Mario Golf (1999)
Oikea golf ei ole urheilulajina hirveän hauskaa katsottavaa, mutta golf-aiheiset videopelit ovat olleet erinomaisen viihdyttäviä Commodore 64:n Leaderboardista saakka. Outoa, mutta totta! Sittemmin golf-pelien lippua on liehuttanut erityisen menestyksekkäästi japanilainen Camelot Software Planning, joka on viimeisten 22 vuoden aikana työstänyt useita golf- ja tennis-pelejä, sekä myös luonut Waluigin hahmon.
Tuorein Mario Golf -peli ilmestyi vasta aivan äskettäin, hieman ristiriitaisen vastaanoton kera. Palataan siis ajassa taaksepäin aikaan, jolloin kaikki oli paremmin, arvostelutulokset korkeampia ja Mario Golf aivan uusi ja ihmeellinen pelisarja. Palataan vuoteen 1999!
Rehellisesti sanoen Mario Golfin suurin innovaatio oli se, että se yhdisti golf-pelit Nintendon tuttuihin pelihahmoihin ja värikkääseen tyyliin. Pelinä se seurasi vain sitä pitkää polkua, jota useat videopelit olivat vuosikausien ajan kulkeneet. Ja miksipä ei? Golf-pelien perinteinen niin kutsuttu kolmen klikkauksen pelattavuus kun toimi mitä mainioimmin vuodesta toiseen, joten miksi rikkomaan pyörää?
Siltä varalta, että tämä idea ei ole kaikille käsitteenä tuttu, idea on hyvin simppeli: pelaaja tähtää lyöntinsä suunnilleen siihen suuntaan, mihin haluaa sen lentävän ja valitsee laukustaan sopivan mailan. Ensimmäinen painallus aloittaa svingin, toinen pysäyttää kohti huippuaan kasvavan mittarin ja lukitsee lyönnin voiman, kun taas kolmas hoitaa hienosäädön. Mitä lähemmäs merkittyä neutraalia pistettä lyönnin pysäyttää, sitä tarkemmin pallo lentää haluttuun suuntaan. Helppoa ja toimivaa!
Hauskana pienenä trivia-pätkänä tämä kolmen painalluksen pelattavuus saattoi saada alkunsa vuonna 1985 julkaistusta NESin golf-pelistä, jonka nimi oli mielikuvitukselliesti Golf. Kenties Mario Golf siis jatkaakin julkaisuhetkellä 14 vuotta pitkää Nintendon golf-pelien perinnettä?
Mario Golfin tapauksessa kokonaisuus hieman kärsii siitä, että peli on hieman… epätarkka? Ylimalkainen? Ei-luotettava? Kenties koska kyseessä oli Camelotin ensimmäinen golf-peli, kaikki osaset eivät toimi aivan niin hyvin kuin voisi toivoa. Peli väittää, että tuulen ja muut olosuhteet huomioiden täysillä isketty lyönti lentää suunnilleen tuonne. Miksi sitten ”Nice shot!” -efektin saattelema lyönti päätyykin jonnekin naapurin takapihalle puolet lyhyemmän etäisyyden päähän?
Eipä silti, että tällainen ajoittainen outoilu hirveästi tahtia haittaisi, koska pelaaminen on yleisesti sangen rentoa. Tekoäly tuntuu selvästi antavan armoa, koska oma plusvoittoinen kierrokseni ei päättynyt mihinkään murskatappioon, vaan aluksi runsaasti miinuksen puolella ollut kärki valui koko ajan lähemmäs ja lähemmäs vaikka omat suoritukseni olivat vähän mitä sattuu. Kiva, että golf-peleihinkin on saatu kumilankatekoäly!
Monien muiden Nintendon menestyneiden pelien tavoin myös Mario Golf nojaa firman laajaan hahmovalikoimaan ja yleiseen hupiin. Tylsien geneeristen golf-pelureiden sijaan viheriöllä nähdään Wario, vauva-Mario, Yoshi ja monia muita tuttuja hahmoja, joista jokaisella on oma tyylinsä pelata ja elehtiä kentällä. On hieman sydäntäraastavaa, kun huonon suorituksen jälkeen vauva-Mario itkee kyyneleet lentäen viheriön laidalla. Älä itke, vauva! Yritän ensi kerralla saada birdien!
Normaalin golfin ohella pelistä löytyy useita muitakin pelitiloja, joissa tarkoituksena voi olla vaikka läpäistä golf-kierros mahdollisimman nopeasti, tuloksesta niin hirveästi piittaamatta. Tämähän kuulostaa hieman samanlaiselta kuin Mario Golf: Super Rushin uusi tosiaikainen pika-golf!
Vielä erikoisempaa on se, että alun perin Nintendo 64:lle julkaistu Mario Golf sai pikavauhtia myös Game Boy Color -käännöksen. Tämä kuulostaa paperilla hieman jäätävältä, mutta myös Camelotin kehittämä käsikonsoliversio on erinomaisen laadukas. Se sisältää myös niitä kepeitä roolipelielementtejä, joita myöhemmissä Mario Golf -peleissä on nähty, mutta jotka loistavat poissaolollaan Nintendo 64 -versiossa.
Kenties voitaisiin siis sanoa, että koko Mario Golfin 22-vuotinen historia on ollut vanhojen ideoiden uusiokäyttöä. Tai vähintäänkin niiden tuunailua, sillä peleihin heitellään uusia ideoita, jotka joko nostavat koko genreä eteenpäin tai jäävät yhden pelin kuriositeeteiksi. Näissä tapauksissa on aika tärkeää tuntea historiansa, jotta voi nähdä, mistä ideoita on lainailtu.
Liity Miikka Lehtosen seuraan retrostelemaan vanhoja pelejä joka lauantai Pelaaja.fissä. Ehdota kommenteissa, mitä seuraavaksi pitäisi napata retrosteluun.