Retrostelussa Pyro II – ja kuka väitti, että talojen polttaminen muka ei olisi hauskaa?

Tänä viikonloppuna Lehtonen jatkaa retrosteluissa esoteeristen DOS-pelien paraatia. Vuorossa Pyro II.

4.12.2021 09:12

Pyro II (1990)

Kun minä olin nuori poika, oli toki olemassa paljon kaupallisia pelejä ja niitä pelattiin runsaasti. Mutta jo tuolloin, 1980-luvun villeinä vuosina, ne todelliset helmet olivat usein joko ilmaisia pelejä tai vähintään shareware-julkaisuja. Pienet pöytälaatikkokoodarien tiimit saivat usein aikaan paljon erikoisempia ja kiehtovampia pelejä kuin suuret firmat, jotka tuijottivat jo tuolloin ennen kaikkea myyntilukujaan.

Niinpä ensimmäisen pc-tietokoneemme, kaveriperheeltä ostetun 286:n, kovalevyllä oli runsaasti shareware-pelien ilmaisversioita niiden kaupallisten pelien piraattikopioiden ohella. Eräs omista suurimmista suosikeistani oli Pyro II ja sanon tämän silläkin riskillä, että päädyn nyt suojelupoliisin tai CIA:n vahtilistalle. Miksikö näin? No siksi, että Pyro II:n tarkoitus oli hyvin simppeli: polttaa Yhdysvaltojen hallituksen rakennukset maan tasalle kerros kerrokselta.

Todellinen pelihipsteri voisi löytää siitä jopa varhaisia rogueliten piirteitä, sillä myös Pyro II on satunnaisgeneraatiota sisältävä ajopohjainen peli, jossa on runsaasti salaisuuksia. Jumpe, olinko siis runsaasti aikaani edellä pelimieltymysteni kanssa, tai miellyttävätkö roguelitet minua edelleen samoista syistä kuin Pyro II aikanaan?

Pyro II on todella simppeli, mutta äärettömän koukuttava peli. Jokainen kenttä on ruudun kokoinen labyrintti, johon pyromaanimme on ennakkoon sijoitellut bensakanistereita. Pelaaja itse kävelee ruudulle sen alakulmasta hinaten perässään sytytyslankaa, joka syttyy palamaan muutaman sekunnin kuluttua. Tämän jälkeen kello tikittääkin vauhdilla, sillä jos langassa palava liekki saavuttaa pelaajan, edessä on kuolema. Kun tuli saavuttaa bensakanisterin tai mukaan poimitusta kanisterista kaadetut bensat, tuloksena on räjähdys. Jos taas on itse liian lähellä liekkejä, henki lähtee.

Retrostelussa Pyro II – ja kuka väitti, että talojen polttaminen muka ei olisi hauskaa?

Näin edetään ensin veroviraston ja myöhemmin muun muassa Valkoisen talon läpi polttaen kaikki maan tasalle. Joskus vastaan voi tulla vaikka vanhempi Bush, eli entinen presidentti George H.W. Bush, joka rakennusten tavoin on pyromaanimme kohdelistalla. Oppiipa olemaan.

Pyro II:n poliittisista näkemyksistä ja etenkin niiden tavoittelussa käytetyistä menetelmistä voi toki olla monta mieltä, mutta itse peli toimi erinomaisesti aikanaan ja toimii edelleen mainiosti. Salaisuus on tietenkin se, että peli on yksinkertainen ja välittömästi tajuttavissa, mutta siinä on runsaasti uudelleenpeluuarvoa.

Plus, ja tajuan, että näin sanomalla kosiskelen jälleen puhelinsoittoja jenkkihallituksen viranomaisilta, talojen romuttaminen on aina hauskaa. Se on erityisen hauskaa, kun se täytyy tehdä kuolemaa uhaten ja liekehtivä sytytyslanka selän takana sihisten. Menossa on samanlaista ”hihii, tämä on jännää!” -tunnelmaa kuin kuurupiilossa ja muissa ikiaikaisissa leikeissä, joita lapset eivät todennäköisesti ole oikeasti leikkineet enää viimeiseen 30 vuoteen.

Pyro II sisältää myös yllättävän paljon uudelleenpeluuarvoa, sillä kun on läpäissyt sikamaisen vaikeaksi muuttuvan World Terrorism -pelitilan ja ehkä löytänyt sen kätketyt salaisuudet, eteen aukeaa kokonaan uusi pelitila, jossa on jälleen toki tarkoitus polttaa asioita, mutta tällä kertaa ei suinkaan jenkkihallituksen rakennuksia, vaan pahojen kommunistien piilopaikkoja CIA:n leivissä.

Väitän, että Pyro II on todellinen kätketty helmi. Se on helposti opittava, mutta koukuttavan addiktiivinen peli, josta joku voisi mielellään tehdä uusintaversion.

Liity Miikka Lehtosen seuraan retrostelemaan vanhoja pelejä joka lauantai Pelaaja.fissä. Ehdota kommenteissa, mitä seuraavaksi pitäisi napata  retrosteluun.

Lisää luettavaa