Kun minä olin nuori ™, elettiin tappelupelien kulta-aikaa. Varmasti yrittäjiä riitti jo aiemminkin, mutta tulvaportit avasi kunnolla Capcomin Street Fighter II, joka oli näyttävä, erinomaisen pelattava ja hillittömän suosittu peli. Street Fighter II:lla oli kuitenkin synkkä kilpailijansa, joka vetosi pelaajiin upealla grafiikallaan ja hillittömällä – siis ajan mittareiden mukaan – väkivallallaan. Mortal Kombat.
Muistan itse tarkalleen, missä näin Mortal Kombatin ensimmäistä kertaa. Koulun liikuntatunnilla luokkamme suuntasi Uittamon uimahalliin räpiköimään, mutta uimahallin aulassa meitä odotti suuri ja tyylikkään musta kabinetti. Pelin grafiikat olivat vuonna 1992 ällistyttävät. Oikeiden näyttelijöiden suorituksista siepatut hahmot vaikuttivat elokuvatason jäljeltä, vaikka oikeasti toki jälki oli hieman vaisumpaa. Peliä väännettiin useampi erä liikunnanopettajan V-käyrän ja volyymin kohotessa tasaisesti taustalla.
Olin itse vakuuttunut pelistä välittömästi, mutta lopullinen koukutus tapahtui joitain kuukausia myöhemmin, kun satuimme näkemään pelin Megadrive-version paikallisessa marketissa. Oli ihan tavanomaista, että porukka koulupoikia pelaili automarketin elektroniikkaosastolla koulun jälkeen. Mortal Kombat -sessiomme kuitenkin venähti, sillä olin sattumalta nähnyt samaan aikaan ilmestyneessä pelilehdessä ohjeet hahmojen erikoisliikkeille, sekä – ja nyt tulee se kova juttu – fatality-lopetusliikkeille.
Niinpä illan hämärtyessä väänsimme tuntikaupalla Mortal Kombatia pelivuorosta ulkona olevan juostessa välillä ylemmässä kerroksessa olevalle lehtipisteelle kynän ja vihkon kanssa kopioimaan muistiin erikoisliikkeitä ja fatalityjä.
Mortal Kombat oli ihan asiallinen tappelupeli, vaikka erinomaiseksi sarja nousikin mielestäni vasta jatko-osan myötä. Suuret myynnit ja mieletön näkyvyys olivat kuitenkin taattuja alusta lähtien, pitkälti pelin komean grafiikan ja yliampuvan väkivallan johdosta. Oma osansa menestystarinassa oli myös Yhdysvaltojen hallituksella, joka järjesti näyttävät ja televisioidut kuulustelutilaisuudet, joissa poliitikot syyttelivät pelinkehittäjiä lasten korruptoinnista ja väkivaltasaastan kehittämisestä.
Kamalat korruptiopelit olivat näin vuoden 2018 perspektiivistä traagisen kesyä kamaa: Night Trap ja Mortal Kombat ovat aika sarjakuvapelejä verrattuna myöhemmin nähtyihin verijuhliin. Niin sanotun Streisand-efektin mukaisesti pelien ryvettäminen liejussa vain nosti yleisön kiinnostusta niitä kohtaan. Nämä olivat NIIN kamalia pelejä, että HALLITUS ei halunnut meidän pelaavan niitä! Mikä voisi olla nuoren teinipojan perspektiivistä kiinnostavampaa pelimainontaa?
Mortal Kombat jäi myös muistoihin suurena konsolisodan ammuksena. Super Nintendon ja Megadriven ystävät väänsivät koulujen pihoilla ja purkkien keskustelupalstoilla kättä siitä, kenen konsoli oli kovin. Normaalisti Super Nintendon faneilla oli etulyöntiasema, mutta poikkeuksia löytyi. EA:n urheilupelien ohella näistä ehkä näkyvin oli Mortal Kombat.
Siinä missä Super Nintendon versio oli auttamattomasti siistitty nössöpeli, Megadrive-versioon sai käynnistyksen yhteydessä syötettävillä näppäinkomennoilla palautettua kolikkopelin rujot fatality-liikkeet. Sen koodin muistan muuten edelleenkin kuin apteekin hyllyltä: ABACABB.
Mortal Kombat oli hyvä ja merkittävä peli, ja sillä on ollut myös pitkä perintö. Jatko-osia on tehtailtu useita, ja vaikka Mortal Kombat III:n jälkeen suurin osa niistä onkin ollut tuubaa, pelit ovat taas muutaman vuoden takaisen Mortal Kombat 9:n – tunnetaan myös nimellä Mortal Kombat – myötä palanneet voittojen tielle.
Tehtiinpä pelistä myös elokuva, joka tunnetaan yleisesti yhtenä parhaista pelielokuvista, joskin riemukkaan B-viihteen hengessä. Varsinkin elokuvan tunnari on varmasti jäänyt siinä määrin kaikkien mieleen, että jos pyydän lukijoita kuvittelemaan biisin aloittavan ”MORTAL KOOOMBAAAT” -huudon, todennäköisesti kaikki biisin kuulleet pystyvät päässään jatkamaan kappaletta saumattomasti.
Siitä voidaan olla monta mieltä, kumpi peleistä oli oikeasti ja objektiivisesti parempi, mutta minun kirjoissani Mortal Kombat pyyhkii Street Fighter II:lla lattiaa.
Liity Miikka Lehtosen seuraan retrostelemaan vanhoja pelejä Pelaajalehti.comissa joka lauantai!
