Pelinkehitys on pääosin kollaboratiivista puuhaa. Muutamia yksinäisiä lukuunottamatta pelejä tehdään tiimeissä, vieläpä alati suuremmissa sellaisissa. Jos pelejä verrataan vaikka elokuviin, edes merkittävissä rooleissa olevien yksittäisten kehittäjien käden jälki on sangen vaatimaton. Elokuvamaailman gurujen ja suurten ohjaajien kaltaiset auteurit loistavat pelimaailmassa poissaolollaan muutamia hyvin harvoja poikkeuksia lukuunottamatta. Eräs näistä suurista poikkeuksista on kiistatta japanilainen Hideo Kojima.
Vaikka kyseessä ei toki olekaan miehen ensimmäinen peli, voidaan sanoa Kojiman nousseen todelliseen tähteyteen vuonna 1998, jolloin julkaistiin Metal Gear Solid. Pyöreitä vuosia hiljattain täyttänyt peli väitti tarjoavansa taktista vakoilutoimintaa, mutta todellisuudessa tarjolla oli unohtumaton ja hämmentävä trippi.
Metal Gear Solid oli vuonna 1998 tajuntaa räjäyttävä peli. Kojiman tyylille uskollisesti kyseessä on PlayStationin resurssit huomioiden hillittömän kaunis peli. Terroristeiksi ryhtyneet Foxhound-erikoisjoukot ovat kaapanneet haltuunsa ydinaseita sisältävän laitoksen ja uhkaavat laukaista ohjuksensa, jos heidän vaatimuksiinsa ei suostuta, ja eihän niihin suostuta. Sen sijaan paikalle lähetetään yhden miehen armeija, legendaarinen koodinimi Solid Snake.
Itsekin juuri näiden samaisten erikoisjoukkojen riveissä taistellut Snake soluttautuu terroristien kaappaamaan laitokseen pelastamaan DARPAn päällikköä ja riisumaan terroristeja aseista. Aikaa on vain muutamia tunteja ennen kuin ohjukset lentävät, joten ilmassa on klassisen teknotrillerin ainekset.
Metal Gear Solid ei kuitenkaan pysytellyt klassisen teknotrillerin tiellä kuin muutamia kilometrejä, sillä Kojima on Kojima. Ei aikaakaan ennen kuin Snake on jo ajautunut psyykkisiä voimia omaavan Psycho Mantiksen ansaan. Tämä mainostaa ensin pystyvänsä lukemaan Snaken ajatukset, ja sitten kertoo tämän pitävän vaikkapa Castlevania: Symphony of the Nightista, tietenkin PlayStationin muistikorttia lukien. Sitten onkin aika esitellä telekineesiä. Mantis kehoittaa pelaajaa – kyllä, suoraan pelaajaa – laskemaan ohjaimensa pöydälle ja saa sen sitten liikkumaan aktivoimalla DualShock-ohjaimen tärinämoottorit.
En ole ikinä törmännyt yhteenkään pelaajaan, joka ei viimeistään tässä kohtaa peliä olisi ollut aivan totaalisen äimän käkenä. Mitä hiton peliä minä oikein pelaan? Miksi dialogi vilisee vuoroin ammattimaista sotilasslangia, tietenkin auki kirjoitettuna, ja vuoroin puhdasta Kojiman hulluutta? Miksi Solid Snake käyttää suuren osan ajastaan yrittäen vokotella radioyhteydessä olevia naispuolisia ohjastajiaan? Vastaus kaikkeen on tietenkin ”koska Kojima”.
Jos kaikki Metal Gear Solidin jipot olisivat vain pelkkää kikkailua ja puhdasta söpöstelyä, se ei todennäköisesti olisi näin legendaarinen peli. Kojima tiimeineen tajusi, että jos lähdetään metailemaan, täytyy metailla myös pelattavuudessa. Metal Gear Solid on täynnä kohtauksia, joissa nokkela pelaaja voi keksiä jos jonkinlaisia hämäriä jippoja ja näin helpottaa elämäänsä huomattavasti.
Eräässä kohtauksessa esimerkiksi taistellaan Hind-helikopteria vastaan, ja taistelu on hyvin hankala. Kopteri iskee yllättäen ja suojaan ei meinaa mitenkään ehtiä… ainakaan jos ei huomaa, että helikopterin moottoriäänissä on tarkoituksella todella voimakas stereoefekti, joten tarkkakorvainen pelaaja voi kuunnella tulosuunnan ja hakeutua jo valmiiksi suojaan. Koska Metal Gear Solid on Metal Gear Solid, mikäli pelaajalla ei kuitenkaan ole stereotelevisiota, Snaken komentaja ihmettelee radiossa, että miten Snakella voi vielä olla käytössään vain monoääneen pystyvä televisio.
Vielä räikeämpänä esimerkkinä se jo mainittu Psycho Mantis -matsi on äärimmäisen haastava, koska pomo pystyy telepaattisesti kontrolloimaan pelaajan ohjainta, ja täten lukea Snaken liikkeet napinpainalluksista. Nokkela pelaaja vaihtaa ohjaimen toiseen porttiin, jolloin Psycho Mantis on aseeton.
Metal Gear Solid esitteli suurelle yleisölle Kojiman tyylin ja antoi tälle suosionsa myötä myös käytännössä vapaat kädet Konamilla useiksi vuosiksi. Metal Gear -sarja aloitti vuosia kestävän liukunsa kohti puhdasta hulluutta ja legendan asemaa. Koko pelisarja on ehdottomasti kokemisen arvoinen, ja matka pitää tietenkin aloittaa ensimmäisestä pelistä.
Liity Miikka Lehtosen seuraan retrostelemaan vanhoja pelejä. Pelaajalehti.comissa joka lauantai!