NHL 94
Kehittäjä: EA Canada
Julkaisija: EA Sports
Alustat: Megadrive, Super Nintendo, PC
Jos lähdetään puhumaan legendaarisista ja minulle tärkeistä urheilupeleistä, kukkulan kuningas on kiistatta ja heittämällä EA Sportsin NHL 94. Siitä on pitkälti kiittäminen sitä, että minusta yleensäkään tuli urheiluhullua.
Kun elettiin 90-luvun alkuvuosia, olin yläasteikäinen ja hengailin koulun jälkeen kavereiden kanssa Turun keskustan tavarataloissa ja pelimyymälöissä pelaamassa milloin mitäkin. Vakiopaikkamme oli eräs nykyään jo suljettu itsenäinen pelikauppa, jonka myymäläpäällikön kanssa olimme hyvää pataa. Hän oli hirmuinen urheiluhullu ja pelaili päivät pitkät EA Sportsin urheilupelejä. Niinpä mekin pelasimme, vaikka en itse tuolloin urheilusta kamalasti pitänytkään.
NHL 94 oli täydellinen porttihuume, sillä se oli pelinä sangen yksinkertainen. Vauhdikas, aikanaan näyttävä ja helposti pelattava lätkäpeli ei toki oikeasti jääkiekkoa muistuttanut kuin vahingossa, mutta peliin pääsi mukaan helposti, vaikka ei lätkämies ollutkaan. Pelaamisen kautta ajan NHL-starat taas tulivat nopeasti tutuiksi ja suosikkijoukkue – Montreal Canadiens – löytyi myös nopeasti, lähinnä koska myymäläpäällikkö ei lopettanut maalivahtilegenda Patrick Royn hehkuttamista.
NHL 94:n vääntämisestä tuli meille harrastus, joka jatkui vuosien ajan. Kuten moni muukin, myös me pidimme sitä parhaana Megadrive-ajan lätkäpelinä. Siinä oli jo paljon sellaisia ominaisuuksia, joita aiemmista EA:n kiekkopeleistä puuttui – kuten mahdollisuus lämiä suoraan syötöstä – ja kaikki toimi riittävän hyvin.
Luonnollisesti peliä varten piti kehittää runsaasti omia herrasmiessääntöjä. Jotta kaikki eivät vain pelanneet parhailla joukkueilla, ennen matsin alkua jokainen ”pyöritti” joukkueensa, eli pisti silmänsä kiinni ja antoi joukkuevalinnan pyöriä aikansa.
Maalivahteja piti myös ohjata itse aina kun vastustaja ylitti oman siniviivan. Lisäksi halvat maalikikat – eli maalivahdin harhauttaminen läpiajosta keskelle maalia ja sitten viime hetkellä veto etukulmasta sisään, sekä syöttönapin kanssa ammuttavat rannelaukaukset – kiellettiin ja niiden käyttämisestä sai sen verran shittiä niskaansa, että jotkut kuulivat asiasta vielä vuosikymmenen jälkeen.
Emme olleet innostuksemme kanssa yksin, sillä Turussa pyöri noihin aikoihin useita NHL 94 -liigoja, joissa pelaajat valitsivat kukin itselleen joukkueen ja sitten pelasivat sarjoja niiden kanssa. Peli itse ei moista tukenut, vaan kirjanpito hoidettiin käsin. Jokaisen pelin jälkeen pistemiehet ja tulokset kirjattiin ylös ja kauden lopuksi pelattiin oikein pudotuspelit.
Muistan elävästi, miten eräänä perjantaina töiden jälkeen siirryimme koko porukalla johonkin Aurajoen rannalla sijaitsevaan varastohalliin, jossa neonputkien valossa odotti useita sohvia ja toista kymmentä Megadriveä televisioihin kytkettynä. Siellä ne todelliset NHL 94 -ammattilaiset ottivat mittaa toisistaan!
Se, että NHL 94 on edelleen minulle kaikkien aikojen suosikkikiekkopelini, johtuu varmasti enimmäkseen näistä pelin ulkopuolisista asioista. Se oli nuorelle ja sosiaalisesti kömpelölle pelaajalle hyvä tapa päästä pelaamaan toisten ihmisten kanssa ja jotain sellaista yhteistä, mitä pystyi jakamaan monen sellaisen kanssa, jotka eivät paljon muuta pelanneetkaan kuin NHL:ää.
Mutta ei fanitus yksin siitä johdu. NHL 94:ssä yhdistyivät 16-bittisten aikojen urheilupelien sujuvuus ja helppous aikanaan riittävään realismiin ja tuloksena oli puhdasta kiekkomagiaa. Eikä se NHL 94 siitä ole mihinkään kadonnut. Kirpparilta ostettu Megadrive-kasetti löytyy yhä hyllystä ja lisäksi innokkaat fanit ovat tehneet peliin omia fanipäivityksiään, joiden avulla pelin bugit on korjattu ja pelaajalistat – sekä myös joukkuelistat – pidetään ajan tasalla. Todellakin, jos NHL 94 Winnipeg Jetsillä ja Las Vegas Golden Knightsilla kuulostaa kiinnostavalta, sen pelaaminen on vain pikaisen googlailun päässä.
Liity Miikka Lehtosen seuraan retrostelemaan vanhoja pelejä Pelaajalehti.comissa joka lauantai!
