Retrostelussa Perfect Dark – kuka kaipaa 007:ää, kun meillä on Joanna Dark? / Artikkelit / pelaaja.fi

Retrostelussa Perfect Dark – kuka kaipaa 007:ää, kun meillä on Joanna Dark?

19.12.2020 // Kirjoittanut: Miikka Lehtonen
2
Retrostelussa Perfect Dark – kuka kaipaa 007:ää, kun meillä on Joanna Dark?

Perfect Dark

Vuonna 1997 brittiläinen Rare teki kovan tempun, sillä tiimin GoldenEye 007 -peli oli ensimmäinen varta vasten konsoleille kehitetty ensimmäisen persoonan räiskintä, joka oikeasti toimi. Ei olekaan mikään ihme, että pelistä tuli valtava menestys ja todellinen legenda. Kolme vuotta myöhemmin Rare palasi saman kupin ääreen, mutta ei uuden Bond-pelin merkeissä. James Bondin henki kyllä tuntui seuraavassakin pelissä, puhuttiinpa sitten tunnelmasta, teemoista tai pelin rakenteesta. Perfect Dark ei tuottanut pettymystä yhdelläkään saralla.

Perfect Dark todellakin tuntuu alusta saakka GoldenEye 007:n jatko-osalta, mitä nyt sarjanumerot on viilattu hätäisesti pois ja päälle on heitetty uusi maalikerros. Ratkaisu osoittautui lopulta erinomaisen toimivaksi, sillä Bond-lisenssin kahleista vapauduttuaan Raren tyypit antoivat mielikuvituksensa liitää vapaasti. Tuloksena on hyvin mielikuvituksellinen tarina superagentista, joka ratkoo maailman ongelmia yksi tavoite kerrallaan.

Siinä missä GoldenEye 007:n tarinassa pyörivät maapallon suurvaltojen agentit, Perfect Dark suuntaa alta aikayksikön tähtiin. Jo aivan pelin alkumetreillä pelaajalle käy selväksi, että maapallo on joutunut kahden muukalaissivilisaation käymän sodan näyttämöksi. Toisen sivilisaation muinainen sota-alus on piilossa maapallolla, ja muukalaisten rahoittamat ihmistoimijat yrittävät kukin tahollaan päästä käsiksi sen salaisuuksiin auttaakseen samalla herrojaan voittamaan oman sotansa. Ja mikäs siinä, kun kerran tehdään futuristista teknotrilleriä niin nojataan kaarteeseen kunnolla!

Retrostelussa Perfect Dark – kuka kaipaa 007:ää, kun meillä on Joanna Dark?

Myös Perfect Darkin pelattavuus tuntui GoldenEye 007:n jatkokehitetyltä versiolta. Pelaajan käytössä on laaja arsenaali erilaisia aseita, joista kaikilla (tai miltei kaikilla, en ole Perfect Dark -wikin toimittaja, joten en mene vannomaan) on myös vaihtoehtoiset toimintamoodinsa, enkä puhu nyt vain kertalaukauksen tai sarjatulen valitsemisesta. Yhdellä aseella voi esimerkiksi haistella vihollisten kätkemiä räjähteitä ja ansoja.

Koska Raren kehittäjät – kuten miltei kaikki muutkin pelaajat – innostuivat Hideo Kojiman Metal Gear Solidista, myös Perfect Darkista löytyy jos jonkinlaisia hauskoja vakoojaleluja, kuten kauko-ohjattava kameralennokki ja hakkerointityökalu. Omasta edellisestä pelisessiostani oli jo niin kauan aikaa, että olin jo unohtanut, miten keskeisessä roolissa nämä lelut ovatkaan: kun peli herjasi, että oven avaamiseen tarvitaan salasana, vietin puoli tuntia kierrellen kenttää ja etsien salasanaa sen sijaan, että olisin tajunnut käyttää hakkerointityökaluani puzzlen ohittamiseen. Hups.

Niin hauska ja viihdyttävä kuin Perfect Darkin tarinatila onkin, peli viihdytti pelaavaa kansaa erityisesti moninpelinsä avulla. GoldenEye 007:n tavoin paketista löytyi maksimissaan neljän pelaajan jaetun ruudun tappomatsit, mutta myös erityisiä yhteishaasteita, joissa kaksi pelaajaa teki yhteistyötä tekoälyn bottiarmeijoita vastaan. Aika vallankumouksellista kamaa vuoden 2000 konsolipeliltä!

Retrostelussa Perfect Dark – kuka kaipaa 007:ää, kun meillä on Joanna Dark?

Eikä teknologinen innovaatio siihen loppunut, sillä Perfect Dark oli muutenkin hyvin edistynyt peli. Se on yksi harvoista Nintendo 64 -peleistä, joka sisälsi tuen vuonna 2000 sangen harvinaisille laajakuvanäytöille, sekä kokeellisen korkeamman resoluution piirtotilan. Kun päälle heitetään vielä Nintendo 64 -peliksi todella kehittynyt ja raskas valaistusmoottori, Perfect Dark on aikamoinen teknologiademo Nintendon konsolille.

Kaikki tämä mielessä ei olekaan mikään ihme, että peliä muistellaan vieläkin suurella lämmöllä. Tämä siitäkin huolimatta, että pelin Xbox 360:lle julkaistu jatko-osa Perfect Dark Zero löytyy rutiininomaisesti ”historian huonoimmat pelit” -listoilta. Edes täydellinen kalkkuna ei onnistunut tappamaan Joanna Darkia!

Nykyään paras tapa pelata Perfect Darkia on kuitenkin Xbox One. Mainio Rare Replay -kokoelma kun sisältää remasteroidun version pelistä 4K-näytöille ja moderneille ohjauslaitteille uusittuna. Ja tiedättekö mitä? Se toimii edelleen. Kuka olisi arvannut, että hyvä pelisuunnittelu on ajatonta?

Liity Miikka Lehtosen seuraan retrostelemaan vanhoja pelejä joka lauantai Pelaaja.fissä. Ehdota kommenteissa, mitä seuraavaksi pitäisi napata  retrosteluun.

Kommentit

Käyttäjän Teräskäsine kuva
Teräskäsine

Tämä on yksi kaikkien aikojen peleistä. Ehkä rakkaampi kuin GoldenEye, mutta voi johtua siitä, että omistin tämän ensin. Mielettömän rikas, teknisesti huikea suoritus, jossa Rare on pistänyt parastaan. Musiikit, vihollisten osumiin reagoimiset ja monipuoliset kentät ovat jääneet mieleen. Perfect Agent -moodilla pelaaminen on todella jännittävää, jonka pariin tekisi mieli palata joku päivä.

Chicago: Stealth -kentän musiikki ja Blade Runner -vibat ovat uskomattoman hienot!

Käyttäjän Oskulock kuva
Oskulock

Suosikkipelini koko konsolilta Majoran ohella. Tuli pelattua kersana niin paljon että peukaloista vuoti verta. Mainittakoon kuitenkin että PAL versio pyöri (Varsinkin expansion pakin 640x480 hires moodissa) ihan järkyttävän huonosti. Jotain 10-15fps standardia kentästä riippuen, onneksi Xbox One X saa pelin 360 remaken pyörimään korkeissa resoissa 60fps ja näyttääkin vielä törkeän hyvältä väreineen yms. Suosittelen tuota versiota kaikille fps peleistä kiinnostuneille lämpimästi, ja jos sen CiB:in välttämättä hyllyyn haluaa niin sekään ei hirvittävästi lompakkoa kiduta.