The Secret of Monkey Island
Kehittäjä: Lucasfilm Games
Julkaisija: Lucasfilm Games
Alustat: PC, Amiga, ST, Mega-CD
Julkaisu: 1990
Entinen Lucasarts, eli vielä entisempi Lucasfilm Games, tehtaili 80- ja 90-luvuilla pinon pelihistorian parhaita seikkailupelejä. Ne olivat hyvin kirjoitettuja ja oikeasti hauskoja ja käyttöliittymiltään aikaansa edellä. Lisäksi, toisin kuin pahimman kilpailijan, Sierra On-Linen seikkailupelit, ne eivät koskaan tuntuneet siltä kuin ne olisi tehty vain haistattelemaan pelaajalle.
Mielestäni tämän Lucasfilm Gamesin kulta-ajan kirkkain jalokivi on vuoden 1990 The Secret of Monkey Island.
Olen pienestä pojasta lähtien fanittanut merirosvoja. Vuosien varrella olen lukenut aiheesta lukemattomia kirjoja, katsellut dokumentteja ja maalaillut pienoismalleja ja miniatyyreitä. Kun siis kuudennen luokan liikuntatunnilla eräs kaveri kertoi kesken metsälenkin (terveiset vain muille Wäinö Aaltosen ala-asteella kärsineille) saaneensa uuden merirosvo-aiheisen seikkailupelin, mielikuvitukseni räjähti liekkeihin.
Osasin toki jo nuorena pelurina odottaa kehittäjän perusteella, että tarjolla tulisi olemaan jotain hauskaa ja hienoa, mutta mielikuvitukseni ei silti riittänyt odottamaan sitä riemua, jonka tulin The Secret of Monkey Islandista saamaan.
Pelin tarina pohjautuu löyhästi pääsuunnittelija Ron Gilbertin lukemaan On Stranger Tides -kirjaan, josta myös inspiraatio Disney-elokuva Pirates of the Caribbeaniin myöhemmin lainattiin. Pelin tavoin myös kirja on merirosvoseikkailu, jossa riittää yliluonnollisia elementtejä.
Gilbert kehitti ympärilleen todellisen seikkailupelien dream teamin värväämällä avukseen Tim Schaferin ja Dave Grossmanin. Kolmikon jäsenet kehittivät yhdessä ja tahoillaan vuosien varrella lukemattomia hyviä pelejä, mutta voitaisiin perustellusti väittää, että The Secret of Monkey Island on yksi aivan heidän parhaistaan. Ei huonosti tiimin ensimmäiseltä yhteiseltä peliltä!
The Secret of Monkey Island loistaa muutamastakin syystä. Ensinnäkin aihe oli Gilbertille rakas. Mies oli lapsuudesta asti myös fanittanut merirosvoja ja on kertonut myöhemmin haluttuaan hypätä Disneyn huvipuiston merirosvoajelun kyydistä tutkimaan paikkoja, ja kanavoi tätä intohimoaan myös peliin.
Gilbertin, Schaferin ja Grossmanin erilaiset huumorintajut ja kirjoitustyylit pääsivät myös oikeuksiinsa. Gilbert jakoi kullekin kohtauksia ja erillisiä hahmoja sen mukaan, millainen tunnelma tilanteeseen parhaiten sopi. Mukana on genrehuumoria, viittauksia ja alkuperäisiä ideoita, sekä tietenkin myös kuittauksia kilpailija Sierran suuntaan.
Eräässä kohtauksessa päähahmo voi esimerkiksi pudota kalliolta olevinaan kuolemaansa. Ruudulle paukahtaa hetkeksi Sierra-henkinen ”olisit tallentanut, urpo” -laatikko, ennen kuin Guybrush ponnahtaa takaisin kallion laelle ja toteaa osuneensa ”kumipalmuun”. Sierran peleissähän halvat äkkikuolemat olivat arkipäiväisiä ärsykkeitä, kun taas Gilbert vihasi niitä. Samoin myös monet pelaajat.
On vaikea sanoa, mikä näistä moninaisista tekijöistä on sen takana, että Monkey Island on edelleen, vajaat 30 vuotta myöhemmin, yksi suosikkipeleistäni. Olen pelannut sen läpi todennäköisesti useammin kuin mitään muita pelejä, ja vaikka näin 25. kerralla kaikki vitsit eivät ehkä nauratakaan ihan yhtä paljon kuin alunperin, pelin kanssa on aina hauskaa ja jotain kunnon naurettavaakin pelistä löytyy aina. Monkey Island sai myös kaksi erinomaisen hyvää jatko-osaa – LeChuck’s Revenge ja Curse of Monkey Island – sekä yhden todella kehnon seuraajan. Niistä ainakin kaksi voi vielä joskus päätyä retrosteltaviksi, sillä koko trilogia toimii vielä nykyäänkin erinomaisesti.
Liity Miikka Lehtosen seuraan retrostelemaan vanhoja pelejä Pelaajalehti.comissa joka lauantai!
