Retrostelussa NARC – superväkivaltaista huumeidenvastaista propagandaa

Lehtonen retrostelee tällä erää vuoden 1988 huumeidenvastaisen väkivaltapläjäkysen, NARCin.

12.4.2020 00:23

Liity Miikka Lehtosen seuraan retrostelemaan vanhoja pelejä joka lauantai Pelaaja.fissä. Ehdota kommenteissa, mitä mies voisi seuraavaksi ottaa retrosteluun!

Eräs modernin historian kiinnostavimpia ja hämmentävimpiä asioita on niin kutsuttu sota huumeita vastaan. Alkujaan vuonna 1971 presidentti Richard ’En ole kelmi’ Nixonin aloittama massiivinen liittovaltiotason kampanja huumeita, huumeiden käyttöä ja huumekauppiaita vastaan on täyttänyt Yhdysvaltojen vankilat vangeilla, vetänyt miljardeja taaloja rahaa alas viemäristä, sekä vienyt rintamalinjan kummaltakin puolelta lukemattomien ihmisten hengen. Huumeita se ei ole kadottanut mihinkään.

Videopelien nostaessa profiiliaan 1980-luvulla myös pelit otettiin osaksi huumeidenvastaisen sodan taistelukenttiä. FBI:n silloinen johtaja, William S. Sessions, hyväksyi laajan projektin, jossa FBI ryhtyi yhteistyöhön pelinkehittäjien kanssa upottaakseen peleihin huumeidenvastaisia viestejä ja sanomia.

Harva, jos mikään, peli henki tätä sanomaa yhtä intensiivisesti kuin vuonna 1988 julkaistu NARC.

Retrostelussa NARC – FBI:n peliase sodassa huumeita vastaan

Muun muassa Defenderin ja Nex Machinan suunnitellut Eugene Jarvis valjastettiin suunnittelemaan peliä, joka oli vuonna 1988 teknologinen ihme, mutta samalla myös koko ajan hengen ruumiillistuma. Kuten Mortal Kombat muutamaa vuotta myöhemmin, myös NARC oli täynnä oikeiden näyttelijöiden esittämiä pelihahmoja ja naurettavan yliampuvaa väkivaltaa.

Pelaajat ohjastavat huumeidenvastaisen järjestön sotilaita, jotka moottoripyöräkypärät päässään ja automaattiaseet käsissään lähtevät puhdistamaan kaupungin katuja huumeista ja niiden kaupittelijoista. Vastaan vyöryy suunnattomia aaltoja limaisia huumediilereitä, huumeneuloja heitteleviä kemistejä, PCP-pölyssä riehuvia raiskaajapellejä ja muita mielikuvituksellisia hahmoja.

Koska pelaajat ovat teoriassa poliiseja, miltei kaikki pelin viholliset voi pidättää käsikontakti-etäisyydelle päästyään, mutta matkassa on pieni mutta: kaikki viholliset ovat nopeampia kuin pelihahmot, joten Smith & Wesson tavoittaa pahikset huomattavasti helpommin kuin lain pitkä koura.

Mortal Kombatin tavoin NARC nousi parrasvaloihin hillittömällä väkivallallaan. Automaattiaseidensa ohella oikeuden puolustajilla on raketinheittimet, joilla voi kertalaakista räjäyttää tusina pahista taivaan tuuliin. Pitkin ruutua lentävät palavat ruumiinosat ja veriset klimpit ovat kuin jostain väkivaltapelin parodiasta.

Niin – ja koska pelaajat ovat rehellisiä poliiseja, vihollisten jäämistöstä kerätään tietenkin rahanippuja ja huumepusseja. Todistusaineistoksi, ymmärrättehän.

Retrostelussa NARC – FBI:n peliase sodassa huumeita vastaan

NARC on aivan kamala peli, jonka kontrollit ovat todella kankeat ja joka on läpinäkyvästi suunniteltu imemään pelaajilta mahdollisimman paljon rahaa. Hei, ei se huumeidenvastainen sota itse itseään rahoita! Sen merkittävin arvo onkin historiallisena kuriositeettina, sillä se on täydellinen otos siitä monimutkaisesta cocktailista, joka virtasi amerikkalaisten konservatiivien arvomaailmassa 1980-luvun loppupuolella.

NARCilla on paljon yhteistä Eugene Jarvisin pari vuotta myöhemmän Smash TV:n kanssa, sillä molemmat pelit ratsastavat yliampuvalla hyperväkivallalla. Mutta peleillä on myös pari eroa: ensinnäkin Smash TV:n pelaaminen on kivaa, koska se on hyvin suunniteltu peli. Mutta merkittävämmin siinä missä Smash TV tuntuu 1980-luvun kulutusjuhlakulttuuria kritisoivalta parodialta, NARC on puhdasta propagandaa.

Pelin viholliset on kuin revitty aikansa republikaanien pelottelupuheista: naisia kaduilta kaappaavat, räkäisesti nauravat huumehörhöt, katujen laitoja koristavat huume- ja seksikaupat, koskemattomissa kulissiyrityksensä kattohuoneistossa piileskelevät limaiset latinodiilerit. Nämä kaikki voisivat olla kuin suoraan kotoisin Nancy Reaganin tai Barbara Bushin puheista.

Samaiseen konservatiiviseen jenkkifilosofiaan kuului sekin, että sodassa – koska tietenkin asiasta käytetään tällaista kieltä – näitä elementtejä vastaan kaikki keinot ovat sallittuja. Oli ihan sallittua tykittää kadut puhtaaksi 5.56 millimetrisellä oikeudella ja raketinheittimillä. Mitäs rikkoivat lakia tai jäivät koukkuun huumeisiin?

NARC saikin aikanaan ylistystä konservatiiviselta medialta, koska se ”uskalsi” olla ensimmäinen peli, jolla oli huumeidenvastainen sanoma. Olisi ehkä osuvampaa todeta, että se oli ensimmäinen – mutta ei suinkaan viimeinen – peli, joka ratsasti koviin tuottoihin iskemällä piikkinsä suoraan valkoisen lähiöamerikan pelkoihin ja epävarmuuksiin. Ja mikäpä siinä, onhan se terapeuttista voittaa pelkonsa, vaikka sitten videopeleissä.

Miikka Lehtonen

Lisää luettavaa