Retrostelussa Pepsiman – limsaa voi yrittää myydä myös videopelien avulla

Tällä kertaa retrostelussa sammutetaan jano – tai ainakin yritetään.

5.6.2022 17:56

Kun videopelit 90-luvulla nousivat uudelleen suuren yleisön tietoisuuteen 80-luvulla tapahtuneen massiivisen romahduksen jälkeen, ei mennyt aikaakaan, ennen kuin useat yritykset tajusivat myös niiden mahdollisuudet.

Firma toisensa jälkeen on aikojen alusta saakka halunnut markkinoida itseään katu-uskottavana ja coolina, jotta vaikutusvaltaiset nuoret kuluttajat sijoittaisivat rahansa heidän tuotteisiinsa. Kun PlayStation 90-luvun puolivälissä brändäsi onnistuneesti itsensä nuoren ja coolien tyyppien tuoreimpana muoti-ilmiönä, se avasi pelaamisen ovet kokonaan uusille ja markkinoijien kannalta hyvin haluttaville ryhmille.

Niinpä ei mennyt aikaakaan, kun useat pelifirmat tehtailivat omia mainospelejään, joiden tavoite oli hyvin simppeli: myydä ihmisille heidän tuotteitaan. Useat näistä mainospeleistä olivat täyttä tuubaa, koska ne tehtiin mahdollisimman nopeasti ja halvalla, mutta muutamat niistä olivat jopa hyviä pelejä, tai sitten niin täyttä roskaa, että mittari pyörähti vahingossa ympäri ja viisari päätyi osoittamaan taas huikeuden suuntaan.

Tähän kategoriaan kuuluu myös Pepsiman.

Pepsiman. on vuonna 1999 PlayStationille julkaistu mainospeli, joka perustuu Japanissa käytettyyn Pepsiman-maskottiin. Pepsiman vieraili aikanaan muissakin videopeleissä, kuten Fighting Vipers -tappelupelissä. Hänen oma pelinsä on kuitenkin hieman erilainen. Pepsiman.-pelissä Pepsiman on supersankari, joka Gary Grantin tavoin on kaikkien janoisten sankari. Jokaisen kentän alussa joku virkailija hätä kurkussa selittää Pepsimanille, että häntä tarvitaan vaikka virkistämään tulipalon kuivattamia ihmisiä. Sitten Pepsiman juoksee hyvin realististen amerikkalaiskatujen läpi väistellen jos jonkinlaisia vaaroja ja keräillen matkalta Pepsi-tölkkejä.

Hyvin simppeli pelattavuus tuo vahvasti mieleen Crash Bandicootin tai huomattavasti uudemman Temple Run -mobiilipelin, sekä sen lukemattomat kopiot. Rehellisesti sanoen pelattavuudessa ei myöskään ole hirveästi hurraamista, sillä Pepsiman. on kovin kankea ja tympeä peli. Se on täynnä kerrasta poikki -kuolemia, joita yritetään kompensoida jakelemalla kenttien välissä lisäelämiä kuin karkkia penkkariauton lavalta. Kankeutta varmasti selittää se, että kuten muutkin mainospelit, myös Pepsiman. kehitettiin ”jos ensi viikoksi saisi ja halvalla kiitos” -suunnittelufilosofiaa seuraten.

Onko pelissä mitään muistamisen arvoista? On toki! Tehtävien välissä nähtävät pienet välianimaatiot ovat täynnä huikean karmeita näyttelijänsuorituksia, ja lisäksi vähän väliä nähdään ajan hengen mukaisesti koko ruudun videopätkiä, joissa kanadalaiskoomikko Mike Butters esittää jälleen hyvin realistista eikä lainkaan stereotyyppistä amerikkalaista, joka hotkii pizzaa ja donitseja, litkii Pepsiä ja hurraa pelaajan suorituksia nojatuolistaan.

Tämä kuulostaa kovasti siltä, että Pepsimanista voi nauttia vain ironisesti, mikä onkin ehkä tavallaan totta, mutta nauttiminen ja noteeraaminen ovat kaksi eri asiaa. Pepsiman ei ole hirvittävän nautinnollinen peli, mutta kylläkin tutustumisen arvoinen ja kiintoisa pala japanilaista pelihistoriaa.

Ehkä erikoisinta Pepsimanissa on sen jakelumalli, sillä voisi helposti kuvitella, että ei niin hirveän laadukas ja halvalla tehty mainospeli olisi ollut ilmainen teos, jota oltaisiin jaettu vaikka suurten Pepsi-pakkausten kylkiäisenä. Ehei. Pepsiman. oli kaupallinen peli, jota myytiin täyteen hintaan.

Samaa yrittäviä mainospelejä nähtiin toki länsimaissakin Cool Spot -sarjan myötä, mutta vähemmän yllättäen Pepsiman. ei ollut mikään hirveä myyntimenestys. Kuka olisikaan voinut aavistaa, että halvalla tehty mainospeli ei saavuttaisi japanilaispelaajien sydämiä? Tämä mielessä onkin ehkä vielä hämmentävämpää kuulla, että useampikin länsimaalainen firma oli kovin kiinnostunut ostamaan pelin jakeluoikeudet itselleen ja julkaisemaan Pepsimanin myös Japanin ulkopuolella. Neuvottelut eivät koskaan tuottaneet tuloksia, joten Pepsiman. jäi vain japanilaisten pelaajien nautinnoksi, ainakin siihen saakka, että emulaattorit toivat sen myös muiden ulottuville.

Jos suotte anteeksi, nyt on jostain syystä jano. Mutta mitähän ihmettä minä voisin oikein juoda? Kunpa joku osaisi auttaa.

Liity Miikka Lehtosen seuraan retrostelemaan vanhoja pelejä joka lauantai Pelaaja.fissä. Ehdota kommenteissa, mitä seuraavaksi pitäisi napata retrosteluun.

Lisää luettavaa