaisissa pelilehdissä, ja ajatus pelistä, jossa pääsi kummituksena riivaamaan ihmisiä hulluuden partaalle oli kuin kissanminttua kummituksista ja kauhutarinoista pitävälle nuorelle pelaajalle.

Valitettavasti Haunting ei tainnut saada Euroopassa kovinkaan laajaa julkaisua, vaikka EA:n peli olikin, sillä en sitä ikinä mistään kaupasta löytänyt. Niinpä pääsin kokeilemaan sitä vasta vuosia myöhemmin *krhöm* emulaattoreiden avulla ja odotukseni oli melkoinen.

Nokkelimmat ehkä arvaavat, miten tämä tarina päättyy.

Retrostelussa Haunting: Starring Polterguy

Haunting: Starring Polterguy ei tosiaan ole pelinä kovin kummoinen, mutta ideana kylläkin huikea. Pelaaja on pahan mafioson murhaama 90-luvun asenteella varustettu cooli skeittiteini, joka palaa haudan takaa kostamaan murhaajalleen ajamalla tämän perheineen hulluuden partaalle.

Käytännössä peli on siis softalelu, jossa leikkikenttänä on mafioson perheen sen hetkinen asunto. Perheenjäsenet vaeltavat huoneesta toiseen, ja kussakin huoneessa on vino pino erilaisia esineitä, joita Polterguy voi riivata. Kun onneton kummittelun uhri sitten tulee tarpeeksi lähelle esinettä, näytetään pieni animaation pätkä ja pelkomittari nousee hieman. Sitten toistetaan jahdaten uhreja huoneesta toiseen, kunnes nämä lopulta pakenevat yksi kerrallaan ulos talosta.

Olihan minulla toki pelin kanssa kivaa muutaman tunnin ajan, kun etenin kentästä toiseen ja katselin katselin niiden eri animaatioita ensimmäisiä kertoja. Kehitystiimi on käyttänyt selvästi reippaasti mielikuvitusta, ja vaikka suuri osa animaatioista onkin todella kesyä kamaa, mukaan mahtuu yllättävän maukastakin materiaalia, kuten mahdollisuus riivata pesukoneen päälle unohdetut farkut ja täyttää ne verisillä irtojaloilla ja lantiosta törröttävällä selkärangan pätkällä.

Jostain syystä EA:n 90-luvun alkuvuosien komea 2D-grafiikka on myös aina vedonnut minuun kovasti, ja oli suuri syy sille, miksi esimerkiksi Desert Strike on yksi ajankohdan suosikkipeleistäni. Myös Hauntingissa grafiikkaosaston tyypit ovat huhkineet ylitöitä yksityiskohtaisia ja komeita pikselianimaatioita tehtaillessaan.

Kaikki kiva kuitenkin loppuu aikanaan, ja Hauntingin tapauksessa hupia ei sen parin tunnin päälle kauheasti irtoa. Samojen pelästysten katselu kymmenettä kertaa ei enää kamalasti viihdytä, eikä pelillä rehellisesti sanoen ole paljon muuta annettavaa. Kehitystiimi on myös tajunnut tämän, ja kauhuanimaatiosoittimen päälle on yritetty lätkiä hieman pelillisiä elementtejä. Polterguy polttaa jatkuvasti ektoplasmaa paitsi olemassaoloon, myös kauhujen generointiin. Sitä saa aina takaisin hieman peloteltuaan jonkun ulos huoneesta, mutta ennemmin tai myöhemmin se loppuu, ja sitten edessä on matka helvettiin keräämään lisää ektoplasmaa kauhujen täyttämästä labyrintistä.

Viimeistään tässä vaiheessa hyvin ilmavat ja epätarkat kontrollit alkavat tökkiä vastaan, ja ne ovatkin se ainoa vaikeus labyrintin navigoinnissa. Kun Polterguy liikkuu kuin känniääliö rullaluistimilla, tarkka ohjaus on miltei mahdotonta ja osumia tulee väistämättä.

Retrostelussa Haunting: Starring Polterguy

Hauntingin idea oli silti mitä mainioin, ja olinkin suorastaan hämmentynyt, kun vuosikausia näytti siltä, että kukaan muu ei ollut valmis tarttumaan siihen ja tekemään – suoraan sanoen – parempaa peliä aiheesta. Vuonna 2003 kuitenkin tärppäsi, kiitos mainion Ghost Masterin. Sen perusidea on sama: pelotellaan ihmisiä henkihieveriin. Se on kuitenkin myös oikea peli, jossa on suurempia ja pienempiä tavoitteita, mahdollisuus rakentaa monimutkaisia komboja ja näin hyödyntää kunkin kentän yksilöllisiä mahdollisuuksia. Tätä kirjoittaessani tajusin myös, että koska Ghost Master ilmestyi vuonna 2003, sen julkaisusta on jo selvästi enemmän aikaa kuin Hauntingin julkaisusta Ghost Masterin ilmestyessä. Koskahan joku siis tarttuu taas ideaan ja tekee toisen hyvän pelin?

Sitä odottellessa Haunting kannattaa kyllä nopeasti tsekata, mutta samaa pelikokemusta kaipaavat saavat sen paljon parempana versiona vaikkapa Steamista Ghost Masterin myötä.

Lisää luettavaa