Jos koripallon ystäviltä kysyttäisiin, miksi laji on niin viihdyttävä ja siisti, jotkut varmasti vetoaisivat joukkupeliin, kuvioihin, taktiikoihin ja tiukkoihin perusteisiin. Useammat todennäköisesti osoittaisivat sormella jäätäviä donkkeja, ja tätä porukkaa varten tehtiin aikanaan mainiot NBA JAM -pelit.
NBA JAM -pelit, joista nyt on tarkastelussa se tuunattu ja kehittyneempi Tournament Edition rakentuivat yksinkertaisen idean varaan: mitä jos koripalloa pelattaisiin kahdella kahta vastaan, hirmuisella temmolla, käytännössä ilman sääntöjä ja elämää suuremmilla donkeilla? Idea ei ollut edes 90-luvun alkuvuosina uusi, sillä esimerkiksi Arch Rivals oli luodannut samoja vesiä muutamaa vuotta aiemmin. NBA JAM kuitenkin sai massiivisen yleisön ja huomion osakseen.
Syyt tähän olivat ilmeiset: pelaaminen oli helppoa, grafiikka komeaa ja meno hyvin viihdyttävää. 16-bittisille koneille harvinaisesti myös kolikkopelin digitoidut selostajan kommentit saatiin siirrettyä kotikoneiden kaiuttimiin, ja niinpä myös kokonainen kotipelaajien sukupolvi oppi ”boomshakalakan” ja ”he’s on firen” kaltaisia lentäviä lauseita.
Kuten niin moni muukin kolikkopeli, myös NBA JAM oli selvästi parhaimmillaan kaveria vastaan pelattuna. Koska kyse oli alkujaan rahojen pumppaamista varten tehdystä pelistä, tekoäly oli varustettu aivan jäätävällä kumilangalla. Tavoitteena oli pitää pelit tasaisina, mutta efekti oli viety niin överiksi, että normaalissa pelissä tekoäly jäi nopeasti valtavasti alakynteen ja alkoi sitten upottelemaan kolmen pisteen heittoja kerran toisensa jälkeen omasta kenttäpuoliskostaan.
Sama kumilanka on toki myös pelaajien apuna, ja olen muutamaltakin lapsiaan vastaan pelaavalta pelurilta kuullut tarinoita siitä, miten isi vääntää ja donkkailee kersojen heitellessä aloituksen jälkeen kolmosia oman korinsa alta.
On vaikea sanoa vielä vuosia myöhemminkään, oliko NBA JAM -peleissä kamalasti syvyyttä tai taitokattoa. Toki siinä oli muutamia kikkoja, jotka oppimalla elämä muuttui helpommaksi. Puolustuksessa ei esimerkiksi kannattanut tehdä paljon muuta kuin tyrkkiä vastustajia kumoon. Heittojen blokkaaminen ja paluupallojen kalastelu kun eivät olleet kovinkaan luotettavia keinoja.
Mutta ehkä se oli suunnilleen siinä se peli. Olihan kyse kuitenkin kolikkopelistä, jonka oli tarkoitus olla yksinkertainen ja helposti opittava, pahuksen näyttävä ja sen verran addiktiivinen, että taskut tyhjentyivät. Siinä peli onnistui, ensin pelihallissa ja sitten pelikaupan hyllyllä.
Liity Miikka Lehtosen seuraan retrostelemaan vanhoja pelejä joka lauantai Pelaajalehti.comissa!