Retrostelussa Pac-Man 2 – voiko tätä hirvitystä edes kutsua klassikkopelin ”jatko-osaksi”?

Pac-Man 2: The New Adventures (1994)

Kuka muistaa vielä Pac-manin? Tietenkin varmasti kaikki, ainakin käsitteellisellä tasolla. Namcon varhaisessa pelissä sympaattinen kiekko kiersi ympäri kummitusten vainoamaa labyrinttia popsimassa hedelmiä ja palluroita kitaansa. Yksinkertaista ja veikeää arcade-menoa, joka hurmasi koko pelaavan maailman ja nousi valtavaksi hitiksi.

Kun 14 vuotta myöhemmin oli vihdoin aika kehittää pelille jatko-osa, Namcon torneissa taidettiin käydä seuraava keskustelu:

– Okei, nyt olisi vihdoin aika tehdä ihan numeroitu jatko-osa Pac-manille, mutta millainen peli se voisi olla?

– Mitä jos se olisi tosi huono point & click -seikkailupeli?

– Jumaliste, sä oot nero!

Ja tässä sitä ollaan: Pac-man 2 on todellakin point & click -seikkailupeli. Ja hyvin huono sellainen.

Usein tässä kohtaa retrosteluissa pureudumme pelin kehityshistoriaan, mutta tässä tapauksessa informaatiota ei ole saatavilla mitenkään hirveästi. Japanilaiset yrityksetkin toki puhelevat mielellään legendaaristen peliensä kehitysvaiheista, mutta Pac-man 2 ei kuulu tähän porukkaan. Mitä ilmeisimmin sen kehitti aikanaan uusi ja kokematon tiimi, joka myöhemmin vastasi Klonoa-pelisarjan kehityksestä, mutta paljon muuta ei sitten tiedetäkään.

1990-luvun alkuvuosien lehtihaastattelujen perusteella tiimi oli sitä mieltä, että yksinkertaiset sokkelopelit olivat jo vähän nähty juttu ja Pac-manista piti hahmona saada jotenkin relevantti. Okei, tämän voin uskoa, mutta en vieläkään ymmärrä, miten seuraava looginen askel oli sivuttain vierivä point & click -seikkailupeli.

Mutta onko käänne sittenkään niin yllättävä? Olihan Namco jo vuonna 1984 julkaissut sivuttain vierivän Pac-man-tasohyppelyn, Pac-Landin? Ehkä 1990-luvun alkuvuosina vahvaa nousua tehneet graafiset seikkailupelit olivat paperilla ihan hyvä, vaikkakin rohkea, yritys? Mutta oikeasti Pac-man 2:n ongelma ei ole se, että se on graafinen seikkailupeli, vaan että se on todellakin hyvin huono sellainen.

Perinteiset graafiset seikkailupelit ovat kivoja ja rentoja. Napsautetaan käskypaletista haluttua toimintoa ja sitten esinettä, minkä jälkeen joko tapahtuu jotain hauskaa tai sitten ei, riippuen siitä, pelaako Lucasfilm Gamesin vai Sierra On-Linen peliä. Kenties koska kehitystiimi halusi tehdä Pac-man 2:sta kasuaalimman pelikokemuksen, se ei sisällä mitään tällaisia hienouksia. Sen sijaan pelaajan mahdollisuudet vaikuttaa pelin kulkuun ovat hyvin rajalliset. Ritsalla voi ammuskella esineitä, joihin haluaa Pac-manin kiinnittävän huomiota, ja lisäksi voi yrittää huhuilla Pac-manille, että nyt voisi katsella johonkin tiettyyn suuntaan ja vaikka huomata jalkojen juuressa olevan esineen.

Okei, vähän erikoinen käyttöliittymä, mutta ehkä kaikki toivo ei ole vielä mennyttä. Paitsi että… Pac-man ei automaattisesti tottele käskyjä. Jos Pac-man on pahoittanut mielensä tai pelästynyt, keltainen paskiainen jättää pelaajan ohjeet huomioimatta ja todennäköisesti kuolee pari sekuntia myöhemmin johonkin useisiin pelin kerrasta poikki pistäviin ansoihin. Ja sitten yritetään uudelleen.

Ikään kuin tämäkään ei olisi vielä riittänyt – ja uskokaa minua, se kyllä olisi riittänyt pysäyttämään pelin – mukana on myös todella kehnoja toimintakohtauksia, joissa pitää vaikkapa kirittää Pac-manin kaivoskärryä rämpyttämällä yhtä nappia. Siinä samalla olisi ammuskeltava esteitä ja Pac-mania, jotta tämä hyppisi monttujen yli ja jotta kummitukset eivät pudottelisi tielle jälleen kertaosumasta tappavia ansoja.

On harmi, että Pac-man 2:n pelaaminen on niin karmeaa, koska paremmalla toteutuksella peli olisi voinut olla ihan veikeä. Maailma on värikäs ja täynnä hauskoja nähtäviä kohtauksia ja animaatioita, joista esimerkiksi nuoremmat pelaajat olisivat varmasti saaneet hupia irti. Mutta ei heillä ole toivoakaan pelata tällaista pasketta millään menestyksellä.

Kenelle Pac-man 2 siis onkaan tehty? No tietenkin meille vanhoille peliparroille, jotka louhimme siitä 30 vuotta myöhemmin retrokultaa palstojamme varten. Kiitos, Namco!

Liity Miikka Lehtosen seuraan retrostelemaan vanhoja pelejä joka lauantai Pelaaja.fissä. Ehdota kommenteissa, mitä seuraavaksi pitäisi napata  retrosteluun.