Retrostelussa Silent Hill 4: The Room – salaa koko kauhusarjan paras peli / Artikkelit / pelaaja.fi

Retrostelussa Silent Hill 4: The Room – salaa koko kauhusarjan paras peli

30.10.2021 // Kirjoittanut: Miikka Lehtonen
1
Retrostelussa Silent Hill 4: The Room – salaa koko kauhusarjan paras peli

Silent Hill 4: The Room (2004)

Silent Hill -pelisarjan ensimmäisillä osilla on laajat ja vankkumattomat faniporukkansa. Jotkut vannovat sen alkuperäisen nimeen, mutta myös Silent Hill 2 ja Silent Hill 3 saisivat varmasti runsaasti ääniä sarjan parhaana pelinä. Porukkaan mahtuu myös yksi peli, jota hämmentävän moni muistelee lämmöllä. Ne, jotka muistelevat, muistelevatkin sitten todella kovaa, sillä Silent Hill 4: The Room on kiistatta sarjan unohdettu ja aliarvostettu klassikkoteos.

The Room on ollut viimeisten parin vuoden aikana myös äärettömän relevantti peli, sillä se kertoo onnettomasta sankarista, joka huomaa yllättäen olevansa jumissa asunnossaan. Ulos ei pääse, joten sankarimme täytyy vain katsella voimattomana ovisilmästä ja ikkunoista, miten ulkopuolella tapahtuu kamalia asioita. Miten hämmentävän epärealistinen skenaario!

On toki todettava, että niin karmeaksi kuin koronameno onkin äitynyt, ainakaan minun tietooni ei ole vielä tullut tapauksia, joissa jonkun asunnon seinään ilmestyy yllättäen toiseen, painajaismaiseen ulottuvuuteen johtava aukko, toisin kuin Silent Hillissä.

Retrostelussa Silent Hill 4: The Room – salaa koko kauhusarjan paras peli

Sarjan muiden pelien tavoin myös Silent Hill 4 on psykologinen kauhupeli, joka on kuitenkin rakenteeltaan erilainen kuin kollegansa. Peli ei ole rajoittunut vain siihen yhteen pieneen asuntoon, vaan sankari matkustaa sieltä säännöllisesti milloin mihinkin kauhujen maailmaan. Mutta asunto on aina tarinan keskipiste. Se paikka, johon palataan uudelleen ja uudelleen, mutta joka ei suinkaan pysy päivästä toiseen aivan samanlaisena. Eräs pelin muistetuimmista ominaisuuksista kun on se, että asunnossa kummittelee aivan älyttömästi.

Koskaan ei voi olla varma, mitä hämmentävää tai kauheaa on odottamassa, kun palaa seiniin aukeavien aukkojen toiselta puolelta takaisin kotiin. Kyse ei ole vain psykologisesta pelottelusta, vaan konkreettisesta vaarasta, joka täytyy pystyä kumoamaan keksimällä lääkkeet kulloiseenkin kummitteluun. Muuten edessä on pelin päättyminen.

Vaikka paperilla voikin kuulostaa siltä, että kummitteleva huone on vain pieni juttu, se on hyvinkin merkittävä. Perinteisesti peleissä tällaiset keskusalueet, hubit, ovat pelaajalle turvallisia paikkoja, joissa voi levätä ja rauhoittua. The Roomissa tilanne on äärimmäisen päinvastainen, mikä mukailee hyvin klassisten kauhutarinoiden keskeistä ohjenuoraa: kauhu toimii parhaiten, kun se muuttaa tutun ja turvallisen oudoksi ja vaaralliseksi. Tässä The Room onnistuu erinomaisen hyvin, mielestäni parhaiten kaikista sarjan peleistä.

Retrostelussa Silent Hill 4: The Room – salaa koko kauhusarjan paras peli

Asunnon ulkopuolella meno on tuttua. Tie vie kerran toisensa jälkeen erilaisiin painajaismaailmoihin, jotka ovat tällä kertaa täysin irrallaan toisistaan ja täten kehitystiimi on voinut antaa mielikuvituksensa liitää ilman huolta siitä, onko se hirveän loogista, että tie vie vaikka New Yorkin metrotunneleista kummitusten täyttämään metsään tai outoon vankilaan. Tämä unenomainen meininki lisää ahdistusta entisestään, kun ei koskaan voi olla varma siitä, mihin seuraavaksi törmää.

Oman mainintansa ansaitsevat myös kummitukset, joita ei pääsääntöisesti voi lainkaan tappaa. Miten voisikaan, nehän ovat kummituksia? Pelin alkupuolisko meneekin tiiviissä tunnelmissa, kun joka kulman takaa kimppuun höökii rahisevia ja korisevia kummituksia, jotka imevät pelaajan elinvoimaa vain lähelle tullessaan. Mutta miksi kummituksia? Miksi juuri pelaaja? Ei huolta, kyse ei ole vain siitä, että sarjan säveltäjä ja myöhemmin tuottajaksikin loikannut Akira Yamaoka olisi sattunut näkemään innostavia kummitusleffoja, vaan kummitukset ja niiden touhut on sidottu oleellisesti pelin tarinaan. Mutta sitä en sen enempää sitten spoilaakaan, sillä Silent Hill -peleissä sen kokeminen on aina parasta antia.

Silent Hill 4 on kenties oma suosikkini koko sarjasta, vaikka niissä kaikissa ensimmäisissä peleissä onkin toki omat vahvat puolensa ja mielipiteeni voi vaihdella fiiliksen mukaan. The Roomin tapausta puoltaa myös se, että se tuntuu pelinä kohtalaisen modernilta. Vaikka vuodesta 2004 onkin jo jäätävät 18 vuotta aikaa, GOG.comin modernisoima pc-versio toimii teknisesti ja mekaanisesti oikein hyvin, eikä arvostelua varten pelatussa PlayStation 2 -versiossakaan ole mitään valittamista.

Jos The Room on siis jäänyt kokematta, tilanne kannattaa korjata mitä pikimmiten. Ehkä vaikka saman tien, kun kerran on pyhäinpäivä ja kaikki?

Liity Miikka Lehtosen seuraan retrostelemaan vanhoja pelejä joka lauantai Pelaaja.fissä. Ehdota kommenteissa, mitä seuraavaksi pitäisi napata  retrosteluun.

Kommentit

Käyttäjän kukkomestari kuva
kukkomestari

Tässä pelissä oli kyllä mielestäni paljon hyvää, mutta pakko myöntää, että jälkimmäinen puolisko jossa kerrataankin samat kentät uudestaan saattotehtävän muodossa, niin ei ainakaan lapsena pelatessa paljoa napannut. En tiedä olisiko tuumani eri, jos nyt tuon äärellä palaisi pienen ikuisuustauon jälkeen uudestaan.

Mutta juuri tuo tunnelma, että ollaan oman kodin vankina, varotaan kummitteluita, ja jopa ratkotaan pulmia oman kodin ja pelimaailman välillä, niin oli kyllä täyttä nannaa.

Jollain tapaa vertaan tätä fatal frame / project zero kolmoseen, jossa pelikenttien välissä pörrättiin kotona, kehiteltiin valokuvia, kuljetettiin tarinaa, ja varottiin kummituksia yms.

Jos tuo pelin jälkimmäinen puolisko oltaisiin jotenkin mielekkäämmäksi pelattavaksi tehty, ja ehkä fanipalveluna heitetty mukaan se perinteinen vihollisista varoittava radio, sekä enemmän pimeydessä vaeltamista taskulampun kera, niin olisi kyllä ollut 6/5.