Vuonna 2005 Resident Evil -pelisarjalla ei mennyt hirveän hyvin. Sarjan pelattavuus ja ideat olivat pysyneet hyvin samanlaisina siitä ihkaensimmäisestä pelistä saakka, ja pelaajille alkoi jo hiljalleen riittää. Kaikkien onneksi samanlaisia fiiliksiä koettiin myös Capcomilla, missä Shinji Mikami tiimeineen kehitti sarjan neljättä numeroitua peliä.
Mikami nakitti tiiminsä jo alusta saakka kehittämään jotain erilaista: filosofiana oli, että neljäs Resident Evil tarjoaisi ”coolia toimintaa”. Kohtalaisen pitkälle päässyt kehitysversio näytti muuten lupaavalta, mutta sen nopeatempoinen pelattavuus ja tunnelma olivat niin erilaisia kuin Resident Evilissä, ettei yhtälö toiminut. Koska idea kuitenkin oli niin hyvä ja projektissa niin paljon lupausta, Mikami tiimeineen nimesi työn alla olleen pelin Devil May Cryksi, ja aloitti Resident Evil 4:n kehittämisen puhtaalta pöydältä.
Tämän jälkeen kokeiltiin ties mitä. Uutta Resident Eviliä vanhoilla ideoilla. Uutta Resident Eviliä unenomaisessa ja aaveiden täyttämässä painajaismaailmassa. Mikään ei tuntunut toimivan, sillä jos Devil May Cry oli lopulta liian erilainen, ne myöhemmät projektiversiot olivat liian samanlaisia. Kuin piparkakkumuotilla leikattuja.
Tiimi heitti kaikki työn alla olleet ideansa roskakoriin, ja lähti miettimään vielä kerran puhtaalta pöydältä, millainen uusi ja tuore Resident Evil voisikaan olla. Tuloksena oli kenties sarjan paras peli, ja kokonaisen uuden peligenren synty.
Resident Evil 4 oli ilmestyessään vallankumouksellinen, tajuntaa räjäyttävä pelikokemus. Kamera tiputettiin taivaista Leon Kennedyn olan taakse, mikä teki välittömästi Resident Evil 4:stä edeltäjiään elokuvamaisemmalta ja toiminnallisemmalta tuntuvan pelin. Pelattavuus tuki tätä vaikutelmaa, sillä hitaan vaeltelun sijaan peli heitti pelaajansa jo alkuminuuteilla taistelemaan hengestään outoja espanjalaisia lantsareita vastaan.
Hidastempoisten tankkiohjausten sijaan Leon Kennedy juoksee kuin varsa kevätlaitumella, hyppii ikkunoiden läpi, työntelee kirjahyllyjä tukkimaan ovia ja potkii kierrepotkuilla polvilleen pudotettuja vihollisia pitkin seiniä. Ei todellakaan mikään tyypillinen Resident Evil –kokemus!
Resident Evil 4 on todellakin tyyliltään ja tunnelmaltaan lähempänä kolmannen persoonan toimintapelejä kuin selviytymiskauhua. Ammuksia jaellaan paljon avokätisemmin kuin aiemmissa peleissä, ja tiimin fokuksena on selvästi ollut kehitellä todella viihdyttäviä ja jännittäviä toimintakohtauksia. Vastaan tulee useita tilanteita, joissa pelaaja vaikkapa pakotetaan taistelemaan miltei loputtomia vihollislaumoja vastaan suurilla areenoilla.
Paikallaan seisomalla tulee piiritetyksi ja murhatuksi, joten pelin nimi on liikkuminen. Kiipeillään katoilla, hypitään vihollisia karkuun, potkitaan tikkaita ikkunoiden edestä, jotta paskiaiset eivät pääse kiipeämään sitä kautta sisään, ja kun kaikki muu epäonnistuu, vaihdetaan haulikko käsikranaatteihin. Todella viihdyttävää meininkiä, ja polku Resident Evil 4:stä esimerkiksi Gears of Wariin tai Dead Spaceen on hyvin ilmeinen.
Resident Evil 4 on myös huomionarvoinen peli, koska se on yksi historian harvoista saattotehtävistä, joka ei ärsytä. Ainakaan kamalasti. Ainakaan aina. Ensimmäisten tuntien jälkeen pelaaja löytää kohteensa – kultistien sieppaamaan Yhdysvaltain presidentin tyttären, jota sitten suojellaan vihollisilta. Nuori tyttö ei ole mikään taistelija, joten pelaajan vastuulla on komentaa tämä vaikkapa piiloutumaan kaappiin ennen taistelun alkamista, jotta vihulaiset eivät raahaa tätä kesken toiminnan takaisin vankileirilleen. Mukana on toki myös erinäisiä yhteistyö-henkisiä mekanismeja, joissa voi avustaa Leonia saavuttamaan ennen tavoittamattomia paikkoja.
Resident Evil 4 oli aikanaan vallankumouksellinen peli, ja vaikka nykyään se ei ehkä vaikutakaan enää hirvittävän innovatiiviselta, ei sen laatu ole rapistunut vuosien varrella pätkääkään. Capcom on onneksi julkaissut pelin useita kertoja uudelleen myös tuoreemmille alustoille, joten löytyi kotoa sitten mikä pelikone tahansa, Resident Evil 4:stä on saatavilla sille todennäköisesti toimiva käännös.
Ennen Resident Evil 2 -uusintaversion julkaisua olisin nimennyt sen ehdottomasti sarjan parhaaksi peliksi, eikä tämän vuoden parhaisiin peleihin kuulunut uusintaversiokaan ole kuin korkeintaan tehnyt asiasta keskustelemisen arvoisen. Jos se ei ole edelleen hyvän pelin merkki, niin mikä?
