ROCK’N ROLL RACING
Vaikka nykyään kuuntelenkin jos jonkinlaista metallia ja nimeän sekuntiakaan empimättä Iron Maidenin kaikkien aikojen parhaaksi bändiksi, nuoruudessani kaikki oli toisin. Kuuluimme vielä silloin erääseen uskonlahkoon, jossa muun muassa rokki- tai hevimusiikkia ei katsottu hyväksyvästi. Niinpä en vielä teini-ikäisenäkään ollut kuullut kamalasti kummankaan genren klassikoita. Muistan, että oli olevinaan kamalaa kapinaa, kun salaa kuuntelin Z.Z. Topin tai U96:n kaltaisia artisteja korvalappustereoilla koulumatkalla.
Tämä kaikki muuttui vuonna 1993, jolloin lainasimme kavereilta Silicon & Synapsen kehittämän Rock n’ Roll Racingin. En itse tiennyt tuolloin pelistä muuta kuin että se muistutti pelattavuudeltaan NES-klassikko R.C. Pro-Amia ja että se näytti – ja kuulemma kuulosti – hyvältä.
Näin toki olikin, sillä pelin soundtrack rokkasi kympillä. Muistan elävästi, että pelin musiikkia nauhoitettiin television kuulokeulostulon kautta kasetille ja sitten kuunneltiin innolla muuallakin. Tämä oli kaikki ihan okei, sillä olihan kyse kuitenkin vain sarjakuvamaisesta videopelistä. Kun sitten erään kerran soittelin musiikkia kaverille, tämä hieman yllättäen kysyi, että mikä ihmeen versio Black Sabbathin Paranoidista tämä oikein on. Jaa kenen? Jaa mistä? Pikaista LP:n pyöräytystä myöhemmin silmäni olivat auenneet, eikä niitä enää kiinni saanut.
Silicon & Synapsen – joka sittemmin vaihtoi nimensä ja tunnetaan nykyään nimellä Blizzard Entertainment – kehittämä peli todellakin jäi historiaan erityisesti upealla soundtrackillaan. En tiedä, mitä ihmeen mustaa magiaa Interplayn ja Silicon & Synapsen toimistoilla on harrastettu, jotta peliin saatiin Highway Starin, Paranoidin, Born to be Wildin ja Bad to the Bonen kaltaisia rempseän ajelumusiikin klassikoita. Ehkä vuonna 1993 sävellysten – kappaleet on toki sovitettu uudelleen Super Nintendon MIDI-piirille – lisenssointi oli vielä halpaa puuhaa, tai kenties pelinkehityksen maailma sen verran villi, että kukaan ei edes jaksanut kysyä lupaa.
Mitä ikinä napakympin takana onkaan, mainio soundtrack ei ole toki Rock n’ Roll Racingin ainoa hyve. Blizzard on käytännössä aina, nimestään riippumatta, tehnyt hyviä, viimeisteltyjä ja todella hiottuja pelejä. Niin nytkin. Rock n’ Roll Racing on vauhdikas ja oikein sujuva huristelupeli. Pelaaja aloittaa tiensä tähtiin mutasarjan pohjalta. Kisoja voittamalla ja muita kuskeja räjäyttelemällä tienataan rahaa, jolla taas voi parannella autoaan tai vaihtaa sen kokonaan uuteen malliin.
Voitto kerrallaan pistetili karttuu ja kun kauden jälkeen plakkarissa on tarpeeksi pisteitä, voi vaihtaa kovempaan sarjaan. Mainiona oivalluksena jos ylittää karsintarajan jo kauden aikana, voi hypätä ylempään divisioonaan jo kesken kauden, eikä loppuja höntsäkisoja tarvitse enää ajaa.
Tuntuu myös kovasti siltä, että Blizzardilla olisi ollut pelin suhteen vielä korkealentoisempia suunnitelmia. Sarjoissa on muutaman geneerisen turhakekuskin lisäksi aina yksi nimetty pomokuski, joka on ikään kuin pelaajan kilpailija. Voisi kuvitella, että tämän vastakkainasettelun ympärille oltaisiin suunniteltu myös jotain pelimekaniikkaa, sillä nyt kilpakumppani ei ole kuin kasvoportretti kisojen välisessä valikossa.
Onkin kova harmi, että Blizzard ei koskaan päässyt tutkimaan näitä ideoita uudelleen jatko-osan muodossa. Perintö kuitenkin elää yhä muuallakin kuin meikäläisen musiikkimaussa, sillä esimerkiksi Blizzardin suositun Heroes of the Storm -MOBAn eräs toivotuimmista hahmolisäyksistä on Rock n’ Roll Racing -auto. Miten se sitten toimisi, sitä en lähde edes arvuuttelemaan.
Liity Miikka Lehtosen seuraan retrostelemaan vanhoja pelejä. Pelaajalehti.comissa joka lauantai!
