Seikkailupelit ovat aina olleet suosikki-genrejäni, eikä syytä siihen tarvitse hirveästi arvuutella. Sierra On-Linen Police Questit ja Space Questit avasivat ketsuppipullon korkin kaverin mustavalkoisella Hercules-näytönohjaimella varustetun PC:n valossa. Siinä missä Sierran pelit aloittivat innostuksen, todelliseksi intohimoksi seikkailupelaaminen nousi Lucasfilm Gamesin pelien myötä.
Näistä peleistä ensimmäinen oli vuonna 1987 julkaistu Maniac Mansion, joka ei ollut vain minulle se todellinen silmienavaaja, sillä sitä voi helposti ja perustellusti pitää yhtenä kaikkien aikojen merkittävimmistä seikkailupeleistä. Se kun loi polun, jota seikkailupelit seuraavat vielä nykyäänkin.
Maniac Mansionin tarina alkoi jo vuonna 1985, jolloin Lucasfilm Gamesin pomot antoivat Ron Gilbertille ja Gary Winnickille tehtävän kehittää Lucasfilmille uuden ja alkuperäisen pelin, joka ei perustuisi mihinkään lisensseihin. Paljon tämän enempää Lucasfilmin pomot eivät sitten enää projektiin puuttuneetkaan, ja Gilbert on myöhemmin useasti todennut, että juuri tämä vapaa luomisen ilmapiiri oli merkittävä tekijä tiimin useiden menestyspelien kehityksessä. Kehittäjät pystyivät levittelemään vapaasti siipiään ja suuntaamaan oudolta kuulostavillekin poluille ilman pelkoa siitä, että joku hengitti niskaan valmiina pistämään projektin jäihin, jos tulos ei heti näyttänyt myyntikelpoiselta.
Maniac Mansion (C64-versio)
Winnick ja Gilbert olivat tuoreita Lucasfilm-kehittäjiä, jotka olivat ystävystyneet nopeasti huomattuaan, että yhteisten kiinnostusten kohteiden ohella myös heidän huumorintajunsa olivat kovin samanlaiset. Näistä juurista lähti myös pelin idea: komedipainotteinen kauhuseikkailu, joka ammensi inspiraatiota 80-luvun slasher-elokuvista. Winnick ja Gilbert eivät projektiaan hirveästi suunnitelleet, vaan kehittelivät yhdessä erilaisia kohtauksia ja vitsejä, jotka naurattivat kaksikkoa.
Vitsien ja suunnitelmien kertyessä pinoon toimiston pöydälle yksi hämmentävän suuri kysymys kaipasi vielä ratkaisua: millainen peli Maniac Mansion oikeastaan edes olisi? Winnick ja Gilbert pohtivat ideoita laidasta laitaan, ja he suunnittelivat muun muassa digitaalista lautapeliä, jossa kartanon eri huoneet olivat pelilaudan ruutuja, ja hahmot sekä tapahtumat pelaajan ja tietokoneen pelaamia kortteja.
Projektin palaset loksahtivat lopulta paikalleen jouluna 1985, jolloin Gilbert näki serkkunsa pelaavan Sierran King’s Quest -seikkailupeliä. Vallankumouksellisesti koko ruudun animoitua grafiikkaa ja perinteistä ”kirjoita käskyjä” -seikkailupelaamista yhdistänyt King’s Quest innosti Gilbertin tekemään myös heidän pelistään samanlaisen, mutta ei mitään kopiota. Gilbert kun uskoi, että Lucasfilmin tiimi pystyisi korjaamaan monia niistä ongelmista, joita hän löysi nopeasti King’s Questista: pelin rajoittunut tekstiparseri teki pelaamisesta turhauttavaa, kun pelaajan piti yrittää keksiä, mitkä tarkat sanamuodot kelpuutettiin ongelmien ratkaisemiseksi, ja lisäksi peli oli täynnä ikäviä kerrasta poikki -kuolemia.
Maniac Mansion (C64-versio)
Muutaman vuoden kuumeisen kehityksen jälkeen uunista pullahti ulos vallankumouksellinen seikkailupeli. Hullu tohtori Edison on kaapannut Sandyn ja aikoo käyttää tätä mielipuolisten kokeidensa koekaniinina. Sandyn poikaystävä Dave ja kaksi vapaavalintaista kaverusta lähtevät kauhujen kartanoon pelastamaan tätä.
Ero Sierran peleihin on valtaisa, ja sen huomasi heti pelin käynnistettyään. Tekstiparserit ja kirjoittaminen jäivät historiaan, sillä Maniac Mansionia pelataan graafisella käyttöliittymällä. Ruudun alalaidassa on pino verbejä, joiden avulla voi nostaa eteismattoja, avata ovia, soittaa intergalaktiselle poliisille tai pistää hamsterin mikroaaltouuniin. Kaikki nämä ovat oikeita esimerkkejä pelin melko huuruisesta ja lennokkaasta tarinasta.
Toinen merkittävä ero paljastui niin ikään pian: Maniac Mansion on vuoden 1987 seikkailupeliksi todella elokuvamainen. Vähän väliä tarina hyppää yllättäen pois pelaajan puuhista ja näyttää vaikka miten tohtori Edin poika lähtee nälissään huoneestaan etsimään ruokaa. Nämä pienet kohtaukset paitsi tuovat peliin tunnelmaa, myös toimivat vihjeinä: kun poika on hakemassa sapuskaa, voi livahtaa tämän huoneeseen tekemään pahojaan, tai ainakin tietää pysyä pois keittiön lähettyviltä.
Maniac Mansion oli myös hämmentävän uudelleenpelattava seikkailupeli. Daven lisäksi sankarivalikoima sisältää kuusi nuorukaista, joista jokaisella on omat taitonsa ja heikkoutensa. Mukaan valittu kaksikko määrittää, mitä pelin lukuisista ongelmista voi omalla sankariporukallaan ratkaista, ja mitkä ovat mahdottomia. Kun peli sisältää jo yleisestikin useammankin erilaisen lopun, paketista riittää uuttaa nähtävää ja koettavaa moneksi pelikerraksi. Kolmen hahmon vuoroittainen ohjaaminen avaa myös oven monimutkaisille ongelmille, joiden ratkaiseminen vaatii useamman hahmon välillä vaihtelemista.
Maniac Mansion (DOS-versio)
Maniac Mansion oli suuri hitti. Alkuperäinen Commodore 64 -versio myi hyvin, ja Lucasfilm tuotti siitä omat versionsa myös muille ajan tietokoneille, ja jopa sensuroidun ja siistityn Nintendo-käännöksenkin.
Gilbertin ja Winnickin peliä varten kehittämä uusi skriptauskieli, SCUMM, taas toimi käytännössä kaikkien Lucasfilmin ja Lucasartsin seikkailupelien selkärankana, joskin tietenkin sitä kehitettiin ja paranneltiin vuosien varrella. Myös tarinan vakavampia elementtejä ja komediaa sekoitteleva tyyli pidettiin käytännössä loppuun asti, ja nämä legendaariset Lucasfilmin ja Lucasartsin seikkailupelit ovat taas vuorollaan toimineet inspiraationa lukemattomille muille seikkailupeleille, aivan niille viime aikoina julkaistuillekin.
Tuskinpa kukaan Lucasfilmillä osasi aavistaa, että kun Ron Gilbertin ja David Winnickin käskettiin tehdä uusi peli, tuloksena olisi vallankumouksellinen mestariteos, joka asetti raamit yli 30 vuotta jatkuneelle taiteelliselle suuntaukselle.